![]() |
Työveneen saama tilaus varmistuiRajavartiolaitos on tilannut Uudenkaupungin Työveneeltä kahden vartiolaivan Uisko ja Tursas peruskorjaukset 31.12.2003 allekirjoitetulla sopimuksella. Kaupan kokonaisarvo on n. 25 milj. euroa. Alukset ovat alunperin rakennettu Uudessakaupungissa 1986 ja 1987 Rauma-Repola Uudenkaupungin Telakalla, jonka aiemmissa tiloissa Työvene nykyisin toimii.
Korjauksessa alusta pidennetään 12 m jolloin sen kokonaispituudeksi tulee 61,2 m. Runko sekä propulsiolaitteet täyttävät suomalais-ruotsalaisen jääluokkaan 1 A vaatimukset. Pääkoneistot uusitaan dieselsähköisiksi. Pääkoneisto tuottaa 3,3 MW sähkötehon. Potkurilaitteet muutetaan toimimaan kahdella sähkökäyttöisellä ruoripotkulaitteella jolloin aluksella pystytään operoimaan 0,5 m:n kiintojäissä 5 solmun nopeudella. Alus varustetaan lisäksi paikallaanpitojärjestelmällä jonka avulla alusta voidaan pitää tarkasti paikallaan pelastus- ja öljyntorjuntatilanteissa. Aluksista ensimmäinen toimitetaan tilaajalle 2005 kesällä ja toinen 2006 syksyllä. Vartiolaivojen korjausurakka on Työveneen suurin yksittäinen kauppa sen historiassa. Ne työllistävät 200 henkilötyövuoden verran Työvenettä ja sen sopimuskumppaneita. Peruskuorman kauppa takaa kesälle 2006. Ei valtion tukia Työvene voitti vartiolaivoista järjestetyn EU-maat kattavan julkisen tarjouspyyntökilpailun edullisimmalla hinnalla ja kokonaistaloudellisesti edullisempana toimittajana. Hankkeeseen ei siis sisälly mitään tukia Työveneelle. Valintaan on vaikuttanut liiketaloudelliset seikat sekä Työveneen kustannustehokkuus ja aikaisemmat laadukkaat ja oikea aikaiset alustoimitukset sekä kotimaahan että ulkomaille. Vienti veti 2003 Vuonna 2003 on Työvene toimittanut 8 alusta 7 eri maahan, Saksaan , Ruotsiin, Englantiin, Romaniaan, Liettuaan, Israeliin ja Suomeen. Työveneen tilauskanta on tällä hetkellä arvoltaan 45 milj Euroa ulottuen 2006 syksyyn. Tilauskirjaan kuluu 7 alusta sekä kotimaahan että ulkomaille. Työveneellä on vielä vapaata kapasiteettia mahdollisia uusia tilauksia varten. Merivoimien hankinnat kiinnostavat Työveneen toiveena on päästä mukaan myös merivoimien tuleviin alushankintoihin. Pitkäkestoisilla hankkeilla voitaisiin työllistää ammattihenkilöstöä pitkäksi aikaa sekä palkata mahdollisesti lisää. Se myös mahdollistettaisi alueen teollisuuden monipuolistamisen. 31.12.2003 11.20.28
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |