uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Paimio - Muurla -moottoritie maksaa itsensä nopeasti

Paimio-Muurla -moottoritieosuus maksaa noin 167 miljoonaa euroa. Yhteiskunnan panostus hankkeeseen tulee 30 vuoden aikana takaisin noin 1,6-kertaisena pelkästään liikenteen säästöinä. Lisäksi hyödyt kasvavat, kun otetaan huomioon kerrannaisvaikutukset yhteiskunnalle, erityisesti kun myöhemmin koko yhteysväli Turusta Helsinkiin valmistuu.

E18 -tie on osa Pohjolan kolmiota, joka kuuluu EU:n 14 tärkeimmän liikenneväylähankkeen joukkoon. Tämän seurauksena myös nyt avattava moottoritieosuus on saanut EU:lta tukea.

Varsinais-Suomen nopeasti kehittyvät alueet yhdistyvät turvallisella ja sujuvalla linkillä, kun Turusta alkavan moottoritien jatke Paimiosta Muurlaan otetaan käyttöön maanantaina 17.11.2003.

Liikenneturvallisuus paranee niin, että vuosittain loukkaantuu lähes 10 henkilöä vähemmän kuin tällä hetkellä. Nykyiset liikenneruuhkat poistuvat, vaikka liikennemäärä on jo avaushetkellä 10 000 - 13 000 autoa vuorokaudessa. Matka-aika lyhenee noin 10 minuuttia.

Liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta edistetään telematiikalla. Siihen kuuluvat mm. muuttuvat nopeusrajoitukset, liikennekamerat, tunnelin häiriönhallinta ja kaistaohjausjärjestelmä. Muuttuvia nopeusrajoitusmerkkejä tulee Kurkela - Muurla -välille 106 kappaletta.

Ympäristönäkökulma huomioon jo suunnitteluvaiheessa

Ympäristöön on panostettu lähes kymmenesosa kokonaiskustannuksista. Ympäristöhaittoja on torjuttu mm. melusuojauksin ja maastomuotoilulla. Sijainnilla, korkeusaseman valinnalla sekä istutuksilla edistetään uuden tien maastoon sulautumista. Hirvien kulkua ohjataan hirviaidoin ja erityissilloin. Uuteen maastokäytävään sijoitettu tie aiheuttaa tehdyistä toimenpiteistä huolimatta ympäristömuutoksia. Toisaalta nykyisen valtatien 1 ja Salon kaupunkiseudun tilanne paranee, kun suurin osa liikenteestä siirtyy moottoritielle.

Vaativa hanke

Paimio-Muurla -moottoritieosuus on 35 kilometriä pitkä. Sen suunnittelu ja hyväksyminen vei valitusprosesseineen aikaa noin 10 vuotta. Rakentaminen aloitettiin 1997, mutta rakentamisaika venyi puuttuvien suunnitelmapäätösten ja alkuvaiheen liian pienen vuosirahoituksen tähden. Rakentamistyöstä on vastannut Tieliikelaitos, joka on jakanut työn noin 90 alaurakaksi. Kaikkiaan työllisyysvaikutus on ollut lähes 2000 henkilötyövuotta.

Turku-Helsinki valmis 2009

Parhaillaan tarjouslaskennassa on välin Lohja - Lohjanharju rakentaminen. Myös viimeisen osuuden Muurla-Lohja rakentamisen tarjouskyselyn valmistelu on aloitettu. Sen rahoittamisesta eduskunta teki periaatepäätöksen vuoden 2002 talousarviossa. Tämän hetken arvio on, että koko yhteysväli Turku-Helsinki voidaan avata liikenteelle vuonna 2009 ja osa tästä noin vuotta aiemmin.

17.11.2003 10.46.42


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi