uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Juhlapuhe Merituulikodin 100-vuotisjuhla
1.2.2004 Uusikaupunki
Julkaistavissa 1.2.2004 kello 14.00

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä:
Vanhustyö lähtee ihmisarvon kunnioittamisesta

Minulla on suuri ilo jakaa tämä juhlahetki kanssanne ja tuoda valtiovallan tervehdys Merituulikodin 100-vuotisjuhlaan. Kun Merituulikoti perustettiin, vanhustenhuollon haasteet olivat hieman toisenlaiset kun tänä päivänä. Tänään Merituulikoti toimii kodinomaisena hoitopaikkana lähes 50 ikäihmisille. Arvolähtökohtina ovat ihmisarvon kunnioittaminen, itsemäärääminen ja tasa-arvo. Hoitokäytännöt perustuvat alan viimeisimpään tutkimukseen ja tietoon. Olette tehneet pitkäjänteistä työtä ja Merituulikodista löytyy paljon osaamista. Tästä haluan teille antaa kiitosta ja tunnustusta, sanoi peruspalveluministeri Liisa Hyssälä puhuessaan Merituulikodin 100-vuotisjuhlassa Uudessakaupungissa sunnuntaina 1. helmikuuta.

Kymmenen viime vuoden aikana ikäihmisille suunnattujen palvelujen rakenne on muuttunut avohuoltopainotteisemmaksi. Palveluasuntojen määrä on kolmikertaistunut ja enää viisi prosenttia Suomen ikäihmisistä turvautuu vanhainkotiasumiseen. Näin on myös tapahtunut täällä Uudessakaupungissa, jossa 75 vuotta täyttäneistä kuntalaisista peräti 91 prosenttia asuu itsenäisesti omassa kodissaan.

Kunnat jatkavat valtakunnallisten laatusuositusten toimeenpanoa. Olen erittäin iloinen siitä, että Uudessakaupungissa on otettu käyttöön uusi, laatusuosituksen mukainen vanhuspoliittinen ohjelma vuosille 2004-2007. Tästä haluan onnitella kaupungin johtoa, suunnitelman tekoon osallistuneita henkilöitä ja ennen kaikkea ohjelman kirjoittajia. Ajantasaisia vanhuspoliittisia ohjelmia on Kuntaliiton selvityksen mukaan tehnyt 80 prosenttia kunnista. Pidän tätä erinomaisena saavutuksena.

Laadukkaat palvelut ovat keskeinen osa hyvinvointiamme. Tavoite- ja toimintaohjelman mukaisesti ikäihmisten pitkäaikaista laitoshoitoa tulee uudistaa sosiaali- ja terveystoimen yhteistyönä tavoitteena kodinomaiset, hoivatyyppiset toimintayksiköt. Lyhytaikaiselle laitoshoidolle ja kuntoutukselle osoitetaan sovelletut osastot tai yksiköt. Tässä uudistamistyössä olette jo edenneet pitkälle. Vanhustyön tulosalue toimii jatkuvassa yhteistyössä kansanterveystyön alaisen vuodeosaston kanssa. Dementiaan sairastuneiden palvelut on lisäksi syytä arvioida seudullisesta näkökulmasta. Olisiko tarkoituksenmukaista kehittää uusia palvelumuotoja seudulliselta pohjalta esimerkiksi dementian varhaiseen diagnosointiin tai dementiaa sairastavien ja heidän omaishoitajien kotona asumisen tukemiseen?

Seudullisen yhteistyön lisääminen on keskeinen osa sosiaalialan kehittämishanketta. Valtio myös tukee kuntien ja kuntayhtymien kehittämishankkeita 12 miljoonan euron määrärahalla. Painopisteitä ovat muun muassa vanhusten palvelujen saatavuuden ja laadun parantaminen. Esimerkiksi kuntien kotipalvelujen ja kotihoidon kehittämisen tukemiseksi sosiaali- ja terveysministeriö perustaa tänä vuonna valtakunnallisen työryhmän, johon kutsutaan mukaan kunnat, järjestöt ja muut keskeiset sidosryhmät.

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet yhtenäistetään

Omaishoito on yksi sellainen tehtävä, jossa työntekijä joutuu tasapainoilemaan työ- ja perhe-elämän kanssa. Tällä hetkellä omaishoidon tuen piirissä on noin 26 000 omaishoitajaa. Puolet heistä on itse eläkkeellä ja 22 prosenttia työelämässä koko- tai osa-aikaisesti. Uusimmat selvitykset osoittavat, ettei omaishoito kaikilta osin ole kehittynyt toivotulla tavalla. Omaishoitajien jaksamiseen ja vapaapäivien viettämiseen kiinnitetään kunnissa liian vähän huomioita. Sijaishoitoa on järjestetty pääosin laitoshoitona joko vanhainkodeissa tai terveyskeskusten vuodeosastoilla. Lisäksi tarvittaisiin kotiin annettuja, omaishoitajalle ja hoidettavalle soveltuvia sijaishoidon palveluja. Myös omaishoitajien aseman parantaminen kuuluu hallituksen ohjelmaan. Keskeisenä tavoitteena on omaishoidon tuen myöntämisperusteiden yhtenäistäminen kunnissa.

Viihtyisä ja toimiva ympäristö on yhteisen hyvinvointimme perusta. Asukkaille viihtyisät ja toimivat tilat luovat turvallisuutta ja lämpöä. Toivotan kaikille Merituulikodin asukkaille ja työntekijöille onnea ja menestystä, sanoi peruspalveluministeri Liisa Hyssälä.

1.2.2004 16.21.22


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi