uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Juhannus tuo ruuhkat teille

Juhannus tuo juhlapyhistä vuoden pisimmät ruuhkat Etelä-Suomen pääteille. Turun tiepiirin alueella pahimpia ruuhkakohtia ovat valtatie kahdeksan Raision kohdalla ja maantien 180 (Saaristotie) lautat.

Menoliikenteessä pahoin ruuhkautuu valtatie kahdeksan Raision kohdalla, jossa tietyömaa hidastaa ja ruuhkauttaa liikennettä ajoittain. Turun suunnasta Kustaviin päin käännyttäessä tilanne on kuitenkin helpottunut aiemmasta uuden eritasoliittymäsillan osittaisen käyttöönoton ansiosta.

Saaristotiellä Nauvoon ja Korppooseen lautoille joutuu odottelemaan kello 16 ja 20 välillä arviolta lähes kaksi tuntia. Menoliikennettä on runsaasti vielä perjantaina kello 9 ja 14 välillä. Aattoiltana liikennettä on lähinnä juhannustapahtumien vuoksi paikallisesti, mm. Raumalla Raumanmeren Juhannus -tapahtuma lisää liikennettä koko juhannuksen.

Paluuliikenne ajoittuu sunnuntaihin ja alkaa jo kello 12 sekä jatkuu lähelle puolta yötä. Hieman ruuhkaa helpottavat juhannukselta lomalle jäävät autoilijat. Pahimmat ruuhkapaikat ovat lähes samat kuin menoliikenteessä eli saariston lautat, valtatien kahdeksan ja valtatien 23 liittymä Porissa.

Vaihtoehtoisia reittejä kannattaa käyttää

Välttämällä vilkkaimpia aikoja ja reittejä voi nopeuttaa omaa ja muiden matkantekoa. Liikenne sujuu joutuisasti ja turvallisesti, kun antaa toisillekin tilaa ja välttää ohituksia pitkissä jonoissa. Ohituskaistoja ei tule käyttää silloin, kun varsinaisella ajokaistalla on yhtenäinen autojono. Näin vältetään liikenteen ruuhkautuminen ja tunteen purkaukset jonoon palatessa.

Tiehallinto seuraa juhannusliikennettä pahimpina ruuhka-aikoina sekä automaattisesti että ihmisvoimin tien päältä. Tärkeät tiedot välitetään autoilijoille radioiden kautta. Tiehallinnon Liikennekeskuksen Tienkäyttäjän linja 0200-2100 ottaa ympäri vuorokauden vastaan tilannetietoja tien päältä paikallispuhelun hinnalla.

Arvioitu juhannusliikenne Turun tiepiirin alueella 2004

Torstai 24.6. Perjantai 25.6. Sunnuntai 27.6.

Suomusjärvi - Muurla vt 1 / E18
Jonoja klo 13-20 Turkuun, keskinopeus alenee.
Jonoja klo 10-16 Turkuun, keskinopeus alenee.
Jonoja klo 16-22 Helsinkiin, keskinopeus alenee
Valtatiellä 1 liikenne melko sujuvaa koko juhannuksen ajan.

Vanto/ Raisio
kt 40 Jonoja klo 13-20 Naantaliin, Rymättylään, keskinopeus alenee
Jonoja klo 10-16 Naantaliin, Rymättylään, keskinopeus alenee
Jonoja klo 12-21 Naantalista, keskinopeus alenee

Raisio vt 8
Jonoja klo 13-21, tietyö hidastaa liikennettä
Jonoja klo 10-16, tietyö hidastaa liikennettä
Jonoja klo 10-22, tietyö hidastaa liikennettä
Keskinopeudet alenevat huomattavasti Raisio - Nousiainen välillä.

Kustavintiellä jonoja sunnuntaina klo 10-22.

Parainen mt 180
Jonoja klo 11-22 saaristoon
Jonoja klo 9-16 saaristoon
Jonoja klo 12-23 saaristosta
Keskinopeudet alenevat em. ajanjaksoina huomattavasti Saaristotiellä. Parainen - Nauvo lauttarannassa odotusajat 0,5 - 2 h.

Nakkila vt 2
Vähäisiä jonoja klo 13-19 Poriin
Vähäisiä jonoja klo 11-14 Poriin
Vähäisiä jonoja klo 12-20 Porista

Pori / Hyvelä vt 8
Jonoja klo 15-20 Porista
Jonoja klo 10-16 Porista
Jonoja klo 12-21 Poriin
Keskinopeudet alenevat huomattavasti välillä Hyvelä - Söörmarkku.

Vt 23 / vt 8 liittymä saattaa ruuhkautua Kankaanpään suunnasta sunnuntaina.

Rauma vt 8 ja vt 12
Raumanmeren Juhannus -tapahtuma lisää liikennettä Rauman ympäristössä torstaista sunnuntaihin. Viime vuonna tapahtumassa oli yli 90 000 kävijää.

24.6.2004 8.08.27


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi