![]() |
Sarjajohtaja Honka voitti Pohitullissa 73 - 82Urheilukanavan suorana Pohitullista lähettämä koripallon SM-sarjan ottelu Korihait Honka päättyi 73 - 82 (36-41). Ensimmäinen 10-minuutinen oli melko tasaista ja päättyi pisteisiin 21-25. Toisella 10-minuuttisella Hongan johto oli suurimmillaan 10 pistettä, mutta jakson lopussa ero oli 5 pistettä. Kolmannella jakson lopussa ero oli 14 pistettä ja suurimmillaan Korihait oli 16 pistettä tappiolla, vaikka jakson aikana käytiin kerran yhden pisteen johdossa tilanteessa 47-46. Ottelun lopussa päästiin Nikulan kolmosella 3 pisteen päähän, kun ottelua oli jäljellä runsas minuutti. Lopussa Honka oli vahvempi.Korihaiden parhaana palkittiin McFarlan 23/13. Greyn lukemat 26/9, Nikulan 10/4, Saaristo 7/0 Jalonen 5/2, Vehniäinen 2/9. Jalkavaivainen Kauha oli kentällä vain 54 sekuntia. Hongan parhaana palkittiin Jyri Lehtonen 28/6. Hän heitti mm 8 kolmosta. 1.3.2004 20.50.29 Maastoauto Lepäistentieltä katolleenSunnuntaina kello 19 aikoihin uusikaupunkilainen 1972 syntynyt mies menetti Lepäistentiellä autonsa hallinnan ja auto suistui ojaan katolleen. Miehen lisäksi autossa oli 1996 ja 2000 syntyneet lapset. Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut vakavasti.Onnettomuuspaikka on oikealle kaartuva mutka kolme kilometriä ennen sulkuporttia. Uudenkaupungin suuntaan ajanut auto oli nelipyöräluisussa ajautunut tien reunaan ja siitä katolleen pari metriä syvään ojaan. 1.3.2004 8.22.30 Sairaalayksiköitä kiinni kesällä ja joulunaVakka-Suomen sairaalan monitoimiosasto on kesällä kiinni juhannuksen aatonaaton illasta elokuun toisen päivän aamuun ja jouluaatonaaton illasta tammikuun 10 päivän aamuun. Lastenpsykiatrian osasto on kiinni 9.-11-4, 3.7.-1.8. ja 23.-31.12. Lastenpsykiatrian poliklinikka on kiinni 12.7.-30.7.. Aikuis- ja nuorisopsykiatrian poliklinikka on kiinni 12.-23.7. ja 27.-31.12. Myös sairaalan taloustoimista on kiinni 12.7.-8.8. Vakka-Suomen osavastuualueen johtokunta on päättänyt asiasta.1.3.2004 7.42.07 Uusi lääkäri valittiin sairaalaanVakka-Suomen osavastuualueen johtokunta on valinnut sairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien ylilääkärin virkaan erikoislääkäri Tuomas Plosilan. Valinta edellyttää, että Plosila ottaa viran vastaan huhtikuun alussa.Viran työaika on 60 % kokopäiväisestä. 1.3.2004 7.42.07
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |