![]() |
Uudessakaupungissa käynnistyy perinnemaisemien hoitoUudessakaupungissa pyritään saamaan maisemallisesti merkittäviä laidunmaita mukaan kunnostushankkeeseen. Niitä kunnostettaisiin ja ennallistettaisiin maatalouden erityisympäristötuella. Hankkeen myötä selvitetään myös tarvetta ja mahdollisuuksia "paimenen" tai "kylätalkkarin" työllistymiseen.Lounais-Suomen ympäristökeskuksen inventoinnin mukaan Uudessakaupungissa on 40 merkittävää perinnemaisemakohdetta. Niitten pinta-ala on yhteensä 226 ha. Kohteista entisen Pyhämaan suunnalla on vain kaksi Karhunniemen niitty ja Siiankarinrauman rantaniityt. Pääkohteena on Lokalahden suunnalle sijoittuva Lautveden alue. Perinnemaisemaksi kutsutaan perinnebiotooppeja, joihin liittyy lisäksi vanhaan maankäyttöön kiinteästi kuuluvia rakenteita, kuten kivi- ja riukuaitoja, aittoja, latoja jne. Perinnebiotoopeilla taas tarkoitetaan perinteisen maankäytön, kuten laidunnuksen, lehdestyksen ja niiton myötä syntyneitä luontotyyppejä, joille on kehittynyt omaleimainen kasvi- ja eläinlajisto. - Hoidetun avoimen kulttuurimaiseman säilyttäminen on tärkeä osa maaseudun viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta. Perinnemaisema mielletään yhä enemmän julkishyödykkeeksi, josta hyötyvät kaikki. Avoin perinnemaisema on myös edellytys kulttuurimaisemaan sidoksissa olevien eliölajien säilymiselle, hankkeen vetäjä ympäristöinsinööri Pekka Alho sanoo. - Hankkeessa pyritään saamaan hoidon piiriin sellaisia kohteita, jotka eivät sitä vielä ole. Kaikki halukkaat uusikaupunkilaiset tilat ja maanomistajat toivotetaan tervetulleiksi mukaan hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on myös työllistyminen maiseman hoitoon Vakka-Suomen alueella, sekä uusien yhteistyömuotojen hakeminen paikallisen elinkeinoelämän ja luonnonsuojelun kesken. Osa maatiloista on sitoutunut maatalouden erityisympäristötukeen, joka on mahdollistanut mm. umpeenkasvaneiden laitumien kunnostuksen ja käyttöönoton. Erityistukea viljelijä voi saada omalle tai vuokraamalleen maalle. Osa Uudenkaupungin arvokkaista perinnebiotoopeista on hoidon piirissä, osa ei. Myös Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ja museovirasto ovat projektiluontoisesti hoitaneet joitain yksittäisiä perinnemaisemakohteita Uudenkaupungin alueella. Hankkeessa järjestetään perinnebiotoopeille raivausta, laidunnusta, aitausta ja muuta mahdollisesti tarvittavaa hoitoa, sekä toisaalta pyritään hankkimaan halukkaille karjankasvattajille laitumia käyttöön. Paimenen tehtäviin kuuluisivat mm. alueen laiduntilojen laitumien ylläpito, tilojen kulttuurimaisemaan ja ympäristön hoitoon liittyvät työt, sekä auttaminen tukihakemusten laatimisessa. Vaihtoehtoisesti tehtävät voisivat kuulua jonkun paikallisen tilan toimenkuvaan. Hankkeessa järjestetään lisäksi koulutustilaisuuksia ja tarvittavan välineistön esittelyä, niin teoriassa kuin käytännössäkin. Vakka-Suomen Kehityskeskus Oy vetämä hanke saa rahoitusta Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakan Alma-rahoituksesta. Hanke kestää enintään vuoden 2006 helmikuulle. Hankkeen vetäjän ympäristöinsinööri Pekka Alhon tavoittaa puh. 0400 829 074. 30.6.2004 15.51.14
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |