uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Toritapahtumassa lauantaina

Toritapahtumassa oli mm. tandemhiihto, jonka voittivat Kalannin Vankan nuoret. Kuvassa vasemmalla kuitenkin Uudenkaupungin Yrittäjien joukkue saapumassa maaliin.

Muissa kuvissa Lucian päivän kulkuetta.

13.12.2003 19.49.31


Torilla toimintaa viikonvaihteessa

Seurojen ja yhdistysten, yrittäjien ja kaupungin vapaa-aikatoimen ym. järjestämällä toiminnallisella torilla on lauantaina ja sunnuntaina mm. hiihdon väline-esittelyä. Lauantaina on mm. lätynpaistoa ja Lucian päivän kulkueita sekä tandemhiihtokilpailu. Sunnuntaina esittelyssä on salibandy. Piia Koriseva esiintyy klo 12 ja 15 välillä. Nukketeatteri Piirongin Laatikko esiintyy sunnuntaina. Lastenhoitopalvelua on järjestetty lauantaina ja sunnuntaina.

13.12.2003 7.52.48


Vanhempainyhdistykselle Vuoden isä titteli

Hakametsän koulun vanhempainyhdistys on saanut MLL:n Uudenkaupungin paikallisyhdistyksen Vuoden isä -tittelin. Yli kymmenen vuoden ajan yhdistys on nimennyt Vuoden isän henkilöstä, joka on toiminut innostavana isänä muillekin kuin omille lapsilleen. Nyt kohteena oli yhdistys. Kunniakirja ja lahjakortti luovutettiin perjantaina vanhempainyhdistyksen puheenjohtajalle Minna Crysanthoulle.

13.12.2003 7.52.48


Tom Westerholm Vuoden seuratyöntekijä

Uudenkaupungin Korihaiden toiminnanjohtaja Tom Westerholm, 31, on nimetty Uudenkaupungin Vuoden seuratyöntekijäksi. Nimeämisen teki Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu.

13.12.2003 7.52.48


Vehmaan Keskusta vaaliasioissa

Vehmaan Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi valittiin Mikko Läpikivi ja sihteeriksi Riitta Luotonen. Kokouksessa käsiteltiin EU- ja kunnallisvaaleja. Piirin puheenjohtaja Mika Munkki käsitteli alustuksessaan ajankohtaista seutuasiaa ja poliittista tilannetta.

13.12.2003 7.52.48


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi