uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Seppo Nikulan uudenvuodenpuhe 31.12.2003

Hyvät uusikaupunkilaiset.

Kotikaupunkimme on Suomen olosuhteissa äärimmäisyyksien kaupunki. Verrattaessa kuntia keskenään Uusikaupunki on usein tilaston kärjessä - joko hyvässä tai pahassa. Olemme aikanaan olleet Suomen synkin työttömyyskunta, yhteisöverotulojen ykkönen, paras kesämökkipaikkakunta sekä Suomen luovin kunta.

Kuluvalla viikolla olemme taas näyttävästi esillä - tällä kertaa pahassa: olemme kärsineet päättyneenä vuonna Suomen suurimman väestötappion. Tämän ja työpaikkojen vähenemisen myötä olemme saamassa Vakka-Suomen seutukunnan osana valtioneuvostolta kriisialuenimityksen. Apua ja elvytyspaketteja on siis tulossa - hyvä niin, mutta menestyvän kaupungin imagoa ei ulkoa tulevan avun varaan voi rakentaa.

Uusikaupunki menestyy jatkossakin yritysten ja ihmisten tekemällä työllä. Siksi mieltämme tänään erityisesti lämmittää ennakkotieto Uudenkaupungin Työveneen Rajavartiolaitokselta saamasta kahden ulkovartioaluksen nykyaikaistamistilauksesta. Se on osoitus paikkakuntamme yritysten osaamisesta ja kilpailukyvystä, ja vasta toissijaisesti julkiselle vallalle kuuluvasta aluepoliittisesta päätöksenteosta - sitä mitenkään väheksymättä.

Arvoisat kuulijat

Päättyneenä vuonna Uudenkaupungin kaupunki edelleen tähtäsi menestysstrategiansa toteuttamiseen, palvelujen turvaamiseen ja kehittämiseen sekä talouden tasapainottamiseen. Tavoiteltavien muutosten esteenä olivat paitsi päättäjien yhteisen näkemyksen puute, myös olemassa olevien organisaatio- ja palvelurakenteiden pysyvyys, joustamattomuus sekä perinteisyys.

Kaupunginjohtajamme esitti äskettäin ehdotuksensa kaupungin organisaation uudistamiseksi. Ehdotus ei ollut kattava - ei edes sellaiseksi suunniteltu. Keskustelua asiasta on kuitenkin luontevaa nyt ja vastaisuudessa jatkaa. Kaupungin organisaatiota ei tule muokata pelkästään johtavien viranhaltijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaiseksi. Ihmiset tulevat ja menevät, mutta kaupunki pysyy. Nyt olisi otollinen aika perusteellisellekin remontille.

Organisaation on oltava kuntalaisten tarpeille rakennettu, joten nykyisen mallin sijasta meidän tulisi pohtia ihmisen elämänkaareen pohjautuvaa organisaatiomallia. Kaikki lasten ja nuorten palvelut olisivat omana kokonaisuutenaan ja esimerkiksi ikäihmisten omanaan. Uskon, että samalla saisimme kuntalaiset aivan uudella tavalla kiinnostumaan kaupungin toiminnasta sekä päätäntätyöstä.

Lapsiperheiden palveluihin keskittyneen päättäjän ei tarvitsisi enää tulevaisuudessa ottaa kantaa vanhustenpalveluihin eikä päinvastoin. Kunnallisen demokratian toteutuminenkin voisi näin saada uuden piristysruiskeen: valtuusto- ja lautakuntapaikoista tulisi nykyistä yleisemmin haluttuja ja mielenkiintoisia. Kaupungin palveluksessa olevalle henkilöstöllekin saattaisi löytyä samalla uusia haasteita, joihin voitaisiin tarttua ilman vanhojen organisaatiorakenteiden painolastia.

Tänä päivänä kunnallinen päätöksentekomme kärsii erimielisyyksistä - ja aina henkilötasolle ulottuvista ristiriidoista. Meidän päättäjien pitää nyt katsoa peiliin ja tutkiskella itseämme syvällisesti. Kaupunkimme ja sen asukkaiden kokonaisetu ei enää siedä eripuraa. Kestäviä päätöksiä on saatava aikaan pikaisesti - jos ei ihan yksimielisesti niin ainakin selkeän enemmistön voimin. Samoin vastuuta on kannettava yhteisesti; syksyllä edessä olevat kunnallisvaalitkaan eivät saa olla siihen este.

Päätän puheeni - näin kirkon portailla - kaupunkimme päättäjille suunnattuun, kreikkalaisen kirkkoisän Eusebioksen 300-luvulta olevaan rukoukseen, joka mielestäni sopii myös kaikille muillekin vuoden vaihteen itsetutkiskeluun:

"Ei kenenkään vihollinen

Jumalani, auta etten olisi yhdenkään ihmisen vihollinen, vaan kaiken sen ystävä mikä on ikuista ja kestävää.

Auta etten milloinkaan ajattelisi kenestäkään pahaa, ja jos siihen on aihetta, varjele minua haavoittamasta sitä joka on aikonut minulle pahaa.

Auta että rakastan, etsin ja löydän vain sitä mikä on hyvää, että toivon onnea kaikille ihmisille enkä kadehdi ketään.

Auta etten koskaan odota toisia soimattavan siitä, mitä itse olen sanonut ja tehnyt, vaan aina itse nuhtelen itseäni, kunnes olen parantunut.

Varjele minua sellaisesta voitosta, joka aiheuttaisi vahinkoa minulle tai vastustajalleni.

Auta minua sovittamaan ystävyksiä, jotka ovat vihastuneet toisiinsa.

Suo että koko voimallani auttaisin kaikkia, jotka sitä tarvitsevat.

Auta etten koskaan jätä ystävää vaaralle alttiiksi.

Auta minua kunnioittamaan itseäni.

Auta minua pitämän kurissa se mikä sisälläni on kuohahtamassa raivoon.

Auta, etten milloinkaan puhu ihmisestä joka on paha tai tehnyt pahaa, vaan etsin hyviä ihmisiä, seuraan heidän jalanjälkiään."

Näin siis kreikkalainen kirkkoisä Eusebios noin 1700 vuotta sitten.

Näiden ajatusten myötä toivotan teille kaikille onnellista uutta vuotta 2004.

1.1.2004 1.45.49


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi