![]() |
Hakametsän koulussa palon alkuKeskiviikkona kello 17.40 aikaan pelastuslaitos hälytettiin Hakametsän koululle, jossa pääoven kumimatto oli sytytetty tuleen. Tuli oli vähällä päästä leviämään laajemmalla. Pelastuslaitos joutui kaiken varalta repimään mm. rakennuksen kattoa. Palomestari Kai Salosen mukaan oli muutamasta minuutista kiinni, että selvittiin näinkin vähäisin vahingoin.Poliisin alustavien tietojen mukaan paikalla oli nähty kaksi nuorta poikaa tupakoimassa. 16.7.2003 19:53:00 Miehet vieneet asunnosta rahaaKaksi noin kolmekymppistä miestä vei vanhemman henkilön asunnosta rahaa Koulukadulla. Miehet olivat päässeet sisälle valehtelemalla. Asunnossa toinen jututti asukasta ja toinen kävi sillä aikaa läpi asukkaan kaappeja, joista olikin löytänyt rahaa. Vastaavista varkauksista on tullut myös muualta ilmoituksia. Poliisi varoittaa päästämästä tuntemattomia sisälle.16.7.2003 19:53:00 Virolaistoimittajia U:gissa
16.7.2003 15:45:38 Myllytontun juhlakierros jatkuuMyllytontun veikeät satuhahmot jatkavat suosittuja seikkailujaan Uudenkaupungin kesässä. Tänä kesänä Myllytonttu, Lokki Paavali ja Laivakoira Piski juhlivat 10-vuotistaivaltaan. Juhlakierros on kooste kahden ensimmäisen vuoden 1993 ja 1994 kierrosten parhaimmista paloista. Välillä leikitään ja touhutaan ja lopuksi mutustellaan mehua ja pipareita. Esityksen kesto on vajaa pari tuntia.Myllytontun seikkailuihin pääsee mukaan torstaina 17.7. klo 14.00. Kaksi ensimmäistä esitystä olivat loppuunmyytyjä, mutta torstain 17.7. esitykseen on vielä toistaiseksi paikkoja jäljellä. Esityspaikkana toimii Seikowin koulu. Liput varataan ja myydään ennakkoon kaupungin matkailutoimistosta, Rauhankatu 10, puh. 8451 5209. Lippujen hinta on kaikilta 5 euroa. Seuraavat esitykset ovat ti 22.7., to 24.7., la 26.7. ja viimeinen ti 29.7. klo 14.00. 16.7.2003 13:39:58 Kustavista viety pieni perämoottoriVeneeseen vaijerilukolla kiinnitetty Mariner 3,3 -merkkinen perämoottori on viety Kustavista. Vuoden 1999 mallia oleva perämoottori on väriltään hopeanharmaa. Moottori on hävinnyt sunnuntaina tai maanantaina.16.7.2003 13:39:58 Auto poltettiin KalannissaKalannissa Pankkitiellä poltettiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 2.50 Siwan parkkipaikalla pitkään ollut kilvetön Talbot Horizon -henkilöauto. Palokunta kävi sammuttamassa palon. Maasto ja läheinen roskalava olivat myös palonvaarassa.16.7.2003 13:39:58 Humalikko ajoi paloauton kylkeenLaitilassa valtatie kahdeksan ja Kolisevantien risteyksessä humalassa ollut nainen ajoi Laitilan palokunnan auton kylkeen kello 19.25. Nainen oli valtatieltä kääntymässä vasemmalle Kolisevantielle, kun hän ajoi suoraan yli valtatien ajaneen paloauton kylkeen. Nainen puhalsi 2,17 promillea. Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja. Paloauto oli liikkeellä maastopalon takia.16.7.2003 13:39:58 Tulipalo Lafinkan tiloissa LaitilassaPuisia ruokapöytiä ja puutavaraa tuhoutui Laitilan Samppanummella Lafinka Oy:n hallin tulipalossa tiistaina kello 21.30 jälkeen, kertoo Turun Sanomat nettisivullaan. Hallin toinen pää tuhoutui tulipalossa, ja koko rakennus kärsi savu- ja vesivahinkoja. Vahingot ovat kymmeniä tuhansia euroja. Hallin yhteydessä toimiva lahjatavaramyymälä ei kärsinyt palossa.Yhtenä mahdollisena syttymissyynä pidetään salamaniskua, sillä paikalla riehui ukkonen noin tuntia ennen hälytyksen saamista. 16.7.2003 6:57:21
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |