uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Ympäristöteko 2004 -kilpailu pk-yrityksille

Varsinais-Suomen Agendatoimiston vuosittain järjestämä Ympäristötekokilpailu pyörähtää jälleen kevään korvilla käyntiin. Tänä vuonna ympäristötekokilpailuun voivat osallistua kaikki Varsinais-Suomessa toimivat pk-yritykset, niin tuotantotoimintaa harjoittavat kuin palvelualan yrityksetkin. Kilpailun avulla halutaan nostaa julkisuuteen ja palkita yrityksiä, jotka ovat hoitaneet ympäristöasiansa esimerkillisen hyvin. Nyt seitsemättä kertaa järjestettävä kilpailu toteutetaan yhteistyössä Varsinais-Suomen Yrittäjien ja Viestintäharju Oy:n kanssa.

Kilpailun voittajaa valittaessa tarkastellaan sitä, kuinka hyvin kilpailuun osallistuvat pk-yritykset ovat ottaneet kestävän kehityksen vaatimukset huomioon. Ratkaisevaa ei ole se, onko yrityksillä valmis ympäristöohjelma. Sen sijaan kysytään ovatko yritykset kartoittaneet ja kehittäneet omia ympäristöasioitansa niin hyvin, että voivat toimia malleina muille yrittäjille.

Ympäristöteko 2004 -kilpailun avulla halutaan löytää sellaisia menetelmiä tai toimintatapoja, jotka säästävät raaka-aineita ja energiaa tai ehkäisevät päästöjä tai jätteiden syntyä. Yritysten valmistamilla tuotteilla tai palveluilla yksin ei sen tähden ole ratkaisevaa merkitystä kilpailussa menestymiselle.

Vihjeen antaja palkitaan Otamme mielellämme vastaan vihjeitä ympäristöasiansa hyvin hoitavista yrityksistä. Tunnetko sinä sellaisen? Voittajayrityksen "löytäjä" palkitaan. Ilmoita vihjeesi Agendatoimistoon.

Kilpailuun voi ilmoittautua 1.3.-30.4.2004 välisenä aikana Ilmoittautumislomakkeita Ympäristöteko 2004 -kilpailuun saa tilata Varsinais-Suomen Agendatoimistosta, johon ne myös tulee palauttaa 30.4.2004 mennessä.

Tiedustelut, vihjeet ja ilmoittautumislomakkeen tilaukset: Helena Nikkanen, puh. 02-2623 174, 050-5546 146, helena.nikkanen@turku.fi Lomake löytyy myös V-S Agendatoimiston verkkosivuilta osoitteessa www. vsagendatoimisto.fi. Sivuilla voi tutustua myös edellisten vuosien voittajiin ja kunniamaininnan saajiin.

26.2.2004 15.48.26


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi