![]() |
Avotulen kanssa oltava varovainenVaikka järjestyslaissa ei ole mitään rajoituksia avotulen tekemisen suhteen, pelastuslaitos kehottaa käyttämään malttia. Terveydensuojelulaki. ympäristönsuojelulaki ja naapuruussuhdelaki rajoittavat mm. naapurille esim. kohtuutonta rasitusta aiheuttavaa toimintaa. Jätteiden poltto on taajama-alueilla kokonaan kielletty.
Viime vuonna Vakka-Suomen kahdeksan kunnan alueella sattui 75 maastopaloa, joista monet levisivät roskien poltosta. Pelastusviranomaiset korostavat myös alkusammutuskaluston tarpeellisuuteen ja sytyttäjän vastuuseen, jos jotakin sattuu. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen Uudenkaupungin alueella on 12.000 vapaa-ajan asuntoa. Johtava palotarkastaja Olli Suominen sanoo, että tulen nopea riistäytyminen voi olla kaupunkilaismökkeilijälle yllättävää. Viime vuoden 75 maastopalosta monet riistäytyivät roskien poltosta ja kulotuksesta. Maastoa tuhoutui viime vuonna 27 hehtaaria. Suominen korostaa, että vaikka pelastusviranomainen ei voi kieltää avotulen tekoa, monesta muusta lainsäädännöstä aiheutuu kieltoja. Hän kiinnittää huomiota myös siihen, ettei kovalla tuulella saa polttaa. Avotulta ei myöskään saa jättää vartioimatta. Polton jälkeen on käytettävä vettä tai soraa estämään uudelleen syttyminen. Isoon tuhkamäärään jäänyt kekäle voi monen päivänkin jälkeen aiheuttaa tuulipalon. Naapureille ei myöskään saa aiheuttaa savuhaittaa. Esimerkiksi kuivia lehtiä ja puutarhajätettä ei tulisi yrittää polttaa, vaan kompostoida ne. Valtakunnallisissa ohjeissa kehotetaan, että naapuria haittaavasta savusta tulisi ensin keskustella naapurin kanssa. Jos neuvottelut eivät auta ja poltto on erittäin häiritsevää, usein toistuvaa ja pitkäkestoista, voi ottaa yhteyttä terveystarkastajaan tai ympäristönsuojelutarkastajaan. Naapuruussuhdelain nojalla asia voidaan saattaa käräjäoikeudenkin ratkaistavaksi. 7.4.2004 19.23.23
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |