uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Kivenpyörittäjän kylä Ugin Teatteriin

Uudenkaupungin Teatterissa on ensi lauantaina Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylän ensi-ilta. Teatterinjohtaja Jukka Tyrväisen ohjaamassa näytelmässä on parikymmentä näyttelijää. Luvassa on ainakin 17 esitystä, joista viimeinen toukokuussa.


Yläkuvassa Pekka (Henri Rinne), hänen vaimonsa Meeri (Minna Bergström ja tytär Jaana (Ilona Nurmi) yllä.
Toisessa kuvassa Ierikka (Jouko Mäenpää), Arttu (Simo Kivinen ja Jalmari (Aarre Telin).


Näytelmä kertoo hiljaisesta itärajan kylästä, jossa yksi pyörittelee kiveä. Ruotsinsuomalainen Pekka palaa perheineen kesälomalle tähän kylään.

Pekkaa ajaa hullu unelma: katkaista kaikki suhteet tappavaan elintasotympeyteen, jäädä lapsuutensa idylliin, olla niin kuin ennen, maaseudun elämänriemun aikaan. Mutta idylliä ei ole. On vain kylä, jossa yksi pyörittelee kiveä, yksi on mykkä, yksi puhuu vain. Maho tyttö pitää häitään. Valtion viinaa ei missään, mutta kaikki on juovuksissa. Kukaan ei synnytä. Ihmiset ovat juosseet kiiltävän perään, sijoittajat rikastuvat metsillä, joissa kansa on saanut kuolemantaudin. Pekalla ei ole valittavana monta ratkaisua. Hän voi jäädä tai lähteä. Kumpikin tie näyttää vievän umpikujaan.

Näitä iltahämärän kyliä on satoja. Pekan unelmissa heijastuvat kymmenientuhansien tunnot. Näin Kivenpyörittäjän kylä on näytelmä totisesta ongelmasta, vaikka se esitystä katsoessa helposti unohtuukin. Turusmainen huumori, kuvauksen rehevä välittömyys ja ilottelu antaa näet kuolemallekin elämisen hahmon; lannistumaton koomikonsilmä ei salli apeutta, murre rehahtaa kuin kirjava hanurinsävel. Tiikkajalaiset, Urho Pölöset ja Mujuset ovat tosi ihmisiä. He jäävät elämään katsojassa vielä kun tapahtumat ovat ohi.

HENKILÖT
Pekka				Henri Rinne
Meeri, vaimonsa			Minna Bergström
Jaana. tyttärensä			Ilona Nurmi
Linnea, äitinsä			Tiina Nurmi
Tiikkajan Eljas, Pekan setä		Reino Saarinen
Kivenpyörittäjä (Tuomo), Eljaksen poika	Jari Kotilainen
Kupinpuron Alma			Maila Alhola
Jalmari				Aarre Telin
Saimi, vaimonsa			Elise Siusluoto
Ierikka				Jouko Mäenpää
Unelma, morsian			Mirja Sinisalo
Arttu. morsiamen veli			Simo Kivinen
Posti-Leevi, sulhanen			Ville Myllymäki
Ritva. Pekan nuoruuden rakastettu	San Kahraman
Moilanen. kyläkoulun ostaja		Jouko Toivonen
Pölönen, poikamies			Tapio Nurmi
Mujunen, kaivurin kuljettaja		Raimo Nummela
Huohvanainen, kyläkauppias		Ari Sinisalo
parturi				Virpi Remes
"viikatemies" 			Ari Sinisalo 
"viikatemiehen" ääni 			Yrjö Tavaila 
kertojan ääni			Jukka Tyrväinen

Marja Louhijan ja Hannu Tyhtilän dramatisoinnin pohjalta Uudenkaupungin Teatterille sovittanut Jukka Tyrväinen

ohjaus ja lavastus			Jukka Tyrväinen
musiikin sävellys ja äänitehosteet	Petri Hatakka
taustanauhan toteutus		Petri Hatakka
				koskettimet, ohjelmointi
				Tuomas Takala
				kitara, klarinetti
puvustus				Eeva-Leena Salminen
				Anna Vorne
valot				Lasse Onninen
valoajot				Jussi Nurmi
ääniajot				Jari Jalonen
rakenteet				Kari Vahlroos
				Juha Soinu
käsiohjelma			Jukka Tyrväinen
				Katja Laine
valokuvat				Jukka Tyrväinen
esitysoikeudet			Suomen Näytelmäkirjailijaliitto

24.11.2003 14.36.51


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi