![]() |
Untamalan Pietarin päivän markkinat 3.-4.7.2004Tarinat tuotteiksi -projekti elvytti viime vuonna ikivanhan Pietarin päivän markkinaperinteen Laitilan Untamalassa. Markkinoita vietetään jälleen tulevana viikonvaihteena. Aikanaan ihmiset tulivat matkojen takaa käymään sekä ostoksilla Pietarin päivän markkinoilla että jumalanpalveluksessa Untamalan kirkossa. Matka oli kaksipäiväinen.Lauantaina käsityöläiset myyväät tuotteitaan ja on työnäytöksiä, musiikkiesityksiä, ratsastusta ja taikuri sekä taide- ja entisöintinäyttely. Sunnuntaina kello 12 on jumalanpalvelus Untamalan kirkossa. Lauantai markkinapäivä klo 10-15 Kesämyymälän tuotteiden lisäksi Kesämyymälän ja kahvila Ventolan pihapiireihin levittäytyy taitavien ja monipuolisten käsityöläisten kesäiset kojut. Olemme pyrkineet säilyttämään Untamalaan sopivan tuotevalikoiman valitessamme myyjiä markkinoillemme. 3.7. Untamalassa voi tutustua myös tuotteisiin, jotka esittäytyivät Turun Keskiaikamarkkinoilla: Muinaisartesaanit tuovat markkinoille tutustuttavaksi taitonsa ja tuotteensa. Untamalassa voi seurata myös mm. puukontekijän, kehrääjän, nyplääjän, puntareiden valmistajan työnäytöksiä ja ostaa heidän tuotteitaan. Tunnelmaa virittämässä ovat hanuristit Jukka Vehmas ja Päivi Pesonen sekä viulisti Alpo Knuutila. Markkinoille sopii myös taikuri: Suomenmestaruuskisoihin valmistautuva Markus Alexander esiintyy 11.30 ja 13.30. Ostosten ja ohjelman lomassa voivat pienet ja isommatkin kokeilla Knihtin peluuta, tarkkuusheittoa ja jättiläiskävelyä. Myös ratsastusta on tarjolla. Ja löytyy markkinaväelle suuhun pantavaakin: On kuttutuotteita, yrttejä, uusia perunoita, possua, uuniperunoita ja ehkäpä muurinpohjalettujakin. Ventolassa on 3.7. tutustuttavissa sekä taiteilija että taide- ja entisöintinäyttely. Erja Koski avaa silloin näyttelynsä, jonka töissä hän esittelee Untamala-kuvien lisäksi ootrausta, marmorointia, koristemaalausta ja näiden sovellutuksia. Erja on tavattavissa koko päivän. Pietarin päivän markkinoille pääsee myös bussiretkellä, joka lähtee Laitilan linja-autoasemalta klo 10.00 ja kiertää Untamalan lisäksi Lapin Sammallahdenmäellä ja Pyörnissä sekä Euran Härkänummen Muinaisaikaan -tapahtumassa. Ilm. 02 853400 Arkeologiakeskus Untamalan näyttelyt ovat avoinna 10-17, museo 11-15, pienoisgolf 12-21, Sunnuntaina mm. jumalanpalvelus Sunnuntaina on jumalanpalvelus Untamalan Pyhän Pietarin kirkossa klo 12. Kesämyymälä 11 - 18, Arkeologiakeskus 10-17, Ventola 10-18, Museo 12 -16, Pienoisgolf 12-21. Tervetuloa nauttimaan kesästä, käsityönäytöksistä, ohjelmasta, mukavasta tunnelmasta ja Untamalan matkailutarjonnasta 30.6.2004 7.58.45
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |