uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Akanvetoa pulkalla helmikuussa
SM-kisat Uudenkaupungin torilla

Lauantaina helmikuun 21. päivänä Uudenkaupungin torilla kello 12 starttaa Akanvedon SM-kilpailut, joiden järjestäjänä toimii Akanvetätät ry.

Tittelistä on kamppailtu kahtena aiempana vuonna maaliskuussa Taivassalossa meren jäällä ja tilaisuudet ovat olleet sijainnista huolimatta suosittuja niin kilpailijoiden kuin yleisömääränkin suhteen.

- Ajattelimme tuoda nämä mestaruuskilpailut lähemmäs "suurta" yleisöä ja luonnollinen paikkavalinta oli Uusikaupunki, kertoo yksi kisan järjestelytoimista vastaavista, uusikaupunkilainen Juha Salminen. Hänen mukaansa tori tulee olemaan tapahtumapaikkana varsin mainio ja lumitilannekaan ei huoleta, sillä kaupungin puolesta tullaan pitämään huoli, että lunta on vaikka kuskattuna noin kolmensadan metrin mittaisen radan aikaansaamiseksi torin tienoille.

- SM-kisoista on tarkoitus järjestää koko perheen tapahtumapäivä, jossa on mukana monenlaista oheisohjelmaa.

Salmisen mukaan tilaisuus on oiva paikka vaikka eri urheiluseuroille hankkia pientä lisätienestiä esimerkiksi makkara- ja arpamyynnillä.

Itse akanvedon SM-kilpailut tapahtuvat parityöskentelynä, eli mies vetää pulkalla joko omaa tai toisen naista, kunhan tämä vain on seitsemäntoista vuotta täyttänyt.

Kyytiläisen tulee olla pulkassa koko matkan ajan, eikä kilpailusuorituksessa saa käyttää omia apuvälineitä. Jalassa veturina toimivalla miehellä saa olla vain tavalliset ulkoilujalkineet, lenkkarit tai saappaat. Piikkareiden käyttö on kielletty.

Pulkka, kypärä ja kyynärsuojat tulevat järjestäjien toimesta.

Noin kolmesataametrisen radan kiertäminen tapahtuu kahden parin voimin kerallaan ja aina nopein pari jatkaa aina finaaleihin asti. Ennen parikilpailuja on kuitenkin "aika-ajot".

- Näillä näkymin kilpailuun otetaan mukaan vain kolmekymmentä paria, joten ilmoittautumisessa kannattaa pitää kiirettä, mikäli mielii tavoittelemaan mestaruutta, muistuttaa Salminen.

Ilmoittautumisasioissa ja sääntöihin tutustumisessa suurena apuna on yhdistyksen nettisivu www.akanvetajat.fi, mistä löytyy yhteystietoja ja muuta kisaan liittyvää materiaalia.

- Vaikka päivän aikana taistellaankin Suomenmestaruudesta, niin luvassa on mukavaa yhdessäoloa tapahtuman merkeissä jokaiselle kynnelle kykenevälle, lupailee Salminen ja raottaa tapahtuman muusta ohjelmistosta sen verran tässä vaiheessa, että mukana on ainakin elävää musiikkia ja muuta inspiroivaa kaikille.

15.1.2004 10.53.49


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi