uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Uuteenkaupunkiin uudet teatterifestivaalit

Uudenkaupungin Teatteri on yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa muodostamassa uusia kansallisia joka toinen vuosi toteutettavia teatteri-festivaaleja. Festivaalien kantavaksi ajatukseksi on nostettu uusien tekstien ja tekijöiden esiin nostaminen. Festivaaleista on tarkoitus muodostaa foorumi, jossa ammattikorkeakouluista valmistuville tekijöille tarjotaan mahdollisuus saattaa esityksiään laajemman yleisön nähtäville.

Ajatuksena on palkita festivaaleilla teemalla "vuoden nuori ohjaaja" yksi valmistumassa oleva opiskelija. Palkinto on kaksiosainen. Ensimmäisen osan muodostaa festivaaleilla myönnettävä rahapalkinto ja toisen osan seuraavana vuonna toteutettava. paikallinen ohjaajavierailu. Tarkoituksena on siis tarjota valmistuvassa oleville teatterintekijöille mahdollisuus ohjata ammatti-johtoisessa harrastajateatterissa syksyn ensimmäinen ensi-ilta.
Lippuluukulla yleisöä odottavat Uudenkaupungin Teatterin yhteistyökumppanit ravintoloitsija Aarre Telin Sualaspuar- ja Orre-ravintoloista, paikallisjohtaja Hannu Hakanen Nordean Vakka-Suomen paikallisalueelta ja myyntijohtaja Juhani Kluuskeri Vakka-Suomen Voimasta sekä teatterilaiset festivaalin tuottaja Jere Pensikkala ja teatterinjohtaja Jukka Tyrväinen.



"Tällaista opiskelijoille suunnattua palkintoa ei maassamme ole ennestään", festivaalin tuottaja Jere Pensikkala kertoo.

"Idea kumpuaa vuonna 2001 käynnistetystä Blank-hankkeesta. Kansainvälisyys jää nyt ainakin toistaiseksi tauolla, vaikka yhteistyökuvioista keskustellaan edelleen latvialaisten ja tanskalaisten kanssa", Pensikkala sanoo.

Palkinnon laajan valitsee kolmijäseninen raati opiskelijoiden ohjaustöistä festivaalivuoden keväällä, ensimmäisen siis vuonna 2005. Raati kostuu Uudenkaupungin Teatterin johtajasta ja kahdesta ulkopuolisesta jäsenestä. Raati kutsuu syksyisille festivaaleille kolme parasta näkemäänsä esitystä.

Raati suorittaa katselmuksen kussakin oppilaitoksessa yhden viikon aikana keväällä 2005. Tavoitteena on nähdä kussakin oppilaitoksessa vähintään viisi esitystä, jotka oppilaitos itse saa valita ehdolle omista esityksistään.

Mukaan kutsuttavat ammattikorkeakoulut ovat Helsingin AMK Stadia ja Turun AMK Taideakatemia, jotka antavat opetusta esittävien taiteiden alalla.

"Molemmat ovat suhtautuneet hankkeeseen erittäin suopeasti", Jere Pensikkala sanoo.

Maassamme on lisäksi parikymmentä opistotasoista alan oppilaitosta. Mikäli joku opistotasoinen oppilaitos haluaa asettaa esityksiään ehdolle, raati katsoo ennakkoon esityksen videolta ja katsoo tarvittaessa esityksen myös paikan päällä.

Festivaaleja varten Uudenkaupungin Teatteri on solminut kolmivuotiset yhteistyösopimukset Uudenkaupungin kaupungin, Nordean Vakka-Suomen paikallisalueen ja Vakka-Suomen Voiman kanssa. Yhteistyösopimukset jatkavat vuonna 2001 kansainvälistä Blank-hanketta vartenb solmittuja sopimuksia. Vuodeksi 2004 Uudenkaupungin Teatterin yhteistyökumppaniksi liittyvät myös 10-vuotisjuhalvuottaan viettävät Aarre Telinin Suoalaspuar ja Orre

Paikallisjohtaja Hannu Hakanen Nordeasta sanoo sopimuksesta on molemmille osapuolille hyötyä.

"Olemme tarjonneet asiakkaillemme uusia kokemuksia teatterissa. Asiakkailta olemme saaneet myönteistä palautetta. Onko tällä tavalla saatu teatteriin henkilöitä, jotka eivät aikaisemmin ole Uudenkaupungin Teatterissa olleet", Hakanen sanoo.

Vakka-Suomen Voiman myyntijohtaja Juhani Kluuskeri sanoo yhtiönsä haluavan, että korkeatasoinen harrastajateatteri jatkuu ja voi tarjota kulttuuripalveluja koko talousalueelle.

Ravintoloitsija Aarre Telin sanoo mm. ravintoloiden elävän pitkälti matkailusta. Hyvä teatteri tuo väkeä ravintoloihin myös talvikaudella.

10.11.2003 13.12.05


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi