uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Opastettuja kävelykierroksia Crusell-viikolla

Uudenkaupungin matkailuoppaat järjestävät Crusell-viikolla maanantaina 2.8., keskiviikkona 4.8. ja perjantaina 6.8. opastetut kävelykierrokset B. H. Crusellin kotikaupungin, Uudenkaupungin menneisyyteen.

Kävelykierrokset lähtevät Pakkahuoneen vierasvenesataman jäätelökioskin edestä klo 11.00. Lipun hinnan, 3 euroa, voi maksaa oppaalle paikan päällä. Historiapainotteisen kierroksen kesto on n. 2 tuntia.

Kierroksella kierretään mm. vaiheikkaan historian omaavan Vanhan kirkon kautta Vallimäelle, paikkaan, jossa muinoin sijaitsi kullantekijöiden paja. Käydään uudessa kirkossa sekä ihastellaan tuulimyllyjä ja kauniita istutuksia Myllymäellä.

Paljastuupa kierroksen aikana sekin, missä Uudessakaupungissa on aikoinaan sijainnut Karjakatu ja syy minkä vuoksi nimi muutettiin. Torilla pysähdytään kuuntelemaan klo 12.00 järjestettävää Crusell-viikon "Päivän puhallusta", samalla muistellaan Uudenkaupungin rauhaa sekä täällä sijainnutta Suomen ensimmäistä lasitehdasta.

Kävelykierros on mielenkiintoinen informaatiopaketti niin turisteille kuin alkuperäisille uusikaupunkilaisillekin. Lisätietoja kävelykierroksista saa matkailutoimistosta puh. 8451 5209.

30.7.2004 12.50.42


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi