Korihait murskasi sarjajohtajan -
Lahdelle kauden ensimmäinen kotitappio
Korihait jatkoi sunnuntaina loistavia otteita miesten koripallon SM-sarjassa hakemalla voiton Lahdesta ensi kerran sitten maaliskuun 1995. Korihait laittoi Lahden Urheilutalolla hyrskyn myrskyn ja voitti murskaavasti 75-95 (24-54).
Korihaiden voiton arvoa lisää se, että Namika Lahti oli ennen sunnuntaita voittanut kaikki kauden kymmenen kotiottelua ja oli sarjassakin kolmantena, kaksi ottelua sarjaa johtavaa kaksikkoa KTP:tä ja Kouvoja vähemmän pelanneena. Lahden tappiosarake, seitsemän tappiota ennen sunnuntaita, oli sarjan pienin yhdessä Pussihukkien kanssa, joten moraalinen sarjajohtaja Namika Lahti siis oli.
Mutta mitä ihmettä Lahden Urheilutalolla siis tapahtui? Lahti lähti peliin yllättäen ns. kakkosviisikolla. Penkillä istuivat taitava amerikkalainen Monte Cummings, Harri Riikonen ja pelinjohtaja Teemu Laine. Korihait kiitti Lahden taktiikasta ja karkasi viidessä minuutissa käsittämättömään 0-21 johtoon!
Namika yritti pelaajavaihtojen ja aikalisien kautta saada otetta peliin, mutta Korihait oli hankkinut henkisen yliotteen isännistään. Loistavan puolustuksen kautta uusikaupunkilaiset pääsivät juoksemaan nopeaa peliään. Ensimmäinen neljännes päättyi Korihaiden musertavaan 9-33 johtoon. Pasi Kauha tehtaili avausneljänneksellä 12 pistettä hirmuisella indeksilukemalla 1,500 (0,700 pidetään superpelaajan rajapyykkinä).
Toiselle kymmenminuuttiselle odotettiin taistelevaa Lahtea, mutta turhaan. Korihait kasvatti eron taukoon mennessä jo 30 pisteeseen (24-54). Tärkeä mies kolmannella jaksolla oli Mika Pitkäranta, joka pussitti perä perään kolme kolmen pisteen koria, jotka lopettivat Namikan lähentely-yritykset.
Kolmannelle jaksolle isännät kehittivät kirivaihetta koko kentän prässillä. Hetkeksi Korihaiden pasmat menivätkin sekaisin, mutta aikalisä tilanteessa 32-58 rauhoitti peliä ja Lahden kirivaihe jäi näkemättä. Aggressiivisesti puolustaneet isännät pakottivat Korihait useasti vapaaheittoviivalle, josta uusikaupunkilaisten käsi kävi tarkasti. Kolmas jakso päättyi Korihaiden johtolukemissa 44-71.
Viimeisellä neljänneksellä Korihait jäädytti peliään. Namika Lahti pääsi viisi minuuttia ennen loppua 66-85 lukemiin, mutta Korihaiden kaksi nopeaa vastaiskua vei vieraat 66-89 johtoon ja lopullinen kuolinisku Namika Lahdelle oli annettu. Loppulukemat 75-95 heitti Namikan Roope Suonio muutama sekunti ennen loppua. Korihait kuittasi näin ollen komeasti syksyllä Namikalle kärsityn 100-120 kotitappion.
Korihait oli opiskellut Namikan pelityylin tarkasti ja osasi iskeä Namikan arkoihin paikkoihin.
- Tarkoituksena oli saada Monte Cummings ja Sami Lehtoranta kuriin, valotti Gerald Lee taktiikkaansa.
Cummings teki avauspisteensä vasta 12 minuutin pelin jälkeen kooten yhteensä 17 pistettä tehden niistä yhdeksän ottelun viimeisellä jaksolla kamppailun ratkettua. Sami Lehtoranta teki kahdeksan pistettä, joten hyvin Korihaiden taktiikka piti.
Namika Lahden Lars Ekström myönsi Korihaiden olleen sunnuntaina parempia. Erityisen maininnan Ekström antoi Korihaiden valmennukselle.
- Gerald Lee valmensi tänään fiksusti. Korihait oli vakoillut pelimme hyvin ja löytänyt sieltä heikkouksia, joiden olemassaolosta en edes itse tiennyt, kehui Korihaiden taktista kypsyyttä Ekström.
- Korihait puolusti vahvat osa-alueemme pois ja pakotti meidät tekemään asioita, joissa emme ole parhaimmillamme. Väärät pelaajat joutuivat ottamaan ratkaisuja vääristä paikoista, kiteytti pelin ongelmat Ekström.
- Pitkässä sarjassa tulee väkisin lamakausia. Meillä on nyt lama menossa ja suunnan muutosta varten teemme nyt kovasti töitä, Ekström kertoi.
Korihait on alkutalven kuumin joukkue yhdessä Kouvojen kanssa. Korihait on hävinnyt joulun jälkeen vain kahdesti seitsemästä ottelusta: vierasottelun yhdeksän ottelua putkeen voittaneelle Kouvoille ja kotona kahden jatkoajan jälkeen LrNMKY:lle.
- Koko joukkue pelaa nyt hyvää joukkuekoripalloa. Joukkue luottaa nyt itseensä ja joukkuetovereihinsa, tiivisti Korihaiden iloisen ilmeen Korihaiden parhaana palkittu Robin Grey yhdessä Gerald Leen kanssa.
Korihait oli sunnuntaina täynnä onnistujia. Robin Grey luikerteli 24 pistettä ja noukki viisi levypalloa. William McFarlan merkautti 21 pistettä, 13 levypalloa, 4 torjuntaa ja 5 korisyöttöä. Pasi Kauha teki 20 pistettä osumatarkkuuden ollessa mahtava 73. Mika Pitkäranta teki 11 pistettä, joista yhdeksän toisella neljänneksellä tärkeään saumaan. Jarno Nikula heitti seitsemän kuin myös Mikko Jalonen. Vesa Vuorinen teki neljä pistettä hyvän puolustuspelin lisäksi. Johannes Ankelo heitti kauden avauspisteen vapaheittoviivalta. Marko Vehniäinen oli taas puolustuksen lukkona aiheuttaen Lahdelle kolme hyökkäysvirhettä. Heikki Saaristo pelasi avausjaksolla puolustuksessa taktisesti viisaasti.
Korihait pelaa nyt neljä kotiottelua peräkkäin. Keskiviikkona Pohitullin huutomyrskyyn tulee nyt ainoana joukkueena vaivaiset seitsemän tappiota sarakkeessaan omaava Vantaan Pussihukat.
Korihait/pisteet/levypallot: Nikula 7/0, Ankelo 1/0, Pitkäranta 11/1, Vuorinen 4/2, Jalonen 7/2, Kauha 20/3, Grey 24/5, McFarlan 21/13, Vehniäinen 0/3.
1p 69,6%, 2p 53,7%, 3p 53,8%, 29 levypalloa, 13 menetystä, 9 riistoa, 7 torjuntaa, 16 syöttöä, 14 virhettä
Namika Lahti pisteet/levypallot:Kyrö 9/11, Riikonen 6/3, Cummings 17/12, Gustafsson 21/6, Suonio 6/1, Kaaja 2/0, Laine 4/2, Lehtoranta 8/7, Vesala 2/4.
1p 58,3%, 2p 40,6%, 3p 2,0%, 46 levypalloa, 14 menetystä, 12 riistoa, 1 torjunta, 13 syöttöä, 25 virhettä
Tom Westerholm