uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Honka Korihaiden piinapenkissä

Korihait oli järjestää perjantaina melkoisen pommin Hongan niskaan, mutta vielä tällä kertaa tuo pommi jäi suutariksi ja pisteet Espooseen 116-85 (59-53). Korihait johti ottelua moneen otteeseen ja vielä viimeisen kerran kolmannen jakson lopussa lukemin 72-73. Lopun totaalinen romahdus johtui pitkälti Hongan hyvästä puolustuksesta, jonka johtotähtenä toimi Hongan parhaana palkittu Heikki Zitting.

Oman lusikkansa lopun soppaan heitti myös erotuomarikaksikko Juha-Pekka Orava-Miltos Ionnidis käsittämättömillä puhalluksilla tai paremminkin puhaltamatta jättämisillä. Esimerkiksi mainiosti onnistunut Pasi Kauha tuupattiin monta kertaa heitossaan kumoon ilman, että pilli olisi soinut. Aki Ulander sai kävellä useaan otteeseen pallon kanssa ilman puhallusta ja kaiken kruununa Korihaille vihellettiin kolmen sekunnin rikkeitä vaikka mies oli alueen ulkopuolella, kun taas Hongan isot miehet saivat asua korin alla tuomareiden puuttumatta asiaan. Lisäksi Honka sai useaan otteeseen pysäyttää Korihaiden nopeat avaukset hautomalla palloa puhallusten jälkeen ilman, että tuomarit olisivat asiaan puuttuneet.

Korihaiden taktiikkan oli perjantaina nopea peli, sillä Hongalle kyseessä oli jo kolmas peli neljän päivän sisään. Alussa Korihait saikin määrättyä pelitemmon ja etenkin Oliver Morton oli tulessa upottaen 15 pistettä Korihaiden 27 ensimmäisestä pisteestä.

Ensimmäisen jakson lopussa valmentaja Gerald Lee päästi Pasi Kauhan kentälle ja Pasi kiittikin huikealla esityksellä: 16 pistettä 11 minuutissa. Kun ensi jaksolla vielä Mika Pitkäranta ja Heikki Saaristokin onnistuivat, oli Korihailla henki päällä. Korihaiden tarkasta heittopelistä kertoo avausjakson kolmen pisteen heitot. Korihait upotti viidesti kuudesta yrityksestään bonusviivan takaa. Jälkimmäisellä puoliajalla yksikään kuudesta heitosta ei onnistunut.

Pieni herpaantuminen juuri ennen puoliaikaa muutti Korihaiden 46-51 johtolukemat tappiollisiksi 59-53 numeroiksi.

Kolmannen jakson alussa Korihait kiristi puolustustaan ja laittoi palloa tarkasti sisään. Honka kävi 62-53 johdossa, mutta sitten Korihait laittoi vilkun päälle, tuli rinnalle ja painoi vielä 66-70 johtoonkin tiukalla puolustuksella ja nopeilla hyökkäyksillä. Tuossa vaiheessa isäntien Mihailo Pavicevic oli pakotettu ottamaan Heikki Zitting kentälle.

"Zetan" johdolla Hongan puolustus tiivistyi ja isännät pääsivät juoksemaan nopeita ja tekemään ratkaisevaa eroa. Henkisesti raskaan korin heitti pelivuorossa ollut Steve Woodberry, joka onnistui kolmannen jakson viimeisellä sekunnilla kolmen pisteen heitossa.

Tämä oli kolmas kerta viimeisen kuuden ottelun aikana, kun Korihait päästi vastustajansa onnistumaan kolmannen jakson päätössekunnilla kolmen pisteen heitossa ja kasvattamaan eroa ratkaisevasti!

Neljännen jakson alussa Honka onnistui pysäyttämään Korihaiden hyökkäyksen varsin kovillakin otteilla ja tekemään itseään mairittelevat loppulukemat.

Oliver Morton onnistui perjantaina ensimmäisen 11 minuutin ajan, mutta häipyi jatkossa kuvasta. Pasi Kauha oli ensimmäisen jakson jälkimmäiset 11 minuuttia tehokas, mutta Hongan kova puolustus kypsytti Pasin toisella puoliajalla.

Mika Pitkäranta heitti jälleen ennakkoluulottomasti 11 pistettä ja Heikki Saaristo seitsemän pistettä pirteällä esityksellä. Robin Grey oli pahasti pimennossa Hongan puolustuksessa. Marko Vehniäinen uurasti mukavasti ja Mikko Jalonen piti Korihaita mukana pelissä hyvillä ajoillaan. Vesa Vuorinen onnistui pelin johdossa jälleen.

Hongan paras oli 21 pistettä ja yhdeksän levypalloa kahminut Heikki Zitting. Shawn Huff merkautti 20 pistettä ja Steve Woodberry 17. Molemmat miehet onnistuivat juuri Hongan karkumatkan aikana. Aki Ulander punnersi korin alta 11 pistettä ja rohmusi 10 levypalloa.

Tilastollinen kummajainen löytyy levypalloista, jotka Korihait hävisi 41-16 otettuaan jälkimmäisen puoliajan aikana ainoastaan kuusi irtopalloa! Tosiasiassa tilastoista puuttuu 16 levypalloa. Sen verran oli eroa ohiheittojen ja merkattujen levypallojen määrässä.

Ensi keskiviikkona Korihait kohtaa vuoden viimeisessä kotiottelussa Salon Vilpaan. Perjantaisen esityksen perusteella voi ottelusta luvata jännittävää ja tasaista kamppailua.

Korihait pisteet/levypallot:

Pitkäranta 11/0, Vuorinen 2/1, Jalonen 8/0, Kauha 22/0, Grey 9/2, Morton 21/9, Vehniäinen 5/4, Saaristo 7/0
1p 85,7%, 2p 49,1%, 3p 45,5%, 16 levypalloa, 16 menetystä, 9 riistoa, 1 torjunta, 12 syöttöä, 18 virhettä

Honka pisteet/levypallot:

Hemdahl M 8/4, Huff 20/3, Nikitin 13/2, Zitting 21/9, Väänänen 7/3, Iisalo 10/5, Hemdahl J 9/0, Ulander 11/10, Woodberry 17/5
1p 84,6%, 2p 60,4%, 3p 45,5%, 41 levypalloa, 19 menetystä, 9 riistoa

Tom Westerholm

5.12.2003 22.29.35


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi