Valtuustossa vaaleja
Maanantaina noin puolen tunnin kokoukseen kokoontunut kaupunginvaltuusto
valitsi kolmen paikkakunnalta pois muuttaneen luottamushenkilön tilalle uudet.
Marja-Liisa Linnasen tilalle keskusvaalilautakuntaan valittiin Marjukka Tiilikka ja tämän tilalle
uudeksi varajäseneksi Margit Perhe.
Janne Hillin tilalle sosiaali- ja terveyslautakuntaan valittiin
Pekka Harmovaara ja uudeksi varajäseneksi lautakuntaa Olli Heikkala.
Jari Mannisen tilalle koulutuslautakunnan varajäseneksi valittiin Jani Vikman ja poliisipiirin neuvottelukuntaan Pentti Laine ja varajäseneksi Jani Vikman.
9.2.2004 20.27.53
Aloite hissien rakentamisesta
Antti Haapavuori teki sosialidemokraattinen valtuustoryhmä nimissä aloitteen hissien rakentamiseksi varsinkin kaupungin omistamiin taloyhtiöihin. Kaupungissa on kaikkiaan 27 hissitöntä kerrostaloa, joissa kaupunki on mukana vähintään 52 % omistusosuudella. Valtio tukee hissien rakentamista 40 - 50 %, joka tuki pitäisi aloitteen mukaan hyödyntää.
9.2.2004 20.27.53
Pitkäaikaistyöttömistä aloite
Helena Vartiainen teki sosialidemokraattinen valtuustoryhmä nimissä aloitteen, jossa esitetään selvitettäväksi, miten kaupunki voisi turvata pitkäaikaistyöttömien työttömyysturvan säilymisen tai työllistymisen taikka muun elämän hallintaa auttavan ratkaisun. Asia tulisi tuoda toukokuun valtuustoon.
9.2.2004 20.27.53
Kysely loma-asuntojen muuttamisesta
vakituiseksi asunnoksi
Valtuutettu Jorma Jalava (kesk) teki kyselyn, jossa puututaan hankaluuksiin vapaa-ajan asunnon muuttamisissa pysyviksi asunnoiksi. Hänen mukaansa muuttamisen edellytyksiä, mm. etäisyyttä kyläkeskukseen on tulkittu liian ahtaasti.
Kysely menee kaupunginhallitukselle.
9.2.2004 20.27.53
Janhuan saastuneet maat puhdistettava
Valtuutettu Tarmo Kallio (sd) teki aloitteen, että Janhuan alueen osalta tehdystä ratkaisusta huolimatta saastuneeksi todetut maa-alueet puhdistettaisiin välittömästi.
9.2.2004 20.27.53
Myllyrannan tontin kaava hyväksyttiin
Valtuusto hyväksyi Pakkahuoneen viereisen ns. Myllyrannan tontin asemakaavan. Kaavamuutos mahdollistaa tonttijaon tekemisen ja rakennusoikeuden jakamisen omistuksen suhteessa.
Kaupunki omistaa nyt ent. Vason myllyn tiiliosan. Kaupunki kunnostaa rakennuksen mm. rakennusapteekin. Lisäksi rakennukseen sijoitetaan purjelaiva Warman pienoismalli.
9.2.2004 20.27.53
Salmen kartanon rakennuspaikka vuokrattiin
Kaupunginvaltuusto vuokrasi Salmen Kartanon Palvelukeskus Oy:lle 50 vuodeksi kartanon päärakennuksen rakennuspaikan, jonka suuruus on noin 5050 neliötä. Vuokra on 556 € vuodessa.
Kaupunginhallitus päätti äskettäin myydä päärakennuksen em. yhtiölle 140.000 € hinnalla.
9.2.2004 20.27.53
Määräraha telakkakiinteistön osakkeiden ostoon
Valtuusto myönsi 71.400 € määrärahan, jotta kaupunginhallitus voi ostaa Vakuutusosakeyhtiö Garantialta Uudenkaupungin Telakkakiinteistöt Oy:n osakkaita. Garantia, kaupunki ja Osuuspankin ovat Ugin Telakkakiinteistöt Oy:n osakkaita. Osuuspankki ostaa loput Garantian osakkeista..
Telakan v. 1993 tekemän konkurssin jälkeen telakan omaisuus siirtyi huhtikuussa 1994 em. kolmen päävelkojan perustamalle Uudenkaupungin Telakkakiinteistöt Oy:n omistukseen. Yhtiö on myynyt suuren osan omaisuudestaan.
9.2.2004 20.27.53
Urpo Uussaari keilaseurojen veteraanikisan kärjessä
Kuukausittain keilattavan Uudenkaupungin keilaseurojen veteraanikisan
tilanne tammikuun jälkeen:
1. Uussaari Urpo Uks-01 5824
2. Raninen Kimmo Uks-01 5489
3. Mattila Jukka Ykkösklubi 5455
4. Andersson Urpo Uks-01 5452
Lue lisää >>>
9.2.2004 15.08.50
Ystävänpäivä perjantaina jo 18.kerran
Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminta viettää tänä vuonna 45-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden teemana on "Vapaaehtoisuuden ilo ja onni". Toisen ihmisen hyväksi toimiminen tuo hyvän mielen myös itselle.
Ystävänpäivää ryhdyttiin viettämään SPR: n aloitteesta vuonna 1987. Päivää juhlitaan SPR:n osastoissa monin tavoin. Juhlintaan liittyy myös uusien ystävien värväystä, sillä toimijoita tarvitaan. Ystävänpäivänä vapaaehtoiset näkyvät mm. S-marketeissa Mynämäessä ja Uudessakaupungissa.
Järjestön tavoitteena on kasvattaa ystävien lukumäärää ja tarjota ihmisille mahdollisuus rikkaampaan elämään toisia auttamalla. Ystävätoiminta sopii kaikille, jotka haluavat auttaa ja tukea lähellä olevia ihmisiä elämän eri tilanteissa. Mukaan tulevat saavat perehdytyksen toimintaan.
9.2.2004 14.55.04
Kuvalakin Valkokankaan sankarit -näyttelyssä
Pasi Raivosen omistama elokuvateatteri Kuvala on myös esillä Malla Hukkasen suomalaisista elokuvateattereista kertovassa näyttelyssä Helsingissä. Näyttely on esillä Elävän kuvan museossa helmikuun loppuun.
Näyttelystä kertovissa tiedoissa on haastateltu mm. koneenhoitaja Mikko Lehtisaloa, joka kertoo lasten pääsemisestä kiellettyihin kuviin: "On se kyl niinki ko yks polis mul sanos, et pääst mukula kuvi, ova sit poijes muust pahan teost"
Teatterirakennus toimi alkujaan hevostallina ja sali on
malliltaan pitkä ja kapea kuin junavaunu: 20 metriä pitkä ja 6 metriä kapea, omistaja Pasi Raivonen kertoo.
|
|
Lisää vakkasuomalaisista teattereista >>>
9.2.2004 14.55.04

Kuvassa kirjastonjohtaja Ritva Kolho esittelee sähköistä matkakirjaa
|
Sähköisiä kirjoja lainattavissa
Kirvakka-kirjastokimpan kirjastoissa Vakka-Suomessa on otettu käyttöön sähköisten kirjojen
lainausjärjestelmä. Sen avulla asiakkaat voivat internetin kautta lainata kokonaan sähköisessä
muodossa olevia kirjoja kotiinsa käymättä kirjastossa. Kirjat saa lyhyeksi määrärajaksi ladattua omalle koneelleen. Laina-ajan päättymisen jälkeen sähkökirja katoaa lainaajan koneelta ja on taas valmis seuraavalle lainaajalle.
|
Lue lisää >>>
9.2.2004 11.28.32
150 km/h nopeudella Kylähiidessä
Paikkakuntalainen mies ajoi sunnuntaina kello 22.05 autolla kantatie 43:lla Kylähiidessä 150 km/h nopeudella. Alueella on 80 km/h nopeusrajoitus. Kyse on törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, josta heti otettiin ajokortti pois ja asia käsitellään aikanaan käräjäoikeudessa.
9.2.2004 8.54.04
Huumaantuneen autolla valtatiellä
Valtatie 8:lla sunnuntaina kello 22.35 pysäytetty humalaiselta vaikuttanut turkulaismies puhalsi alkometriin nollalukeman. Mieheltä löydettiin infektioruiskuja, ja hän myönsi käyttäneenä amfetamiinia ja kannabista. Miehellä ei ole ajokorttia. Hän on vuoden sisällä jäänyt jo kerran aikaisemmin kiinni ajokortitta ajosta.
9.2.2004 8.54.04
Viljelijöiden tulot vähentyneet
Varsinais-Suomessa eniten
Maataloustuottajain Varsinais-Suomen liiton puheenjohtaja Juha Nevavuori kertoo Turun Sanomissa, että Varsinais-Suomen viljelijöiden tulot ovat vähentyneet Suomessa eniten EU-jäsenyyden aikana; tilaston toisessa päässä on Etelä-Pohjanmaa, jossa tilakohtainen tulo on kohentunut Varsinais-Suomeen nähden keskimäärin liki 6 000 euroa. Hänen mukaansa asia on korjattava valmisteilla olevissa tukiratkaisuissa.
Suomessa maatalouden tuki oli viime vuonna 1.741,6 milj. euroa.
9.2.2004 7.04.11
Valtatie 8:n tehovalvonnassa sakkoja
Valtatie 8:lla aloitetun tehovalvonnan ensimmäisen viikon aikana kirjoitettiin useita kymmeniä sakkoja. Niistä puolet oli ylinopeussakkoja, kertoo Turun Sanomat. Lisäksi kirjoitettiin rikesakkoja puolensataa. Rikesakot tulivat pääasiassa ylinopeudesta, turvavöiden käyttämättömyydestä, mutta sumuvaloistakin 15 rikesakkoa. Sumuvaloja saa käyttää ainoastaan sumussa ja lumi- tai rankkasateessa.
Perjantaina poliisi tarkkaili Laitilan koululaisliikennettä. Ala-asteen oppilaat käyttivät kiitettävästi heijastinta ja pyöräilykypärää, mutta yläasteen oppilaitten osalta oli toivomista.
9.2.2004 7.04.11