uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Poliisi toivoo ilmoituksia ilkivaltaa tekevistä

Mm. katu- ym. valaisimien rikkominen on tänä syksynä lisääntynyt Uudessakaupungissa noin kolmanneksella. Valaisimien korjaaminen maksaa veronmaksajille jopa 25.000 euroa. Poliisi toivoo kaikkia pieniäkin vihjeitä tekijöistä, jotta maksajiksi saataisiin. Muutamia on saatu kiinni, ja tekijät ovat olleet aivan lapsia. Ampuma-aseillakin rikottuja valaisimia on paljon, joten asialla ovat saattaneet olla varttuneemmatkin henkilöt.

- Vihjeet voi halutessaan tehdä poliisille nimettömänäkin, poliisipäällikkö Tommi Teuri sanoo.

- Vahingonteot tulisi saada loppumaan ja maksajiksi joku muu kuin veronmaksajat.

Kaupungin rantoja on mm. kaunistettu kauniilla, mutta kalliilla valaisimilla. Niitten korjaus on kuitenkin kallista. Yhden viikonvaihteen rikkomisten kustannukset saattavat nousta 10.000 euroon, sanoo Esa Stenman Vertekistä. Kaupunki ostaa katuvalaistuksen huoltotyön Vertekiltä.

Tiettyjä valaisintyyppejä on jouduttu vaihtamaan paremmin ilkivaltaa kestäviksi. Valaisimet eivät silloin enää ole yhtä kauniita kuin aikaisemmat. Mm. Leijona-puistosta on valaistus jouduttu jättämään kokonaan pois.

- Turvallisuuskin kärsii, kun lamput ovat pimeinä. On myös väärin, että yhdyskuntasuunnittelua ohjaa näin ilkivalta, sanoo poliisipäällikkö Teuri.

- Nuorten kannattaa myös muistaa, että korvausvelvollisuus ei aina siirry vanhemmille, vaan jää odottamaan nuoren varttumista ja ensimmäisiä tuloja, joihin ulosottomies sitten iskee, Teuri sanoo.

- Noin 250 lamppua on vaihdettu syksyn aikana, kertoo asentaja Olof Sjöberg. Suuressa osassa kyse on ollut ilkivallasta. Joittenkin alikulkutunneleitten valaisimia korjataan jo kolmatta kertaa.

Asentaja Olof Sjöberg on tänä vuonna joutunut korjaamaan jo noin 250 valaisinta, joista suuri osa ilkivallan jäljiltä. Joistakin valaisimista on saattnut löytyä toistakymmentä ilma-aseen ammuksen jälkeä. Oikealla näkyvä "lattiuavalaisinkin" on hakattu monta kertaa rikki.

- Sorvakon sillan valaisimiakin on saatu ilmeisesti potkimalla rikotuksi, vaikka valaisin on jopa kestänyt auton törmäyksen. Siltavalaisimissa on pitkä toimitusaika ja ne ovat erittäin kalliita.

Rikottujen valaisimien korjaaminen vie myös normaalia huoltoa enemmän aikaa ja tulee kalliimmaksi, koska sähkö joudutaan käymään aina välillä katkaisemassa katuvaloista.

- Poliisilla on kenttätyötä niin paljon, ettei tällaista ilkivaltaa voida etukäteen ehkäistä. Siksi tarvitaan kaupunkilaisten apua ja kaikki toiedot ilkivallantekijöistä ovat hyödyllisiä, rikosylikonstaapeli Markku Soisalo sanoo.

5.12.2003 15.03.38


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi