uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Muinaistekniikkanäyttely
Untamalan Ventolassa

Laitilan Untamalan kylätalo Ventolan yksi huone on sisustettu toukokuun ajaksi rautakauden ihmisen elämää valottavaksi. Mynämäen Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen muinaistekniikka-artesaaniopiskelijat ovat tuoneet näytteille sotavarusteita, tarve-esineitä, asuja ja koruja.

Lattialla hirventaljan päällä on joitakin rautakauden ihmisen jokapäiväiseen elämään liittyviä esineitä, kuten pajusta punottu merta sekä sarvia ja luita, joista valmistettiin monenlaisia hyöty- ja koriste-esineitä.

Muinaislampaan villaa

Matalalla pöydällä peurantaljan päällä on lampaanvillan esihistoriallisia käsittelyesineitä. Villa on pitkäkarvaisesta ahvenanmaanlampaasta, jota sanotaan myös muinaislampaaksi, sillä sen villa on säilyttänyt kaksikerroksisen ominaisuutensa. Siitä saadaan kampaamalla eroteltua pehmeää alusvillaa ja karkeaa päällysvillaa, joilla on kummallakin ollut omat käyttökohteensa. Kampaamisen jälkeen villa on kehrätty värttinällä langaksi, jota on saatettu värjätä kasvivärein ja myöhemmin käyttää kankaiden ja lautanauhojen kutomiseen.

Artesaaniopiskelijat Silja Pesonen ja Toive Lehtinen tekivät työharjoittelujaksollaan kokeiluja viikinkilaivan purjeiden valmistuksesta alkuperäisin menetelmin. Työ kuului osana Viikinkilaiva Vehmassalmelle -hanketta.

Artesaaniopiskelija Carita Wikström on pukenut mallinuken pellavaiseen, käsin ommeltuun alusmekkoon, jonka päällä on olkapäiltä hevosenkenkäsoljilla kiinnitetty suorakaiteen mallinen päällyshame, ns. peplos. Esiliina on indigovärjättyä villaa ja se on koristeltu pronssispiraaleilla. Esilinna on sidottu vyötäisille lautanauhalla. Naisen olkasolkien väliin on kiinnitetty näyttävä ketjulaite, josta riippuu tarvekaluja, mm. korvalusikka ja lintuamuletti.

Muinaispukuihin erikoistunut Wikström kertoo olleensa ennen muinaistekniikoiden opiskelua vaateteknikko. Nykyisin opiskelu ja harrastus kulkevat käsi kädessä, sillä hän on aktiivisesti mukana Elävä keskiaika ry:ssä, joka on historian elävöittämisyhdistys.

Persoonallisia koruja

Samassa tilassa olevassa myyntinäyttelyssä Wikströmiltä on esillä hopea- ja messinkilangasta punottuja ketjuja sekä lasihelmikoruja, joiden mallit pohjautuvat muinaispukujen korustoihin.

Muotoilijan koulutustaan muinaistekniikkataidoillaan täydentävä Johanna Iso-Järvenpää on erikoistunut koruihin. Hän valmistaa valamalla ja pakottamalla koruja, joiden esikuvat ovat menneisyydessä. Materiaalit ovat pronssi ja hopea.

Carita Wikström ja Johanna Iso-Järvenpää

Takorautaisia koruja on tehnyt Mikko Mannonen. Niiden malleina ovat ajattomat symbolit spiraaleista aurinkoon.

Panssaripaidasta tulusrautaan

Näyttelyn huomiota herättävin kohde on miesnukke, jonka päällä on käsintehty rengaspanssari, jonka jokainen lenkki on erikseen sahattu ja koottu yli 20 kiloa painavaksi paidaksi. Päässään sillä on skandinaavisen löydön pohjalta tehty rautakypärä. Miehellä on myös käsin taottu viikinkimiekka komeassa huotrassaan. Nuken varusteet on tehnyt artesaaniopiskelija Pasi Raivio.

Raivio on tuonut näytteille myös raudasta taottuja tarve-esineitä, mm. perinteisiä tulusrautoja, emännänveitsiä ja saksia.

Näyttely on avoinna vapusta lähtien siis 1.5.-27.5. lauantaisin klo 10-15 ja sunnuntaisin klo 11-18.

Marin tarina

Touko-kesäkuun ajan Ventolan salissa on turkulaisen Ella Tuomisen Marin tarina -tauluja sekä kukkatauluja. Kesäkuun alusta alkaen kesäkahvila on avoinna arkisin klo 10-18.

Kesäkahvila on saanut myyntiin näkövammaisen artesaaniopiskelijan Anne Hirvasniemen koreja.

Jo muinaiset roomalaiset

Arkeologiakeskus Untamalassa on syyskuun puoliväliin Jo muinaiset roomalaiset… Rooman valtakunnan heijastuksia Vakka-Suomessa -näyttely. Näyttely on avoinna arkisin toukokuussa klo 10-16 ja kesäkuusta lähtien klo 17 asti.

Tapahtumaviikko Muinaistulien yöstä Arkeologian päiviin on 29.8.-4.9. Sen teemana on muinaispuvut. Silloin on todennäköisesti jälleen mahdollista tutustua muinaistekniikkaopiskelijoiden töihin.

29.4.2004 17.03.33


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi