Kalasetilla ensimmäisenä Suomessa:
Hiilidioksidilla pakkasta
Esa Lahtinen esityteli seminaarin osanottajille Kalaset Oy:n kalanjalostuslaitosta ja uutta pakkasjärjestelmää
Suomen ensimmäinen hiilidioksidia käyttävä pakastuslaitos on hankittu Kalaset Oy:n kalanjalostustehtaaseen Uuteenkaupunkiin. Freonit korvaava, ympäristölle haitaton hiilidioksidilaitos on kehitetty Tampereen teknillisen yliopiston vetämässä tutkimushankkeessa. Koneiston on rakentanut parkanolainen Suomen Tekojää Oy, mutta hanketta kehittämässä on ollut myös kalantilainen Vahterus Oy.
Hiilidioksidin käyttö kylmäaineena on lisääntymässä Euroopassa nopeasti. Pääkohteet ovat olleet myymälöiden jäähdytysjärjestelmät, joita on Euroopassa parisataa, sekä pakkasvarastot, joita on muualla kymmeniä.
Korvaa haitallista freonia
"Hiilidioksidia käytettiin yleisesti kylmäaineena 1930-luvun puolelle saakka, kunnes sen syrjäyttivät
uudet hiilivetyihin perustuvat kylmäaineet eli freonit. Nyt nuo ilmakehän otsonikerrokselle haitalliset
vanhat kylmäaineet ovat Suomessa jo poistuneet uusista kylmälaitteista. Tilalle kehitetyt korvaavat
kylmäaineet ovat olleet käytössä jo useita vuosia", kertoi professori Antero Aittomäki Kalannissa järjestetyssä se inaarissa torstaina.
"Hiilidioksidin etuina ovat sen muutamat hyvät fysikaaliset ominaisuudet sekä ystävällisyys ympäristölle. Vaikka myös hiilidioksidi on kasvihuonekaasu, sen vaikutus on hyvin pieni verrattuna vanhoihin kylmäaineisiin. Kylmälaitteissa käytettävä hiilidioksidi on myös "kierrätettävää" materiaalia, joka muutoin pääsisi ilmaan erilaisista tuotantoprosesseista", Aittomäki sanoi.
Hiilidioksidin käytön kasvuun uskotaan
Kalasetin laitteiston rakentaneen Suomen Tekojää Oy:n toimitusjohtaja Timo Mansikkaviita uskoo, että hiilidioksidin käyttö kylmäaineena tulee lisääntymään.
Noin 150 tekojäärataa rakentaneen yhtiön toimitusjohtaja sanoo, että heillä on jo nyt menossa hiilidioksidiin perustuvia jäärataprojekteja. Myös myymäläpakastealtaita on yhtiössä testattu samalla, kun Kalasetin laitos oli kuukauden kestävässä koeajossa.

Professori Antero Aittomäki ja toimitusjohtaja Mauri Kontu tutustuivat myös
KalsetiinOikealla toimitusjohtaja Timo Mansikkaviita Suomen Tekojää Oy:stä yhtiön rakentaman Suomen
ensimmäisen hiilidioksidikoneiston vieressä
|

|
Vaikuttaa ympäristöön
Kalaset Oy:tä edustanut Esa Lahtinen sanoo yrityksen valmistavan vuodessa
noin kaksi miljoonaa kiloa kalajalostetta, josta puolet pakastetaan.
Yhtiö jalostaa pelkästään kotimaista kalaa, kaikkea muuta paitsi silakkaa.
"Toimimme luonnon ehdoilla, ja jos meillä on itse mahdollisuus vaikuttaa ympäristöön, tottakai sen teemme", Esa Lahtinen perustelee ympäristöystävällisen hiilidioksidilaitoksen hankintaa.
"Kun tällainen hanke tuo myös tietotaitoa ja työpaikkoja paikkakunnalle,
olemme mielellämme mukana", Lahtinen lisää.
Vahterus Oy on ollut kehityshankkeessa mukana ja on mm. valmistanut järjestelmässä tarvittavan vaihtimen. Seminaarissa myös esiintynyt Oy Danffos Ab:n edustaja Esko Kaappola kertoi Vahteruksen vaihtimen herättäneen huomattavaa kiinnostusta maailmalla.
|
Hiilidioksidia myös kuntoputkessa
Uuteenkaupunkiin ensi syksynä valmistuvassa kuntoputkessa on myös tarkoitus käyttää hiilidioksidijärjestelmää.
Toimitusjohtaja Mauri Kontu esitteli hanketta seminaarin osanottajille. Mm. käyttökustannukset ovat perinteistä jäähdytysjärjestelmää edullisemmat. Mm. lumiosuuden alle tuleva putkisto voi olla perinteistä pienempää ja harvemmassa. Lisäksi pumpputehoa vaaditaan vain kymmenesosa perinteisestä.
Kuntoputkeen haetusta valtionavustuksesta odotetaan saamamme tiedon mukaan päätöstä aivan lähiaikoina.
|
Hiihto-osassa on miellyttävä -2 C lämpötila.
Putken toisella puolella saadaan talvellakin lenkkeillä tai rullaluistella +8 lämpötilassa.
|
6.5.2004 15.33.59