![]() |
KTP piti pintansa juhlaottelussaSM-sarjan maratontaulukon piikkipaikalle siirtynyt KTP juhlisti saavutustaan keskiviikkona Kotkan Karhuvuoressa. KTP kiitti ennen ottelua yleisöä kakkukahvien kera ja itse ottelussa järjestämällä voiton Korihaista 88-69 (47-33). Isäntien tehokkain oli Kenneth Younger 17 pisteellä ja 15 levypallolla. Korihaiden tilastoykkönen oli Oliver Morton tehoilla 24/18. Korihaiden jenkin iltaa synkensi peräti seitsemän menetystä. KTP yritti ensimmäistä nykäisyä ensimmäisen jakson lopulla, jolloin lukemat 13-11 muuttuivat 25-18. Toisella neljänneksellä ottelu näytti menevän puhtaasi isännille KTP:n johtaessa jo 40-22. Jakson lopulla Korihait sai pelijuonesta kiinni ja tuli 44-33 lukemiin. Pasi Heinonen heitti erän päätteeksi kuitenkin kolmosen pohjaan ja KTP:n 47-33 taukojohtoon. Kolmannella jaksolla nähtiin kentällä tiukasti taistellut ja uhrautuvasti puolustanut Korihaiden joukkue. Korihait kiri nopeasti kuuden pisteen päähän, mutta lähemmäksi ei kantti tuntunut riittävän. Neljännelle jaksolle lähdettiin kutkuttavasti 59-53 lukemissa. Neljännen jakson alussa nähtiin sitten ottelun lopullinen ratkaisu. KTP:n tiukentunut puolustus kadotti Korihaiden hyökkäyspään konseptit totaalisesti eikä Korihait pystynyt tekemään pisteen pistettä seitsemään minuuttiin. KTP karkasi 74-53 johtoon ja Eero Saarinen vaihtoi koko viisikon. Rohkea vaihto oli kostautua, sillä Korihait tuli nopeasti 80-67 lukemiin, mutta lopussa liika yksityisyritteliäisyys vapautti KTP:n helppoihin nopeisiin hyökkäyksiin ja voittoon koripistein 88-69. Korihaiden ongelmaksi muodostui neljännen jakson alku. Joukkuehyökkäys unohtui ja kukin pelaaja yritti vuorotellen yksin KTP:n puolustusmuuria vasten. Luokattomista yrityksistä ja menetyksistä KTP pääsi alituisesti juoksemaan nopeita ja kasvattamaan eroa turvalliseksi. Erän alussa Roope Mäkelä teki kuusi pistettä perä perään ja KTP heräsi repimään eroa. Korihaiden peliä haittasi Mikko Jalosen ja Mika Pitkärannan vatsatauti. Kumpikaan pelaajista ei yltänyt keskiviikkona tasolleen, kun vastustajana oli KTP:n puolustus ja vatsan väänteet. - En tiedä mitä siinä neljännen jakson alussa tapahtui. Meillä oli selvät kuviot siihen sovittu, mutta kaikki unohtui ja lopputuloksen saattaa lukea taululta, murehti Korihaiden valmentaja Gerald Lee murheellista seitsemän minuuttista. KTP:lle kolmannen ja neljännen jakson lopahdukset ovat olleet perisynti tällä kaudella. - Luulemme, että peli on jo selvä ja lopetamme pelaamisen selvässä johtoasemassa. Lopussa pelaajamme eivät olleet valmiita pistämään itseään peliin ja Korihait tuli jo hyvin tuntumaan, tukisti omiaan KTP:n Eero Saarinen. - Meillä tuli neljännellä jaksolla huonoja hyökkäyspään valintoja, myönsi Korihaiden Robin Grey, joka on kovalla puolustuksella joutunut erotuomareiden silmätikuksi saaden jälleen viisi virhettä. - Saksassa saa pelata paljon kovemmin, fyysisemmin, totesi eron maiden pelityllissä Robin Grey. Korihait kohtaa sunnuntaina kotonaan kauden ennakko odotuksiin nähden vaisusti aloittaneen Kouvolan Kouvot. Korihait on SM-sarjan historiassa voittanut Kouvot kotonaan vain kerran, tasan kymmenen vuotta sitten 19.11.1993. - Uskomalla itseemme ja tekemällä asiat pelissä samoin, kuin harjoituksissa, on Kouvot kaadettavissa, uskoo Gerald Lee. Korihait pisteet/levypallot: Nikula 17/1, Pitkäranta 2/0, Vuorinen 1/2/6 riistoa, Jalonen 0/1, Kauha 15/3, Grey 8/5, Morton 24/18/7 riistoa, Vehniäinen 2/1, Saaristo 0/2 1p 66,7%, 2p 39,3%, 3p 23,8%, 34 levypalloa, 20 menetystä, 17 riistoa, 1 torjunta, 8 syöttöä, 19 virhettä KTP pisteet/levypallot: Vekkilä 11/6, Heinonen 9/1, Saarela 6/1, Mäkelä 14/1/5 menetystä, Silvonen 2/0, Syrjänen 6/3, Vassell 9/6/7 menetystä, Myllylä 3/6, Younger 17/15, Jernvall 11/6 1p 80,0%, 2p 59,3%, 3p 20,0%, 45 levypalloa, 24 menetystä, 6 riistoa, 8 torjuntaa, 14 syöttöä, 18 virhettä. Tom Westerholm 6.11.2003 6.44.10
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |