![]() |
Haastepyöräilykampanja vapusta juhannukseenUusikaupunki on tänäkin vuonna mukana Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n organisoimassa kuntien välisessä Haastepyöräilykampanjassa, jonka tarkoituksena on säännöllisen, omatoimisen liikuntaharrastuksen lisääminen. Vaikka kampanjan nimi viittaa vain pyöräilyyn, siihen voi osallistua myös esimerkiksi rullaluistelemalla, kävelemällä tai hölkkäämällä.Vajaan parin kuukauden ajan eli vapusta juhannukseen kunnat kilpailevat keskenään kolmessa sarjassa siitä, mikä kunta saa eniten pisteitä. Uusikaupunki on ollut mukana kampanjassa useana vuotena ja on yleensä sijoittunut vajaan 10.000 kilometrin saavutuksellaan yli 7.000 asukkaan kaupunkien sarjassa toiseksi tai kolmanneksi. Kampanjan perimmäisenä tarkoituksena on riittävän pitkäkestoisella ja säännöllisellä liikunnalla saavutettava kunnon kohotus. Pyöräily on liikuntamuoto, joka sopii useimmille ihmisille, myös ylipainoisille ja nivelvaivoista kärsiville henkilöille. Rullaluistelu on viime vuosina yhä lisääntynyt kaikenikäisten harrastukseksi erityisesti sen jälkeen, kun sauvojen käyttö yleistyi. Uudenkaupungin alueella on paljon hyväkuntoisia ja kauniita reittejä niin pyöräilijöille kuin rullaluistelijoille ja kävellen tai hölkäten liikkuville. Kaikki päivittäiset liikuntasuoritukset kirjataan Kampanjaan osallistuminen tapahtuu merkitsemällä päivittäinen liikuntasuoritus johonkin haastepyöräilyn kirjauspisteen suoritusvihkoon. Päivittäinen liikuntasuoritus tarkoittaa kaikkea yhden päivän aikana suoritettua liikuntaa yhteensä olipa kyse hyöty- tai harrasteliikunnasta työmatkaliikunta mukaan lukien. Järjestäjät toivovat, että kaikki liikkujat todella muistaisivat merkitä liikkumansa kilometrit. Jos se päivittäin tuntuu hankalalta, voi kirjaukset tehdä esimerkiksi kerran viikossa johonkin kirjauslaatikkoon. Neljätoista kirjauslaatikkoa Kirjauspisteet tunnistaa värikkäästä pyöräilyjulisteesta ja vanerisesta postilaatikosta. Niitä on Uudenkaupungin alueella yhteensä neljätoista: keskustassa Sorvakon kuntoradalla sekä Kemiran ja autotehtaan portin läheisyydessä. Keskustan ulkopuolella pisteitä on Lepäisten tien sulkuportilla, Orivolla Laitilan tien alikulun kohdalla, Haapaniemen kentällä, Lokalahdella keskustassa ja Karparannassa, Kalannissa lisäksi Lahden kaupan ja Hallun koulun luona, Kalantitalon pihalla, Ruonanperässä ja Suurikkalassa sekä Pyhämaassa VPK:n talolla. Paikat ovat jo perinteiset. Vapaa-aikatoimistosta ja yhteispalvelupiste Passarista saa karttoja, joista selviää kirjauspisteiden sijainti. Välimatkoja ei karttoihin toivomuksista huolimatta ole merkitty, koska laatikoille voi tulla mistä suunnasta tahansa eikä kyseessä ole vain joku tietty reitti. Oma kampanja juhannuksen jälkeen Kampanjan paikallisista järjestelyistä vastaavat Uudenkaupungin vapaa-aikatoimisto ja Vakka-Suomen Latu. Juhannuksen jälkeen kampanja jatkuu uusikaupunkilaisten omana liikuntakampanjana syyskuun puoleenväliin asti. Osaottajien kesken arvotaan pieniä palkintoja. Kirjauspisteiden yhteydessä julkaistaan kampanjan aikana niiden henkilöiden nimet, joita onni suosi viimevuotisten palkintojen arvonnassa.
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |