uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Uusikaupunki pilottina
Saaristomeri Life -projektissa

Crusellissa on perjantaina iltapäivällä kaikille avoin Saaristomeri Life -seminaari, jossa Uusikaupunki on pilottikohteena. Hankkeen tavoitteena on määritellä, onko vesialueiden käytön ohjaamiselle tarvetta, sekä miettiä, miten asia tulisi käytännössä toteuttaa. Uusikaupunki pilotti kestää noin vuoden.

Pilotissa tarkastellaan edellä mainittuja vesi- ranta-alueiden käytön ongelmia ja mahdollisia konflikteja käytännössä.

Aivan keskeinen osa pilottia on eri toimijatahoista, vesi- ja ranta-alueiden käyttäjistä ja omistajista muodostettavat työryhmät, jotka kokoontuvat ensimmäisen kerran avausseminaarin yhteydessä.

Uusikaupunki pilotin pohjalta kehitetään toimintamalliehdotus esimerkiksi jo syntyneiden ongelmien korjaamiseksi, niiden syntymisen vähentämiseen sekä luodaan hoitosuunnitelmaehdotus Uudenkaupungin rannikkoalueelle. Projektin lopputuotteena syntyy ehdotuskokoelma Varsinais-Suomen rannikkoalueen käyttö- ja hoitostrategiaksi.

Saaristomeri Life -hanke

Saaristomeri Life -hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on (2002-2003) kerätty laajalti tietoa Saaristomeren tilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tässä yhteydessä kerättiin alustava listaus eri toimintojen välisistä ja sisäisistä ongelmista ja ristiriidoista. Inventointivaiheen tuloksien pohjalta on toteutettu julkinen internet-karttapalvelu "Saaristomerikartasto", johon voi tutustua hankkeen internet-sivustojen kautta (www.varsinais-suomi.fi/coastra).

Keskeisiä aiheita hankkeessa ovat mm. asutus, loma-asuminen ja virkistyskäyttö, matkailu, kalatalous, liikenne, maatalous, vaihtoehtoiset, energiamuodot, veden laatu ja kuormitus, vesialueen käyttöä ohjaavat prosessit (lainsäädäntö), luonnonvarojen käyttö, luonnonsuojelu, kulttuuri-ympäristöt ja maisemat.

Hanke pohtii pelisääntöjä ja suosituksia

Saaristomeri Life -hankkeen tavoitteena on määritellä onko vesialueiden käytön ohjaamiselle tarvetta, sekä miettiä miten asia tulisi käytännössä toteuttaa. Tähän liittyen hanke pyrkii lisäämään suunnittelun avoimuutta ja alueellista yhteistyötä mm. yleisötilaisuuksien ja tiedottamisen avulla. Toisin sanoen, etsitään keinoja sille miten ympäristön tilan parantamisen tavoitteet voidaan turvata ilman että asuminen ja elinkeinojen harjoittamisen mahdollisuudet alueella heikkenevät. Eli hankkeessa kehitetään yhteisiä pelisääntöjä vesi- ja ranta-alueiden käytölle.

Projektin kuvaus

Saaristomeri on kansallisesti ja maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen alue. Merialueen tilan kehitys on viime vuosikymmeninä ollut huolestuttavaa. Tämä tilanne on johtanut siihen, että Lounais-Suomen ympäristökeskus, Varsinais-Suomen liitto ja Varsinais-Suomen TE-keskus laativat Saaristomeren tilan parantamiseen vuosina 1999-2006 tähtäävän toimenpide- ja toteutusohjelman, Pro Saaristomeri -ohjelman, ja allekirjoittivat alkuvuonna 1999 sen toteuttamista koskevan yhteistyösopimuksen.

Ohjelman tavoitteena on hidastaa ja pysäyttää Saaristomeren tilan heikkeneminen ja pitkällä tähtäyksellä parantaa merialueen tilaa ja sen käyttökelpoisuutta. Pro Saaristomeri -ohjelmaa toteutetaan eri toimenpiteillä ja hankkeilla, joista keskeisiä on Saaristomeri Life -projekti.

Saaristomeri Life -projekti

Projektin tavoitteena on mm. lisätä alueellista yhteistyötä, edistää tasapainoa ympäristön ja elinkeinojen välillä sekä erityisesti tehostaa vesialueiden käyttöön liittyvää suunnittelua. Projekti tulee tuottamaan suosituksia siitä, miten eri osatekijät voidaan yhdistää yhtenäiseksi Varsinais-Suomen rannikkoalueen käyttö- ja hoitostrategiaksi.

Saaristomeri Life -projektissa kerätään tietoa alueen tilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä eri toiminnoista aiheutuvista haitoista ja ristiriidoista. Hankkeessa tullaan kehittämään sellaisia työkaluja vesialueiden käytön suunnitteluun ja ohjaukseen joita voidaan käyttää sekä ympäristön tilan että elinkeinojen hyödyksi.

Keskeisiä aiheita hankkeessa ovat mm. käyttöä ohjaavat prosessit, veden laatu ja kuormitus, matkailu, luonnonvarojen käyttö, maatalous, kalatalous, luonnonsuojelu, liikenne, maisemat ja kulttuuriympäristöt. Odotettavissa olevia tuloksia ovat mm. alueellisen yhteistyön lisääntyminen, parempi tasapaino ympäristön ja elinkeinojen välillä sekä erityisesti vesialueiden käyttöön liittyvän suunnittelun tehostaminen. Projektin lopuksi eri osatekijät pyritään yhdistämään pysyväksi Varsinais-Suomen rannikkoalueen käyttö- ja hoitostrategiaksi.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa (2002) selvitetään tiedon keruun ja analysoinnin avulla vesialueelle aiheutuvat haitat sekä niiden taustat ja kehitetään toimintamalli haittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen. Toisessa vaiheessa (2003-2004) sovelletaan kehitettyä toimintamallia käytäntöön Uudessakaupungissa, jonne laaditaan vesi- ja ranta-alueiden käyttö- ja hoitostrategia.

26.9.2003 9:27:34


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi