uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Pitkä ja rauhallinen joulu tulossa maanteille

Joulun menoliikenne jakautuu useille päiville, eikä maanteille odoteta syntyvän hitaita ruuhkia. Osa joulun viettäjistä lähtee matkaan jo perjantai-iltana, mutta hyvin monet suosivat viikonlopun valoisaa aikaa ajamisessaan. Vilkkainta menoliikenne on kuitenkin joulun aatonaattona tiistaina.

Joulun paluuliikenne on selvästi vilkkainta sunnuntaina 28.12., mutta kotiin palaajia on myös tapaninpäivänä perjantaina ja lauantaina. Huipussaan liikenne on mainittuina päivinä 12 ja 20 välillä, jolloin liikenne saattaa ajoittain vähän jonoutua.

Lue lisää >>>

17.12.2003 13.03.53


Autotehtaalla pitkä joulutauko

Autotehdas on tavallista pitemmällä joululomalla. Viimeinen tuotantopäivä tänä vuonna oli tiistaina 16. joulukuuta, ja tuotanto käynnistyy taas 12. tammikuuta. Seisokin aikanakin tehdään tulevan Porsche-tuotannon vaatimia muutostöitä ja jatketaan markkinointityötä.

17.12.2003 7.04.37


Autotehtaalaisille tänä vuonna 78 ansiomerkkiä

Valmet Automotive jakoi tänäkin vuonna ansiomerkkejä pitkäaikaisille työntekijöilleen. Merkkijuhlaa vietettiin marraskuun puolivälissä, kun ensimmäisen auton EKA-96:n valmistumisesta oli kulunut 34 vuotta.

Lue ja katso lisää merkinsaajista >>>

17.12.2003 7.04.37


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi