Rekan perävaunun palo haittasi liikennettä
Torstaina iltapäivällä kello 15 aikoihin valtatie 8:lla Laitilassa sattunut rekka-auton tulipalo haittasi liikennettä parin kolmen tunnin ajan. Palo oli syttynyt renkaan räjähdettyä. Palokunta kävi sammuttamassa palon.
4.3.2004 19.58.18
Auton tuulilasia vaurioitettu
Koulukatu 6:n sisäpihalla on maanantain kello 17 ja keskiviikon kello 15 välisenä aikana vaurioitettu henkilöauton tuulilasia. Lasin alakulmaan on ilmestynyt painuma ja särö.
4.3.2004 19.58.18
Crusell-viikon kursseille avustusta
Valtion säveltaidetoimikunta on myöntänyt 8 500 euroa tämän vuoden Crusell-viikon mestarikurssien ja musiikkileirien järjestämiseen.
Vuonna 2003 säveltaidetoimikunta myönsi kurssitoimintaan saman verran avustusta.
Tänä vuonna Crusell-viikolla järjestetään kurssit klarinetin, huilun, oboen ja käyrätorven soittajille.
4.3.2004 19.29.44
Seutukunnalle aluekeskusohjelman
perusrahoitukseen 160.000 €
Valtioneuvosto päätti torstaina aluekeskus- ja kaupunkipolitiikkaan vuonna 2004 varatun rahoituksen alueellisesta jaosta. Päätöksellä maakuntien liitoille jaettiin 9,2 milj. euroa. Vakka-Suomen seutukunta sai aluekeskusohjelman perusrahoitukseen 160.000 €.
Perusrahoituspäätös perustuu ohjelma-alueiden toimittamiin talous- ja toimintasuunnitelmiin sekä rahoitustarpeisiin. Perusrahoituksen osuus kehittämistyön kustannuksista on enintään puolet.
4.3.2004 17.24.58
Amitec laajentaa ympäristötekniikkaan
Ruostumattoman teräksen monialaosaaja Amitec Oy on laajentanut toimintaansa ostamalla jätteenkäsittelylaitteita valmistavan Ekomies Oy:n liiketoiminnan. Tulevaisuudessa Amitecin on tarkoitus kehittää kokonaisia ympäristöjärjestelmiä. Tällä hetkellä tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa bio- ja energiajätteen jätepuristimet, joita löytyy esimerkiksi jäteautoista.
Lue lisää >>>
4.3.2004 16.56.01
Rikollisuutta kuin isoilla paikkakunnilla
Uudenkaupungin rikollisuus muistuttaa selkeästi suurempien kaupunkien rikollisuutta, sanoo Vakka-Suomen kihlakunnan poliisipäällikkö Tommi Teuri Turun Sanomissa. Viikko sitten sattunut surma on kuudes runsaan kahden vuoden aikana, kun "normaali" luku olisi 1-2 tapausta vuodessa. Kyllä ihmiset voivat mennä iltaisin ulos niin kuin ennenkin, poliisipäällikkö kuitenkin sanoo.
Henkirikosten sumalla ja kaupungin taloudellisella kriisillä ei ole yhteyttä keskenään, sanovat Teuri ja rikoskomisario Pentti Koski lehdessä.
4.3.2004 8.16.04
Tiedotustilaisuus yrityksille Olkiluodosta
Innovan Laitilan tiloissa järjestetään ensi keskiviikkona 10.3.2004 klo 12.00 vakkasuomalaisille yrityksille tarkoitettu tiedotustilaisuus Olkiluotoon rakennettavan 3. ydinvoimalaitoksen alihankinnasta ja sen vaatimuksista.
Tilaisuuden järjestää Ukipolis Oy yhdessä Teollisuuden Voiman ja Länsi-Suomen Aikuiskoulutuskeskus Innovan kanssa.
Lue lisää >>>
4.3.2004 8.16.04