![]() |
Khimaira Oy lisää henkilöstöäänKalantilainen ajoneuvoistuinvalmistaja Khimaira Oy työllistää tällä hetkellä 50 henkeä, sekä miehiä että naisia. Tämän vuoden liikevaihto tulee olemaan noin 7 milj. €.Yhtiön valmistamien Volvo-linja-autonistuinten tarve on Euroopan laajuisesti voimakkaassa kasvussa. Jotta yhtiö pystyy toimittamaan riittävästi istuimia, käynnistää se yhdessä työvoimaviranomaisten kanssa rekrytointikoulutuksen. Kurssilaiset koulutetaan istuinverhoiluun ja -kokoonpanoon. Verhoilutyö on erityisesti käsivoimia vaativaa työtä. Koulutukseen otetaan kymmenen henkilöä ja ilmoittautumine kurssille tapahtuu työvoimatoimiston kautta. Kurssin teoriakoulutuksesta vastaa Uusikaupunkilainen Foedus Oy, ja käytännön koulutus tapahtuu yrityksessä. Khimairalle uusi omistuspohja Suomen johtava kulkuneuvoteollisuuden istuinvalmistaja Khimaira Oy vaihtaa omistuspohjaa. Khimairan nykyinen toimitusjohtaja Pekka Poskiparta sekä sijoittajaomistajat Taisto Lehti ja Pertti Pouru myyvät osakkeensa. Omistajana jatkaa osuuttaan kasvattaen nykyinen hallintojohtaja Olli Nurmilo, jonka lisäksi omistajiksi tulevat toimitusjohtaja Jorma Kekola sekä pääomasijoittaja Aboa Venture Management Oy. Khimaira Oy aloitti toimintansa Uudessakaupungissa vuonna 1994 autotehtaan istuinvalmistuksen perinteitä jatkaen. Nykyään yhtiö on keskittynyt istuinten valmistukseen busseihin, juniin, raitiovaunuihin, veneisiin ja matkailuvaunuihin. Yhtiö työllistää tällä hetkellä 50 henkilöä ja liikevaihto kuluvalla tilikaudella nousee yli 7 miljoonan euron. Toiminta on viime vuosina laajentunut erittäin voimakkaasti ja yhtiö osti vuonna 2003 uudet toimitilat Uusikaupungin kaupungilta. Omistajavaihdoksella ei ole vaikutuksia henkilöstön asemaan. Khimaira Oy:n ostavan holding-yhtiö Goodset Oy:n omistusrakenne on Olli Nurmilo 40 %, Jorma Kekola 32 % ja Aboa Venture Management Oy 28 %. Uusista omistajista diplomi-insinööri Olli Nurmilo on toiminut Khimairassa sen perustamisesta lähtien. Ekonomi, insinööri Jorma Kekola siirtyy Khimairaan tila-autojen sisustusratkaisuja valmistavan, Luopioisissa toimivan Rego Autodesign Oy:n toimitusjohtajan vakanssilta. Aboa Venture Management Oy on Turussa sijaitseva pääomasijoitusyhtiö, joka on viime aikoina keskittynyt pk-yritysten omistusjärjestelyjen toteuttamiseen. 6.7.2004 8.16.07
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi |