uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Kuutamohiihdon latu kutsuu vielä hiihtäjiä

Pariksi lähipäiväksi luvataan vielä hyvää ulkoilusäätä. Viime viikonlopuksi tehty kuutamohiihdon latu on edelleen hyvin hiihdettävässä kunnossa.

"Reppuun evästä, juomaa, taukovaatetta ja istuinalusta ja suksille. Jostain ladun varrelta löytyy sopiva levähdyspaikka, johon illan tullen voi sytyttää oman tuikun tai pienen nuotion ja tähyillä taivaalle, näkyykö Ilmatieteen laitoksen ennustamia revontulia".

"Tavataan ystäviä ja tuttuja kevätauringossa tai revontulihiihdon merkeissä", innostavat Vakka-Suomen Ladun puuhaihmiset, jotka nyt lähtevät itsekin hiihtämään.

12.3.2004 11.31.40, kuvat lisätty 12.3.2004 20.03.23


Simon Parhaat - koko perheen taikashow Crusellissa

Maanantaina 5. huhtikuuta klo 18.30 vierailee kulttuurikeskus Crusellissa kaikille lapsille ja lapsenmielisille tuttu taikuri Simo Aalto.

Taikashow´n hinta on kaikilta kaksi vuotta täyttäneiltä 9 euroa. Liput voi varata ja ostaa ennakkoon kaupungin matkailutoimistosta.

Lue lisää >>>

12.3.2004 10.59.06


Opi navigoinnin perusteita ja GPS:n käyttöä

Veneilijöille on tarjolla merenkulkuun liittyvää koulutusta Uudessakaupungissa Viikaisten koulun ruokalassa sunnuntaina 21.3. klo 13.00 alkaen. Tilaisuudessa käydään läpi perinteisiä navigointimenetelmiä sekä perusteita elektronisesta navigoinnista eli GPS:n ja CD-merikartan käytöstä. Lisäksi suunnitellaan ja piirretään määrätty reitti paperikartalle. Sama reitti tallennetaan sitten GPS:n muistiin sekä CD-merikartalle.

Tervetulleita tähän maksuttomaan tilaisuuteen ovat kaikki asiasta kiinnostuneet, riippumatta siitä, kuuluuko mihinkään veneilyseuraan. Osallistujien toivotaan ottavan mukaansa muistiinpanovälineet, viivain, astelevy, harppi, laskin ja oma GPS, jos sellaisen omistaa. Tilaisuuden järjestelyistä vastaavat navigaatioseura Isokarin Kiertäjät, Uudenkaupungin Purjehdusseura ja Uudenkaupungin Työväen Moottoriveneseura. Koulutuksen kesto on 3 - 4 tuntia.

12.3.2004 10.59.06


BC Jyväskylä vielä esteenä Korihaiden sarjapaikalle

Korihait kohtaa sunnuntaina kello 17 Pohitullissa alkavassa äärettömän tärkeässä ottelussa sarjasta varmuudella putoavan BC Jyväskylän. Voittamalla BC Jyväskylän varmistuu Korihaiden sarjapaikka myös ensi kaudeksi miesten SM-koriksessa.

Jos Korihait häviää sunnuntaina, siirtyvät katseet Vilppaan ja Huiman väliseen otteluun. Vilppaan voittaessa Huiman Korihaiden sarjapaikka olisi selviö.

Karsintasarjassa neljästä karsitaan kolme

Koripallon SM-karsintasarjaan osallistuu SM- sarjan 12. (Korihait tai Huima) ja 13. (Componenta) sekä I-divisioonan 2. ja 3. joukkue. Divarista sarjaan tullee FoKoPo ja HNMKY. Amerikkalaispelaajat eivät ole sarjassa sallittuja. Neljän joukkueen sarjasta vain yksi lunastaa paikan ensi vuodeksi SM-korikseen.

SM-karsintasarja pelataan neljän joukkueen kaksinkertaisena sarjana, joka pelataan 20.3., 21.3. 24.3., 27.3., 28.3. ja 30.3.

Lue lisää >>>

12.3.2004 10.46.24


Annemari Sandell jäämässä vauvalomalle

Turun Weikkojen pitkien matkojen huippujuoksija, kalantilaisena tunnettu Annemari Sandell on pian jäämässä vauvalomalle, kertoo Turun Sanomat. Sandell on viidettä kuukautta raskaana. Annemarin ja hänen avomiehensä esikoisvauvan laskettu aika on heinäkuussa.

Vauvan syntymän jälkeen Sandell aikoo Turun Sanomien mukaan keskittyä maratonille. Annemari Sandellin viime keväänä leikattu jalka on hyvässä kunnossa, kertoo lehti.

12.3.2004 7.37.36


Ystäväntuvan avajaiset ensi torstaina

Punainen Ristin ja Syöpäyhdistyksen yhteisen Ystäväntuvan viralliset avajaiset ovat osoitteessa Alinenkatu 26 ensi torstaina, 18.3. klo 15 - 17 kahvitarjoilun merkeissä. Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan uusiin tiloihin.

Ystäväntupa on avoinna tiistaista perjantaihin klo 10.00-14.00 ja lauantaisin klo 10.00-13.00. Tiistaiaamuisin klo 10-12 , 23.3.04 alkaen, siellä toimii vapaaehtoisten terveydenalan ammattilaisten vetämä terveyspiste. Syöpäyhdistyksen auttava henkilö on tavattavissa Ystäväntuvalla torstaisin kello 14.00-18.00. Syöpäyhdistyksen jäsentapaamiset ovat torstai-iltaisin kello 18.00.

Lue lisää >>>

12.3.2004 7.37.36


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi