![]() |
Suurta Seikkailua hyödynnetään
Uudenkaupungin näkymistä julkisuudessa Suuri Seikkailu -ohjelman lisäksi tehostetaan kaupunkilehti-,
paikallisradio- ja TV-kampanjalla. Näihin sijoitetaan hankerahoja yhteensä 64.000 euroa.
Siitä kaupunkilehtien osuus on 25.000, TV-mainonnan 34.000 ja radiomainonnan 5.000 euroa.
|
![]() Kari Koski |
![]() Ahti Oksman |
Kaupunkilehtikampanjalla uskotaan saatavan 2,5 milj. kontaktia ja TV-mainonnalla 950.000 katsojaa. Lisäksi seudulle kutsutaan useitten aikakaus- ym. lehtien toimittajia ja kuvaajia.
Uusikaupunki on mukana sekä Suuri Seikkailu -hankkeessa että Lounais-Suomen rantareitit -matkailumarkkinointihankkeessa, joka toteuttaa laajan kaupunki- ja kesälehtikampanjan. Uusikaupunki ja Suuri Seikkailu ovat näkyvästi esillä kampanjassa. Lisäksi molempien projektien tavoitteena on toteuttaa toimittajavierailuja. Hankkeet ostavat myös ilmoitustilaa esimerkiksi Merefesteille paikallislehdistä, Turun Sanomista ja Länsi-Suomesta.
Kaupunkilehti- ja kesälehtikampanja
Kaupunkilehtikampanja toteutetaan 2.5. - 19.5.2004 ja TV-kampanja Suuren Seikkailun aikana 17.5. - 16.6.2004. Kaupunkilehtikampanja toteutetaan osaksi kahden hankkeen yhteistyönä, jossa Uudenkaupungin lisäksi on mukana muita Lounais-Suomen rantareitit -hankeen kohteita. Yhteistyö tukee molempien hankkeiden tavoitteita, koska Suuren Seikkailun avulla saadaan enemmän huomioarvoa myös koko Vakka-Suomelle ja Rauman seudulle.
Kaupunkilehtikampanjan arvioidaan tavoittavan noin 400 000 taloutta ja saavan noin 2,5 miljoonaa kontaktia. Kampanja toteutetaan nelisivuisena toimituksellisena liitteenä, josta kolme sivua on Lounais-Suomen rantareitit - hankkeella ja takasivu on Uudellakaupungilla ja Suurella Seikkailulla.
Kampanjassa ovat mukana Turkulainen, Tamperelainen, Porin Sanomat, Uusi Rauma ja Länsi-Suomen, Vakka-Suomen Sanomien ja Uudenkaupungin Sanomien kesälehdet sekä Saariston Kesä -lehti.
TV-kampanja
TV-mainoskampanjassa on 38 kestoltaan 20 sekunnin mittaista TV-spottia ja lisäksi maksimissaan 76 aktiiviosaa, joissa esitellään Suuren Seikkailun yhteistyökumppaneita. TV-mainoksen kahdenkymmenen sekunnin brandiosa esittelee Uuttakaupunkia ja sen tapahtumia. Pääyhteistyökumppanit saavat kukin noin kymmenen 5 - 7 sekunnin mittaista yrityskohtaista aktiiviosaa varsinaisten mainosten väliin.
Kampanja tavoittaa MTV3:n mukaan noin 905 000 henkilöä ja se toteutetaan Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Hämeen talousalueille.
Paikallisradio
Auran Aalloilla ja Meriradiossa mainonta rakennetaan Uudenkaupungin kesätapahtumien ympärille hyödyntäen Suuren Seikkailun tuomaa julkisuutta.
Toimittajavierailut
Lähialueen lehdistö ja lehtikampanjassa mukana olevien lehtien toimittajat kutsutaan Suuren Seikkailun jälkeen tiedotustilaisuuteen, jossa kerrotaan mitä Uudessakaupungissa tapahtuu Suuren Seikkailun jälkeen ja tutustutaan seikkailusaariin ja kilpailupaikkoihin.
Lounais-Suomen rantareitit -hanke kutsuu mm. seuraavien aikakaus- ja ammattilehtien toimittajia tutustumaan alueen matkailutarjontaan: Seura, Apu, Anna, Pirkka, Yhteishyvä, Me-lehti, Suomen Luonto, Matkalehti, Meidän mökki, ET-lehti, Kauppalehti Optio ja Trendi. Pirkko Arstila kutsuu myös henkilökohtaisesti toimittajia vierailulle.
Syksyn 2004 -kampanjat
Syksyn 2004 -kampanjat rakennetaan keskitetysti Suuren Seikkailun ja kuntoputken ympärille. Suuren Seikkailun reitit ja kilpailupaikat sekä kuntoputki tuotteistetaan ja niitä markkinoidaan yrityksille, yhteisöille ja yksityisille matkailijoille hyödyntäen Suuren Seikkailun tuomaa julkisuutta.
30.4.2004 16.11.32
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |