uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Riipaiseva ja riemastuttava Puupää
Juha Hurmeen monologi Crusellissa

Suomalaisen teatterin mielenkiintoisimpiin ohjaajiin kuuluvan Kristian Smedsin ohjaama ja Juha Hurmeen ja Smedsin käsikirjoittama ja Hurmeen näyttelemä Puupää nähdään Uudenkaupungin Teatterissa vierailuesityksenä to 27.5. klo 19.00

Juha Hurmeen Puupää-monologia seuraavan katsojan tunteita viedään. Naurusta mennään kyyneliin niin, ettei aina perässä tahdo pysyä. Hurme on yksin näyttämöllä. Yhtenä hetkenä hän on siellä Juha Hurme, toisena Masa Niemi eli Puupää-elokuvien Pätkä, kolmantena Pekka tai Justiina. Lavastukseksi hän on tuonut neljä puunkarahkaa, jotka markkeeraavat Pekkaa, Pätkää, talonmies Pikkaraista ja Justiinaa, tai näiden esittäjiä. Kuulostaa köyhältä, mutta niistä ja halvoissa verkkareissaan pomppivasta näyttelijästä syntyy täyteläinen ja mieleen jäävä näyttämökuva. Hurme myös laulaa ja säestää itseään muovisilla leikkisoittimilla. Kuolleita hetkiä ei ole.

Monologi kertaa paljolti sellaista, mitä 50-luvun väheksytystä rillumareikulttuurista muistamme tai olemme kuulleet, ja mitä sen tekijöistä ja näiden elämänvaiheista tiedämme.

Aineksia tekstiinsä Hurme ja Smeds ovat saaneet muun muassa Esa Pakarisen ja Maarit Niiniluodon kirjasta Hanuri ja hattu sekä Manu Paajasen Jätkäviihteen kuninkaat -teoksesta. Ne alkavat ihan uudella tavalla kiinnostaa. Tämän voi jokainen todeta to 27.5. Crusellissa. Liput 5 e

17.5.2004 19.37.45


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi