uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Pro Kala -palkinto Pirjo ja Reima Saloselle

Pro Kala ry on myöntänyt vuoden 2003 Pro Kala - tunnustuspalkinnon taivassalolaisille ammattikalastajille Reima ja Pirjo Saloselle heidän vahvasta panoksestaan kotimaisen kalan imagon parantamiseksi ja erityisesti nuorten innostamisesta kalan syömiseen. Tunnustuksen luovutti Pro Kala ry:n hallituksen puheenjohtaja, Suomen Ammattikalastajaliiton toimitusjohtaja Kim Jordas keskiviikkona Helsingissä.

Reima Salonen on toiminut 13 vuoden ajan ammattikalastajana. Hänen vaimonsa Pirjo Salonen jalostaa kalaa, erityisesti silakkaa myyntiin kalamarkkinoille. Pirjo myös avustaa miestään kalastuksessa varsinkin talvisaikaan.

Palkintoperusteissa mainitaan, että Saloset tuovat työssään kotimaisen kalan positiivisella tavalla esiin. He ovat opettaneet myös lapsia ja nuoria syömään kalaa järjestämällä tempauksia muun muassa päiväkodeissa ja peruskouluissa, joissa lapsille on opetettu kalan käsittelyä ja kalan ruoaksi valmistamista.

Nyt jaettu Pro Kala -palkinto on järjestyksessään seitsemäs. Aikaisemmin on palkittu kalan laadun parantamiseksi työtä tehnyt kalatalousteknikko Tero Laukkanen, erityisesti kalan oikeaan käsittelyyn paneutunut Suomen Kalamiesten Keskusliiton tiedottaja Ilkka Sailo, kalan käyttöä kouluruokailussa edistänyt Lahden kaupungin ruokahuoltopäällikkö Annikki Mikkola-Montonen, MTV3:ssä aktiivisesti kalan käyttöön opastava ruokatoimittaja Kati Nappa sekä kalaa monin tavoin esillä pitänyt keittiömestari Jarmo Vähä-Savo ravintola Sundmans´ista. Viime vuonna tunnustuksen sai Kotitaloustoimittajat Kympit ry, jonka jäsenet merkittävällä tavalla edistävät suomalaista kalaruokakulttuuria ja opastavat kuluttajia käyttämään kalaa ruoaksi.

3.12.2003 16.43.50


Vakka-Suomen Kehityskeskuksen järjestämä
ELMA-messumatka onnistui

Vakka-Suomen Kehityskeskuksesta organisoitiin edellisessä viikonvaihteessa opintomatka viljelijöille Elmaan. Matkalle osallistui kourallinen väkeä, vaikka ohjelma-anti oli hyvä. Kolmipäiväisiksi muuttuneet ELMA- maaseutumessut Helsingissä tarjosivat taas monenlaista nähtävää ja koettavaa.

Osa pienemmistä yrityksistä esittäytyi yhdessä Elmassa. Vakka-Suomen Kehityskeskuksen Maaseudun elinkeinoneuvonta Vakka-Suomessa -hanke auttaa maatalouden sivuelinkeinojen harjoittavia tiloja yhteistyön löytymisessä. Seuraava opintomatka järjestetään tammikuussa varsinaissuomalaisiin maaseudun yrityksiin ja yhteistyömahdollisuuksiin.

Konerengas-hanke etenee

Vakka-Suomen Kehityskeskus järjestää tammikuussa opintomatkan Tanskaan koneurakoinnista ja -renkaasta kiinnostuneille viljelijöille. Tanskan konerenkaat ovat toimineet jo pitkään ja matkalla haetaan oppia niihin kuuluvilta tiloilta. Matkalla poiketaan myös Agromek-näyttelyyn.

Palautteissa on toivottu koulutusta vero- ja talousasioihin. Tammi-helmikuun aikana Kehityskeskus järjestää vero- ja talousasioiden koulutusta Vakka-Suomen alueella. Lisäksi keväällä järjestetään koulutusta maatilojen työvoiman hankinnasta. Lisätietoja opintomatkoista ja koulutuspäivistä saa Vakka-Suomen Kehityskeskuksesta Markku Riihimäeltä ja Oili Vainiolta.

Lue lisää >>>

3.12.2003 15.58.19


Laitilan palopäällikkö Timo Lahtinen
Uudenkaupungin tulosalueen aluepalopäälliköksi

Laitilan palopäällikkö Timo Lahtinen on valittu Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen Uudenkaupungin tulosalueen aluepalopäälliköksi. Vaalin toimitti pelastusjohtaja Jari Sainio. Uudenkaupungin tulosalueen operatiivisesta puolesta vastaavaksi palopäälliköksi valittiin Jukka Marjunen ja johtavaksi palotarkastajaksi Olli Suominen. Kaikkien kolmen toimialue on Uudenkaupungin tulosalue, joka vastaa Vakka-Suomen seutukuntaa ennen Mynämäen eroamista. Alueeseen kuuluvat Uusikaupunki, Laitila, Pyhäranta, Vehmaa, Taivassalo, Kustavi, Mietoinen ja Mynämäki.

Uudenkaupungin nykyinen aluepalopäällikkö Raimo Aarnio on aikaisemmin valittu Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen pelastuspäälliköksi.

3.12.2003 8.50.15


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi