uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Mika ja Leila Salminen Jerinalla
Humalaisten ajon parhaat

Erinomainen veneilysää suosi lauantaina 9.8. Haanperänkarissa ja sen lähivesillä ensimmäisen kerran järjestettyyn Humalaisten ajoon osallistuneita venekuntia. Kaksiosaisen kilpailun voitti Jerina, UTMVS, miehistönä Mika ja Leila Salminen. Toinen oli Anni II, Isokarin Kiertäjät, Aarre Salmi, 3. Kastamaton, UTMVS, Aimo Suominen, Pekka Mattila ja Taisto Kähkönen ja 4. Alli, Simsaaren Veneilijät, Kari ja Anne Pelkonen.

Lähiseudun kaikille veneilijöille tarkoitettu tapahtuma käsitti merellä tapahtuneen tarkkuusajon eli merenkulkuosan ja maissa suoritut maatehtävät.

Kipparikokouksessa annettiin vesillä tapahtuvan merenkulkuosan ajomääräys, joka sisälsi tarkat tiedot Humalaisten ja Iso-Hailuksen saaren ympäri kiertäneestä reitistä. Noin 8,5 meripeninkulman mittaisen, lähtö- ja maalilinja lisäksi kymmenen kääntöpistettä sisältäneen reitin oli suunnitellut Timo Lindström. Ensimmäinen tehtävä oli piirtää ajomääräyksen mukainen reitti järjestäjien antamalle merikartalle. Kun tehtävä oli suoritettu luovutettiin piirretty kartta järjestäjien syynättäväksi. Kukin venekunta sai sitten ennen merelle lähtöä järjestäjien piirtämän, virheettömän reittikartan.

Venekunnat lähtivät viiden minuutin väliajoin kiertämään rataa mahdollisimman tarkasti reittiviivaa seuraten. Ajonopeus piti olla viisi solmua, lukuun ottamatta kahta väliä, joilla nopeus oli pudotettava neljään solmuun. Reitin varrella oli salaisia aikatarkastusasemia, joilla tarkastettiin kuinka hyvin kukin vene oli pysynyt tavoiteajassa. Lisäksi piti havaita muutamat reitillä kelluneet mustat "kukut" sekä saarien rannalla olleet valkoiset numerotaulut, joiden sijainnista ei etukäteen ollut tietoa. Yhdessä kääntöpisteessä suoritettiin veden syvyyden luotaus.

Tähän tapahtumaan liittyen UPS, UTMVS ja IK järjestivät huhtikuussa yhteisen koulutustilaisuuden, jossa käytiin läpi mm. elektronisten navigointivälineiden käyttöä. Nyt oli mahdollisuus käyttää näitä välineitä ja todeta, kuinka elektroniikka selvästi helpotti reitillä pysymistä. Hienoja välineitä täytyy osata käyttää, ettei käy kuten venekunnalle, joka Tammisaaresta oli matkalla Helsinkiin ja oli eksynyt Nauvon eteläpuolelle, vaikka veneessä oli satelliittipaikannin.

Meriosuuden jälkeen venekuntien paremmuusjärjestys oli Anni II (Aarre Salmi) Isokarin Kiertäjät, toinen Jerina (Mika ja Leila Salminen) UTMVS, kolmas Kastamaton (Aimo Suominen, Pekka Mattila ja Taisto Kähkönen) UTMVS ja neljäs Alli (Kari ja Anne Pelkonen) Simsaaren Veneilijät.

Maatehtävien suorittamiseen siirryttiin ruokailutauon jälkeen. Ensimmäisenä tehtävänä piti arvioida vyyhdellä olevan köyden pituus. Toisena tehtävänä oli kysymyssarja, jolla testattiin merenkulkuun liittyviä tietoja. Kolmannessa tehtävässä oli käytettävissä neljä köyttä. Mahdollisimman nopeasti piti niistä viritellä köysi, parinkymmenen metrin etäisyydellä toisistaan olevien puiden väliin. Sitten piti vielä sitoa 9 kilon painoinen, pyöreähkö kivi riippumaan tästä köydestä niin, että se ei koskettanut maata. Neljäntenä maatehtävänä oli veneilijöiden perustaitoihin kuuluva heittoliinan tarkkuusheitto.

Maatehtävissä venekuntien välinen paremmuusjärjestys oli Jerina, toisena Kastamaton kolmantena Alli. Anni II:n kippari oli suunnitellut maatehtävät, joten se ei osallistunut tähän osioon saaden jäännöspisteet.

Merenkulkuosion ja maatehtävien yhteispisteiden perusteella Matti Karhu ja Pirjo Lundelin suorittivat palkintojenjaon. Kolmen parhaiten selviytyneen venekunnan kippari sekä navigaattori saivat Humalaisten ajon muistolaatan ja voittajaveneen kippari sai vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon.

Paremmuusjärjestys tässä vähemmän tiukkapipoisessa kisassa muodostui seuraavaksi: 1. Jerina UTMVS, 2. Anni II Isokarin Kiertäjät, 3. Kastamaton UTMVS ja 4. Alli Simsaaren Veneilijät.

Tapahtuman jälkipuintia varten käytiin läpi mistä kukin sai virheitä merenkulkuosiossa sekä maatehtävissä. Humalaisten ajosta on tarkoitus tehdä jokavuotinen veneilyväen yhteinen tapahtuma. Järjestäjät UTMVS, UPS ja IK toivovat seuraavalle kerralle runsaslukuisempaa osallistujajoukkoa.

Humalaisten ajon voittajat Mika ja Leila Salminen Jerina-veneensä kannella. Kuva Aarre Salmi


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi