uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Merikarttanavigoinnin
SM-loppukilpailu Uudessakaupungissa

Merikarttanavigoinnin SM-loppukilpailu järjestetään tänä keväänä, 3.4. Uudessakaupungissa hotelli Aguariuksessa.

Tämän kaksivaiheisen kilpailumuodon karsintakilpailuun saavat osallistua eri veneilyjärjestöjen alaisiin seuroihin kuuluvat henkilöt. Kilpailun karsintavaiheessa kukin saa ratkoa tehtävät kaikessa rauhassa kotona. Kaikkia käytettävissä olevia apuvälineitä saa tällöin käyttää hyväkseen. Kilpailu testaa osallistujien merikarttatyöskentelyn tarkkuutta sekä teoreettista tietämystä merenkulkuun liittyvistä säädöksistä.

Voisi kuvitella, että karsintakilpailussa kaikilla on vastauslomakkeessaan samat vastaukset. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kilpailijoiden kesken saadaan aikaan suuriakin eroja, kun esimerkiksi karttatyöskentelyssä suunnat ja suuntimat pitää ilmoittaa 0,1 asteen, matkat 0,01 mpk:n, paikan koordinaatit 0,01 minuutin sekä ajat 1 sekunnin tarkkuudella. Merikarttanavigointityöryhmän arvosteltavaksi karsintakilpailun vastauslomakkeen palauttaa vuosittain 140 - 220 henkilöä. Tänä vuonna kilpailuun osallistujia oli 33:sta eri seurasta.

Tämänvuotisen karsintakilpailun tuloksia: 1. Aarre Salmi Isokarin Kiertäjät 21 p, 2. Marko Valo (mestari 2003) Tampereen Navigaatioseura 36 p, 3. Ari Vainio Kouvolan Kipparit 38 p, 4. Kaj-Henrik Berts Malax Navigationsklubb 40 p, 5. Aimo Nissi Helsingin Navigaatioseura 68 p, 6. Allu Helenius Helsingin Navigaattorit 71 p, 7. Sami Nevalainen Ekenäs Navigationsklubb 74 p, 8. Seppo Salmi Meritie 96 p, 9. Leif Lindblad Tampereen Navigaatioseura 104 p, 10. Guy Sundell Ekenäs Navigationsklubb 114 p, 11. Tommy Öberg Ekenäs Navigationsklubb 120 p 12. Eero Kultanen Mikkelin Pursiseura 125 p, 13. Veli-Matti Manninen Mikkelin Pursiseura 144 p, 14. Minna Puirava Tampereen Navigaatioseura 148 p, 15. Seppo Toivonen Rauman Moottorivenekerho 161 p, 16. Kjell Svenns Malax Navigationsklubb 166 p, 17. Raimo Reunamo Kouvolan Kipparit 168 p, 18. Antti Ylönen Kouvolan Kipparit 168 p, 19. Hans Meclin Ekenäs Navigationsklubb 177 p, 20. Jouko Hämäläinen Pursiseura Ilmarinen 177 p, 21. Lasse Haasjoki Porin Navigaatioseura 179 p … 125. Anssi Suinila Isokarin Kiertäjät, 130. Toivo Mäkinen Isokarin Kiertäjät, 138. Seppo Haikonen Isokarin Kiertäjät.

Loppukilpailu suoritetaan kutsukilpailuna, johon on kutsuttu viime vuoden mestari sekä lisäksi karsintakilpailun perusteella 20 parasta navigaattoria. Loppukilpailussa tehtävien ratkaisemiseen käytettävä aika on tiukasti rajattu, mikä lisää virhemahdollisuuksia. Apuna saa käyttää vain perinteisiä veneilijän navigointivälineitä; astelevyä, viivainta, harppia, taskulaskinta, muistiinpanovälineitä ja merikarttatyöryhmän valitsemaa karttaa.

Tästä kilpailumuodosta ei tiedotusvälineissä juurikaan kerrota. Eräs syy on se, että lajissa leivotaan vuosittain vain yksi mestari. Kaikki osallistujat kilpailevat samassa sarjassa niin miehet kuin naiset ja nuoret sekä vanhat.

Viime vuosina Isokarin Kiertäjät ry:n jäsenet ovat saavuttaneet lajissa useita hyviä sijoituksia. Menestyksen perusteella seura on saanut kunnian toimia tämänvuotisen loppukilpailuun järjestäjänä.

3.3.2004 7.46.25


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi