uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Orkideoita jälleen Janhualla

Orkideat ovat jälleen palanneet Uudenkaupungin Janhualle. Janhuan Orkidearannan orkideakasvattamo entisessä varuskunnan päärakennuksessa avattiin kesäkuun 28. päivä.

"Orkideoista on jo kukassa kolmisen sataa. Lisää kukkia tulee sitä mukaa kun uudet versot valmistuvat. Kasvien lukumäärä nousee yli tuhannen jo parissa viikossa. Upeimpina monen mielestä siniset Vandat ja todella suuret tiikeriorkideat", kertoo Pekka Ranta.

"Kukkajoukon todellinen tähti on kuitenkin eräs keskikokoisin kukin kukkiva venuksenkenkä, jonka virallinen nimi on Paphiopedilum malipoense x micranthum", Ranta sanoo.

Kasvi on luonnonhybridi Kiinasta. Se on todella uusi löytö. Vasta vuodelta 1991 siitä on ensimmäinen maininta ja se rekisteröitiin 1992. Viime vuosituhannen puolella kasvia tiedettiin kaupatun Amerikassa noin 12 yksilöä. Niistä ensimmäiset kukkivat 1995.

Luonnossa kasvi ei ole esiintymisalueellaan harvinainen. Kasvin vanhemmatkin ovat ihmiselle melko uusia tuttavuuksia, P. malipoense on rekisteröity 1984 ja P. micranthum 1954. Tätä luonnonhybridiä on löydetty Kiinasta Yunnanin alueelta noin 1500 metrin korkeudesta.

Toisena erikoisuutena on perhosorkidean tuoksuva hybridi. Tämä maailman suosituin orkideasuku on suurimmalta osaltaan vailla tuoksua. Joitakin kauniita, hyvälle tuoksuvia jalosteita siitä on kuitenkin olemassa.

Yleisöllä on mahdollisuus tutustua orkideoihin Janhualla päivittäin ainakin elokuun puoliväliin saakka. Elokuun lopussa paikalla järjestetään kukkakauppiaille orkideapäivät. Lauantaina 28. elokuuta suomeksi ja sunnuntaina 29. elokuuta ruotsiksi.

14.7.2004 12.45.37


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi