![]() |
Honka Pohitulliin maanantain TV-ottelussaKorihait kohtaa poikkeuksellisesti maanantaina pelattavassa SM-koriksen ottelussa runkosarjan voittoa metsästävän ja kolmen viime kauden Suomen mestarin, Tapiolan Hongan. Ottelu alkaa Pohitullin palloiluhallissa kello 18.30. Ovet aukeavat jo kello 17, joten ajoissa kannattaa tulla mikäli, hyvän istumapaikan itselleen mielii.Maanantain ottelu lähetetään myös valtakunnallisella Urheilukanavalla suorana lähetyksenä. Lähetys ennakkotunnelmineen alkaa Pohitullista jo kello 18. TV-kameroiden lisäksi ottelussa on myös muuta jännitettä. Finnet on ostanut otteluun 2000 pääsylippua, jota ovat jaossa VSP:n infopisteessä, VSP Shopissa, Kesportissa, ravintola Kahvelissa, Tarmo -lähikauppiaalla Lokalahdella, Kalannin Säästöpankin Kalannin konttorissa sekä Uudenkaupungin matkailutoimistossa. Otteluun odotetaankin saapuvan yli 2000 katsojaa, joita viihdyttää ennen ottelun alkua sekä puoliajalla VPK:n soittokunta. Lisäksi ottelun tauoilla käydään normaalit yleisökilpailut, kuten FinnLinkin heittokisa sekä pisteveikkaus. Honka hakee neljättä mestaruutta Tapiolan Honka on voittanut koripallon Suomen mestaruuden vuosina 2001, 2002 ja 2003. Seuran neljäs peräkkäinen mestaruus on hakusessa ja sen turvaamiseksi espoolaiset haluavat voittaa runkosarjan ja varmistaa kotiedun säilymisen pudotuspeleissä loppuun saakka. Toisaalta Korihait tarvitsee Hongasta voittoa pysyäskeen SM-karsintaan osoittavan viivan yläpuolella. Rankan Eurocup -rupeaman jälkeen Honka on päässyt SM-sarjassa mukavaan vireeseen. Seitsemän ottelun voittoputki katkesi keskiviikkona yllättäen kotonaan Korihaiden pahimmalle kilpakumppanille, Team Componentalle. Tappiostaan huolimatta Honka johtaa yhä SM-sarjaa yhden tappion erolla ennen KTP:tä, kun viisi kierrosta on jäljellä. Keskiviikon tappio-ottelusta Hongalta oli sivussa vahva keskushyökkääjä Stephen Rich sekä Jukka Hemdahl. Markus Hemdahl pelasi myös normaalia vähemmän. Kolmikon puuttumista selitettiin pikkuvaivojen parantamisella. Korin alla Hongalla on niin iso materiaaliylivoima, että siellä Korihaiden tulee pyrkiä tekemään se, mitä tehtävissä on ja pakottaa Hongan isot miehet Korihaiden juoksupellin mukaan ja sitä kautta virheongelmiin. Korihait - Honka maanantaina kello 18.30 Pohitullissa. Hallin ovet aukeavat jo kello 17 ja paikalle kannattaa siis tulla ajoissa, jotta saa itselleen mieluisan istumapaikan. Halliin saa ottaa poikkeusluvalla 2000 katsojaa, joten jos kaikki jaossa olevat vapaaliput menevät kaupaksi ja kausikorttilaisetkin tulevat paikalle vielä runsain joukoin, tullee hallissa olemaan pitkälti yli 2000 katsojaa. Korihait toivookin maanantaina paikalle erityisesti torvia ja rumpuja, jotta Honkaa saataisiin horjutettua myös katsomon puolelta. Maanantain otteluisäntänä toimii kolmella ropax-aluksella Naantalista Kapellskäriin liikennöivä laivayhtiö FinnLink, joka on yksi Korihaiden merkittävimpiä pääsponsoreita. Tom Westerholm 27.2.2004 10.06.36
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |