uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Kansanmusiikki saapuu Kemppi-päiville

Perjantaina alkavia Usko Kemppi-päiviä sävyttää tänä vuonna kansanmusiikki. Usko Kemppiä voidaan sanoa hyvällä syyllä aikansa kansanmusiikin tekijäksi ja kansantaiteilijaksi monellakin tavalla. Monenmuotoinen musiikki, tarinat, runot, elokuvat, piirrokset; luettelo on pitkä.

Uudenkaupungin musiikkiluokkalaiset ja muut yläasteen oppilaat saavat perjantaina poikkeuksellisia oppitunteja. Tuntien pitäjä tai paremminkin juontaja Simo Westerholm on merkittävä osa Kaustisten kansanmusiikkijuhlia ja suomalaista kansanmusiikkia yleensä. Mukanaan hänellä on neljä pelimannia eri puolilta maakuntaa. Kerrotut tarinat elävöityvät musiikin mukana.

Kaikki kansanmusiikin harrastajat tuntevat Simon. Alunperin Kiukaisten Paneliasta lähtenyt musiikkimies aloitti oman harrastuksensa Panelian VPK:n torvisoittokunnasta. Jatkoa seurasi Turussa, jossa osakuntien soittokunta sai Panelian oman klarinetistin joukkoonsa. Tie vei Kaustisille jo vuonna 1974, josta alkoi yksi tämän alan merkittävimpiä ja tuloksia tuottavimpia elämänuria maassamme.

Westerholmin tekemisen lista perinteen ja kansanmusiikin alalla on varsin vakuuttavaa luettavaa. Erkki Ala-Könnin johdolla kansaperinteen ja murteidenkeruuta 1970-luvulla. Kolmen vuoden aikana tuli tehtyä aika paljon: käytyä lukemattomia paikkakuntia, tehtyä satoja tunteja ja haastateltua myös satoja henkilöitä.

Eri radiokanavat ovat saaneet Westerholmilta satoja tunteja ohjelmaa, Laulutekstejäkin puolitoista sataa. Vahvaa taustatietoa kun hän alkaa kertoa kansanmusiikista ja siihen liittyvästä perinteestä.

Simo Westerholm on julkaissut veljensä Pekan kanssa Panelian sanakirjan nimeltään "Panelias paohataaan tällää" vuonna 1998. Hän on toimittanut nuottikirjoja, laulukirjoja, alan historioita, 34 kansansoittajan elämänkertatarinaa esimerkkeinä mainittuna. Voidaan hyvällä syyllä olettaa että Simo tietää alasta paljon.

Tulevana viikonvaihteena hän tuulee tuomaan tätä tietoa Usko Kemppi-päiville Uuteenkaupunkiin. Simo Westerholm on vuosien varrella ollut kutakuinkin kaikessa siinä mukana, mikä liittyy jollain tavalla kansanmusiikkiin. Hän on ollut mukana useiden erilaisten alan lehtien toimittamisessa. Kaustisilla hänet tunnetaan kansanmusiikki-instituutin johtotehtävistä, tällä hetkellä päätoimi on kansansoitinmuseon johtaja.

Kansanmusiikki on jo jonkin aikaa nostanut suosiotaan, myös nuorten keskuudessa. Jotain kertoo Kaustisten kansanmusiikkijuhlien suosio: yli satatuhatta kävijää kesällä 2003. Väkimäärä on selvästi suurin toteutunut musiikkitapahtumissa Suomessa.

Tulevana sunnuntaina Simo Westerholm pitää seudun kansanmuusikoille yhteistilaisuuden kulttuurikeskus Crusellissa puoliltapäivin. Konsertti paikalle saapuvien kansanmuusikoiden kanssa suurelle yleisölle alkaa klo 14.00. Tilaisuudesta tulee varmasti mielenkiintoinen. Se ei tule olemaan pelkkää soittamista. Kaikkea esitettävää värittävät taustatiedot ja tarinat. Tällä tavalla konsertista luulisi tulevan monin verroin mielenkiintoisemman kuin pelkästään soittamalla. Suorituspuolikin on kunnossa, taitavien soittajien joukossa kuullaan mestaripelimannitasoista soitantaa!

Mauri Tenhonen

15.9.2003 13:17:19


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi