uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Merefestien vetonaulana Hanna Pakarinen

Merefestien 15-vuotista historiaa juhlistetaan tänä vuonna näyttävästi Suuri Seikkailu -konsertilla, jossa esiintyvät Idols-tähdet Hanna Pakarinen ja Christian Forss. Lisäksi konsertissa esiintyy uusi bändi, Human Temple, jonka solistina on Janne Hurme. Juhlakonsertti alkaa Uudenkaupungin urheilukentällä 5.6.2004 klo 18.00.

Koko perheelle suunnattu Merefesti-tapahtuma on jo 15. kerran 4.- 6.6.2004. Juhlavuoden kunniaksi tapahtumasta on pyritty saamaan entistä monipuolisempi ja kiinnostavampi. Merefesti tarjoaa ohjelmaa kaiken ikäisille koko viikonlopuksi.

Lue lisää >>>

25.5.2004 20.52.46


Kemira GrowHow pörssiin

Tämän kuun alussa Helsingin Sanomista lainaamamme uutinen vahvistui, kun Kemira kertoo nyt nettisivuillaan, että Kemira on päättänyt aloittaa selvitykset Kemira GrowHow'n listaamiseksi Helsingin pörssiin. Yhtiön mukaan listaamisajankohta olisi alustavien suunnitelmien mukaan aikaisintaan kuluvan vuoden syksyllä.

Kemira GrowHow'n listaaminen voidaan toteuttaa joko myymällä yhtiön osakkeita ja jakamalla niitä osinkoina omistajille tai myymällä. Kemiran tavoitteena on, että valtio on yhtiön merkittävä omistaja ja että enemmistö yhtiön osakkeista on listautumisen jälkeen kotimaisessa omistuksessa. GrowHow'n listaaminen parantaa sekä GrowHow'n että Kemiran liiketoiminnan kehittämismahdollisuuksia, Kemiralta kerrotaan.

Kemira GrowHow'n ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 324 miljoonaa euroa, 6 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Liikevoitto parani merkittävästi ja oli 25 miljoonaa euroa (7,6 miljoonaa) lannoitteiden hintojen nousun ja kustannustehokkuuden parantamisen ansiosta. Kemira odottaa GrowHow'n liikevaihdon ja -voiton paranevan viime vuodesta.

Tanskan tuotantolaitos suljetaan

Konsernin kannattavuuden kohentamiseksi Kemira sulkee Tanskan tehtaan tuotannon tulevan kesän aikana. Tuotannon lakkauttaminen merkitsee noin 300 työntekijän irtisanomista. Jatkossa tuotteet toimitetaan Tanskan asiakkaille GrowHow'n muista tuotantolaitoksista.

25.5.2004 19.26.41


Viisi Roller Eaglesin pelaajaa maaotteluun

Rullakiekon suomenmestarijoukkueesta uusikaupunkilaisesta Roller Eaglesista on viisi pelaajaa valittu rullakiekon maaotteluun ensi viikonvaihteessa. Maajoukkueessa pelaavat "rollerit" Matias Valavuo, Sami Häätylä, Krister Pietsalo, Juha Myllymaa ja Teemu Virtala.

Lauantaina ottelu on Tukholmassa klo 12.30 ja sunnuntaina 30.5. klo 13.00 Tikkurilan Valtti-Areenalla Vantaalla. Vastakkain on tämän hetken kaksi johtavaa rullakiekkomaata.

25.5.2004 19.26.41


Työttömyys väheni huhtikuun aikana

Uudenkaupungin seudulla työttömyys väheni huhtikuussa maaliskuuhun verrattuna. Uudessakaupungissa oli huhtikuun lopussa 1098 työtöntä, joka on 283 vähemmän kuin maaliskuussa. Prosentti oli nyt 13,1 (maaliskuussa 16,5). Laitilassa työttömyysprosentti oli 8,0 (8,6), Kustavissa 8,4 (10,4), Pyhärannassa 9,6 (10,6) ja Vehmaalla 9,2 (10,7). Uuttakaupunkia lukuun ottamatta em. kuntien työttömyysprosentti oli myös mienempi kuin vuosi sitten. Uudessakaupungissa prosentti oli nyt prosenttiyksikön korkeampi kuin huhtikuussa viime vuonna.

25.5.2004 16.05.49


Suuren Seikkailun liput pitkäkyntisten käsissä
Lippujen palautuksesta luvassa palkkio

Pohjaväriltään sinisiä, oranssilla ja punaisella Suuren seikkailun tunnuksella varustettu lippuja nostettiin salkoihin eri puolille kaupunkia ohjelman aloituspäivänä 17.5. Viikonvaihteen aikana näistä lipuista on Uudestakaupungista varastettu kuusi ja Kustavista pihalta yksi.

Kuva Raija Herrala

Kaksi lippua on viety hotelli Aquariuksen edessä olevista lipputangoista, yksi kauppatorilta, yksi Pakkahuoneen vierassatamasta ja kaksi Sorvakon sillan vieressä olevista lukituista saloista. Näiden tankojen lukot on rikottu. Kustavissa varastettu lippu oli Keltaisen Puodin pihalla.

Liput oli tarkoitus pitää saloissa koko kesän juhlistamassa suosittua TV-ohjelmaa ja näyttämässä paikkakuntalaisille ja tänne tuleville turisteille, että Uusikaupunki ja Kustavi ovat tämän Suuren seikkailun kotikuntia tänä suvena. Valitettavasti kaikki eivät ymmärrä antaa toisten omaisuuden olla rauhassa.

Uudenkaupungin kaupunki ja Kustavin kunta toivovat, että varastetut liput palautetaan. Ottakaa yhteyttä poliisiin, puh. 842 2301, jos olette nähnyt varkauden tai voitte antaa siitä lisätietoja. Henkilölle, jonka antaman vihjeen avulla lippu saadaan taksin, on luvassa tuntuva palkkio. Lipun voi palauttaa Uudenkaupungin poliisille tai matkailutoimistoon, Rauhankatu 10.

Juhlaliput eivät valitettavasti ole Uudessakaupungissa aikaisempinakaan kesinä saaneet olla rauhassa. Viime kesänä torilta varastettiin useita Uusikaupunki-lippuja, joista kaksi saatiin poliisin avulla takaisin.

25.5.2004 16.05.49


Kirjastoautolla uusia pysäkkejä Lokalahdella

Kirjastoauton pysäkkejä lisätään kesäkuun alusta lähtien varsinkin Lokalahden alueella. Lokalahden kirjastoautopäivä on tästä lähtien torstaisin ja kouluaikoina vielä perjantai-aamupäivät. Keskiviikon ajat muuttuvat torstaiksi.

Lokalahden terveysaseman edessä auto pysähtyy kesällä torstaisin ensin klo 15-16 ja illemmalla klo 18-19. Väliaikana auto kiertää torstai I Vartsaaressa, Pinipajulla ja Tammistontiellä sekä vielä Lokalahden kirkonkylän jälkeen Perkiössä. Parillisena torstaina II Lokalahden keskustan pysäkkiaikojen välissä käydään Tirkkalassa, Varanpäässä ja Myllyllä.

Pysähtymistoiveet ovat tulleet asiakkailta ja uusien aikojen toivotaan palvelevan myös kesäasukkaita. Kesän aikana ei ajeta koulujen eikä päiväkotien reittejä. Muutoin kirjastoauto sen sijaan kulkee koko kesän ajan.

25.5.2004 16.05.49


Rattijuoppo ojaan Yllöntiellä

Uusikaupunkilainen mies ajoi auton tieltä Yllöntiellä maanantaina illalla kello 21.35 aikaan. Auto vauroitui ojaan ajossa. Mies puhalsi 1,66 promillea. Tapauksesta kirjattiin myös ajoneuvorikkomus, sillä auton vero oli maksamatta.

Laitilassa Erik Sorolaisentiellä paikkakuntalainen mies ajoi yöllä henkilöautolla 0,94 promillen humalassa.

25.5.2004 16.05.49


Kesämökkiin murtauduttu Vohdensaarella

Kesämökin varastoon on murtauduttu viime tiistain ja tämän viikon maanantain välisenä aikana. Paikkoja on pengottu, mutta mitään ei havaittu viedyksi.

25.5.2004 16.05.49


Museoviikko onnistui

Viime viikolla vietetty museoviikko onnistui Uudessakaupungissa yli odotusten. Museoviikon aikana Uudenkaupungin kulttuurihistorialliseen museoon tutustui lähes 450 kävijää. Esillä oleva leikkikalunäyttely kiinnosti niin lapsia kuin vanhempiakin museokävijöitä. Myös museon löytötori herätti suuren mielenkiinnon ja vanhoja valokuvasuurennoksia ja julisteita olikin monen museokävijän ostoskorissa.

Tämän kevään aikana on museossa käynyt useita kymmeniä lapsiryhmiä. Leikkikalunäyttely on saanut niin päiväkodit, perhepäivähoitajat lapsineen, seurakunnan kerhot kuin koulutkin lähtemään retkelle museoon.

25.5.2004 6.45.52


Sosiaalipäivystystä Vakka-Suomessa

Valtion tuella Vakka-Suomen kihlakuntaan on saatu erityissosiaalityöntekijä lapsiin ja nuoriin kohdistuviin lastensuojelutehtäviin, kertoo Uudenkaupungin Sanomat. Toukokuussa jo kolmena viikonloppuna erityissosiaalityöntekijä Marika Lehtinen on ollut päivystämässä. Päivystäjään ottaa useimmiten yhteyttä poliisi. Päivystäjä on usein mukana mm. poliisipartioiden kotihälytyksillä. Hankkeelle on rahoitus ensi vuoden loppuun saakka.

25.5.2004 6.45.52


Lauri Hakosalo vuoden oikeusavustaja

Uudenkaupungin johtava julkinen oikeusavustaja Lauri Hakosalo on valittu vuoden oikeusavustajaksi, kertoo Uudenkaupungin Sanomat. Valinnan teki Julkiset oikeusavustajat ry vuosikokouksessaan.

Oikeusavustajien luottamusmiestoiminta, yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen, toiminta lakimiesliitossa ja positiivinen valoisa elämänasenne olivat valinnan perusteluja.

25.5.2004 6.45.52


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi