uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Kuvalassa taas kotimainen ensi-ilta

Myös Uudenkaupungin Kuvalassa nähdään ensi perjantaina valtakunnallisena ensi-iltapäivänä 23.7. Reijo Mäen romaaniin perustuva Yksityisetsivä Vares. Sen on ohjannut Aleksi Mäkelä ja tuottanut Markus Selin. Uutuuskuvaa esitetään Kuvalassa päivittäin vajaan kahden viikon ajan 4.8. saakka.

Yksityisetsivä Jussi Vares tempautuu naisen perässä keskelle rikollisjoukkoa, joka tappavan tehokkaasti jäljittää miljoonien rahakätköä. Petosten, seksin ja väkivallan kierre kiihtyy hurjaksi toiminnaksi loputtomassa sateessa.

Kaunis ja tyylikäs kersantti Eeva Sunila vangitsee kertausharjoituksissa yksityisetsivä Jussi Vareksen ja hurmaa tämän tolaltaan.


Yksityisetsivä Jussi Vares eli Juha Veijonen

Kersantti Eeva Sunila eli Laura Malmivaara

Mielenrauhaa järkyttäneen Eevan ilmestyminen valtakunnan uutisten pääaiheeksi tempaa Vareksen mukaan kiihtyvään ajojahtiin sateisessa Etelä-Suomessa.

Mafialta kaapatuilla miljoonilla on monta ottajaa, joille lähimmäisen henki ei ole minkään arvoinen.

Eeva Sunila huomaa olevansa syötävä nappula pelissä, jossa mukana ovat vastavihitty aviomies Antero Kraft, petollinen miestennielijä Ifigenia, säälimätön bisneshai Miesmann, lahjottu poliisi Koitere sekä ammattitappajat Munck ja Tetsuo.

Petosten, seksin ja väkivallan kierre kiihtyy hurjaksi toiminnaksi loputtomassa sateessa.

Pakon edessä aseeton Vares on toiminnan mies, jota ajaa eteenpäin merkillinen ritarillisuus. Se painaa vaakakupissa enemmän kuin oma henki.

Kaikkien aikojen kovin kotimainen elokuvatrilleri tuo valkokankaalle Reijo Mäen kirjojen elämänmakuisen sankarin, joka pitää oluesta ja huomaa kauniin naisen.

Armottomassa välienselvittelyssä sade huuhtoo verta ja kuolema on koko ajan läsnä.

18.7.2004 19.29.11


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi