uutylaos.gif (28057 bytes)
 


6-8-luokkalaisten päihdekäyttöä tutkittiin

Huolestuttavaa on, että Uudenkaupungin koulujen 6-8-luokkalaisista eli noin 13-15-vuotiaista jopa viisi prosenttia käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin. Näin sanoo päihdetutkimuksen tehnyt erityisnuorisotyöntekijä Jaakko Auvinen. Tupakkaa oli maistanut noin puolet. Pari prosenttia kyseluun vastanneista on kokeillut huumeita. Imppaamista on kokeillut viitisen prosenttia ja nuuskan käyttäjiä on vain muutama.

Kysely tehtiin valvotussa luokkatilassa kouluaikana toukokuussa 2003 kaikille Uudenkaupungin 6-8-luokkalaisille. Vastaajamäärä oli 607. Maaliskuussa työnsä aloittanut erityisnuorisotyöntekijä Jaakko Auvinen halusi saada tutkimuksella omaan käyttöönsä kokonaiskuvan nuorista.

Päihteiden käytössä 6-8 luokat ovat hänen mukaansa juuri murrosvaihetta. Esimerkiksi tupakkaa maistaneita poikia oli 6. luokilla 35 % ja 8. luokilla jo 79 %. Alkoholia maistaneiden poikien määrä nousi vastaavasti 6. luokan 74 prosentista 94 prosenttiin.

Pojat maistavat alkoholia nuorempana kuin tytöt. Maistaneiden määrä nousi merkittävästi kahdeksan vuotta sitten tehtyyn tutkimukseen verrattuna. Tosi humalassa oli 6-luokkalaisista pojista ollut jopa 12 %, tytöistä vain 3,6 %. 7-luokilla tosi humalassa on tyttöjä enemmän kuin poikia, 8-luokkalaisissa suunnilleen yhtä paljon eli noin puolet.

Tutkimuksen tekijää huolestuttaa myös se, että alkoholia käyttävistä nuorista runsaat 10 prosenttia saa sen vanhempien ostamana ja saman verran ottaa alkoholin kotoa. Kaveri hankkii alkoholin noin viidennekselle.

Liiman, bensiinin, liottimien yms. aineiden haistelemista eli imppaamista oli kokeillut vajaat viisi prosenttia. Kahdeksan vuotta sitten heitä oli vajaat kolme prosenttia. Kaikista vastanneista sitä harrasti pari prosenttia eli tusinan verran.

Lääkkeitä oli käyttänyt päihtymiseen vain yksi poika, mutta tyttöjä oli yhdeksän.

Huumeita oli tarjottu 9,5 prosentille pojista ja 6,8 prosentille tytöistä. Määrä on suhteellisesti enemmän kuin koko Suomessa, sillä Uudenkaupungin koko määrä oli 8,2 %:lle, kun valtakunnan luku on 6 %. Huumeiden tarjonta on kahdeksassa vuodessa kasvanut, sillä 1995 jotain huumausainetta oli tarjottu 4,5 prosentille.

Yleisin huumausaine käyttäneiden keskuudessa oli hasis tai marihuana (71,4 %:lla). Ekstaasia ja amfetamiinia oli käyttänyt runsas kolmannes käyttäjistä. Paljon huumeita käyttävät olivat tutkimuksen mukaan kokeilleet monia eri huumeita. Heroiinia ja kokaiiniakin ilmoitettiin käytetyn.

7.11.2003 16.23.13


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi