![]() |
Kemppi-päiville nuoria solisteja
Sanna Koskinen on ennenkin esiintynyt Usko Kemppi-päivillä. Hän esitti Kempin vaimoa
Pekka Saariston "Kalakylän Kemppi"- rapsodiassa vuonna 2001. Sanna on opiskellut klassista
Turun Konservatoriossa. Esiintymisissään hän on laulaa mieluiten klassista musiikkia.
- Musikaalit ja operettisävelmät kiinnostavat, ovat mieluisinta esitettävää ja kuuluvat esitettävien listalle. Kevyttä musiikkia tulee laulettua silloin kun siihen on tilaisuus, Sanna Koskinen kertoo. Henkilökohtaisina ihanteina Sannalla on kaksi sopraanoa: norjalainen Sissel Kyrkjebo ja erityisesti Sarah Breitman. Konsertissa Sanna esittää Usko Kempin kappaleet Ihanin valssi ja Jääköön vain yksi laulu. Jälkimmäistä laulua pidetään sanoiltaan eräänä kauneimpana Kempin tuotoksissa. Uudenkaupungin Laulu-Veikoilla on esitettävien kappaleiden listalla sama laulu. Mieskuorosovituksen on tehnyt Pertti Puhakka. Sanna Koskinen sai Uudenkaupungin Laulu-Veikkojen stipendin muutaman vuosi sitten. Hän valmistuu näinä päivinä luokanopettajaksi. Rita Santanen on toinen tämänvuotisilla Usko Kemppi-päivillä esiintyvä nuori naissolisti. Hän alkoi harrastaa ja opiskella laulua tosissaan lukioaikana. Sitä ennen hän soitti pianoa. Rita opiskelee parhaillaan Vakka-Suomen Musiikkiopistossa Marita Laineen johdolla. Hän on osallistunut kaksi kertaa tangomarkkinoihin selviten molemmilla kerroilla semifinaaliin saakka.
Rita Santasen laulut konsertissa ovat Lapin Jenkka ja Erämaajärven mökki.
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |