![]() |
Avoin yliopisto Uudenkaupungin kansalaisopistossa 2003-2004Avoin yliopisto tarkoittaa kaikille kiinnostuneille avointa opiskelumahdollisuutta, johon voi lähteä mukaan aiemmasta pohjakoulutuksesta riippumatta. Opintojen sisältö ja niiden suorittaminen vastaavat eri yliopistojen tutkintovaatimuksia. Käytännössä opinnot järjestetään yhdessä Laitilan-Pyhärannan kansalaisopiston kanssa, jolloin osa lähikokoontumisista on Uudessakaupungissa, osa Laitilassa. Opiskella voi aikuiskasvatusta ja kasvatustiedettä, erityispedagogiikkaa, kansatiedettä, taidehistoriaa ja musiikkiterapiaa. Avoimen yliopiston opinnot koostuvat kirjallisista töistä, tenttisuorituksista sekä opintoryhmätyöskentelystä; ainekohtaisten opintojen rinnalla aikuisopiskelijoilta edellytetään omaa pohdintaa erilaisten elämänkokemusten ja omien näkemysten pohjalta. Opintojen tukena ovat sekä avoimen yliopiston opiskelumateriaali että kansalaisopiston kautta toteutettava opinto-ohjaus (ns. tutorointi). Seuraavassa esitellään lyhyesti tänä vuonna tarjolla olevia oppiaineita; ilmoittautuminen alkaa heti ja opintoryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Pääsääntöisesti opiskelu alkaa syyskuun aikana, erityispedagogiikka ja musiikkiterapia kuitenkin vasta lokakuussa. Ilmoittautumisen voi tehdä opiston toimistoon joko käymällä paikan päällä tai puhelimitse, puh. 8451 5266. Kurssimaksu laskutetaan opiskelijoilta opintojen alettua kahdessa erässä, maksuista ei myönnetä alennuksia työttömyyden tai eläkeläisyyden perusteella. Aikuiskasvatus ja kasvatustiede Nämä perusopinnot (15 ov) luovat tieteelliselle tiedonmuodostukselle rakentuvaa pohjaa kasvatuksesta, oppimisesta ja koulutuksesta eri aikoina ja elämänkaaren eri vaiheissa, antavat valmiuksia pohtia kriittisesti näihin liittyviä kokemuksia sekä ohjaavat kasvatusta koskevan uuden tiedon hankintaan. Opinnot soveltuvat kasvatuksesta, oppimisesta sekä laajemmin koulutuksesta kiinnostuneille ja ne tarjoavat hyvän perustan jatko-opinnoille. Tutorina toimii FM, KM Kristiina Suominen. Opinnot toteutetaan yhteistyössä Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen kanssa ja niiden hinta on yhteensä 290 euroa (145 € + 145 €). Ensimmäinen kokoontuminen la 6.9. klo 9.00-11.30 Laitilassa, Myllymäen koululla. Ilm. 29.8. mennessä. Erityispedagogiikka Erityispedagogiikan perusopinnot (15 ov) järjestetään yhteistyössä Rauman OKL:n kanssa. Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna ja sen tavoitteena on parantaa opetus- ja kasvatustehtävissä työskentelevien henkilöiden valmiuksia kohdata työssään erilaisia lapsia ja nuoria, heidän perheitään sekä erilaisia sidosryhmiä. Koulutuksen kohderyhmänä ovat lastentarhanopettajat, luokanopettajat, sosionomit, sosiaalikasvattajat ym. erityiskasvatuksesta kiinnostuneet henkilöt. Opiskelu koostuu luennoista (18 h), oppimistehtävästä, pienryhmätyöskentelystä sekä tenteistä. Opintojen hinta on yhteensä 220 euroa (110 € + 110 €). Kokoontumiset aloitetaan lokakuun alussa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, niitä tulee olemaan sekä Laitilan kaupungintalolla että Viikaisten koululla Uudessakaupungissa. Ilm. 29.8. mennessä. Kansatiede Nämä kansatieteen - perinteisen kansankulttuurin (15 ov) opinnot antavat kokonaiskuvan kansankulttuurista ja sen tutkimuksesta. Opinnot koostuvat lähijaksoista, kahdesta tentistä, esseistä ja omaehtoisesta opiskelusta. Opintojen aikana tehdään useita tutustumiskäyntejä Vakka-Suomen ja Rauman alueen museoihin ja tutustutaan paikalliskulttuurin muotoihin. Tutorina ja osin myös luennoitsijana toimii HuK Kirsi-Marjo Kivistö, lisäksi muita luennoitsijoita. Opinnot toteutetaan yhteistyössä Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen ja täydennyskoulutuskeskuksen kanssa ja niiden hinta on yhteensä 340 euroa (170 € + 170 €). Aloitustilaisuus Raumalla la 20.9., lähikokoontumisia on lisäksi Laitilassa, Mynämäellä, Eurajoella sekä Uudessakaupungissa. Ilm. 5.9. mennessä. Taidehistoria Taidehistorian perusopinnot (20 ov) toteutetaan yhdessä Turun yliopiston avoimen yliopiston kanssa. Perusopinnoissa opiskellaan yleisen taidehistorian, Suomen ja naapurimaiden taiteen sekä muutamien taidehistorian erikoisalojen perustuntemus, lisäksi tutustutaan taidehistoriallisen tutkimuksen peruskysymyksiin sekä kuvataiteen menetelmiin ja arkkitehtuurin sanastoon. Opinnot soveltuvat yleissivistäväksi harrastukseksi ja ammatilliseksi (täydennys-)koulutukseksi kaikille kuvataiteista, visuaalisesta kulttuurista ja kuvallisesta viestinnästä kiinnostuneille. Opiskelijat voivat opiskella myös yksittäisiä 2-6 opintoviikon jaksoja. Tutorina toimii kuvataiteen lehtori Valto Vaalikivi. Opintojen hinta on yhteensä 335 euroa (200 € + 135 €). Opintoryhmä kokoontuu kerran viikossa torstaisin klo 18-20.30 Uudessakaupungissa ja Laitilassa, aloitustilaisuus Pohitullin koululla to 4.9. klo 18. Ilm. 22.8. mennessä. Musiikkiterapia Musiikkiterapian käytännön perusteet toteutetaan yhteistyössä Sibelius-Akatemian koulutuskeskuksen kanssa. Opintojaksolla tutustutaan musiikkiterapian perusteisiin, menetelmiin, mielikuvatyöskentelyyn, liike-, ääni- ja soitinilmaisuun sekä improvisointiin käytännön musiikkiterapiatyöskentelytapojen kautta. Koulutuksen laajuus on 2 ov, sisältäen 16 tuntia lähiopetusta ja lisäksi ennakkomateriaaliin pohjautuvan kirjallisen tehtävän. Kouluttajana toimii musiikkiterapeutti ja musiikkiterapiakouluttaja Kaarlo Uusitalo Sibelius-Akatemiasta. Opintojen hinta on 80 euroa. Lähiopetus järjestetään Pohitullin koululla viikonloppuna 18.-19.10. (la klo 11-18 ja su klo 9-16). Ilm. 25.9. mennessä.
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |