uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Tommi Lindrothilla uusi kalastusalus

Uusikaupunkilainen troolariyrittäjä Tommi Lindroth on hankkinut Norjasta kalastusaluksen, joka korvaa Poriin myydyn vuonna 1967 rakennetun Olympoksen. Nyt hankittu vuonna 1989 rakennettu alus on nykyaikainen tankkialus, joka pystyy käsittelemään 170 tonnia elintarvikekalaa. Aikaisemmalla Olympoksella määrä oli 35 tonnia.

Uusi alus kunnostetaan Hepokarin laiturissa suomalaisiin vaatimuksiin tämän kuun aikana. Uusi Olympos tulee toimittamaan kalat aluksi Kaskisten satamaan, koska Uudestakaupungista puuttuu vielä kylmäketjuun sopiva lajittelukeskus. Lindroth toivoo, että lajittelukeskus saadaan pian myös Uuteenkaupunkiin. Aluksen hankinta on perustunut siihen. Aluksen hintaa Lindroth ei halua kertoa, mutta sanoo sen maksaneen "riittävästi".

Hepokarin satamassa kunnostettavan aluksen nimi Trygvason tulee muuttumaan Olympokseksi. Vanha Olympos myytiin Poriin "ilman nimeä".

Elinkeinotoimenjohtaja Kari Kosken mukaan laiturin ja lajittelukeskuksen valtion rahoitus on periaatteessa selvä. Odotettavissa on päätös, jonka mukaan ne rahoitetaan sitä mukaa, kun valtion budjettiin saadaan rahat. Kun tällainen päätös saadaan kirjallisena, kaupunki tulee osaltaan päättämään rakentamisaikataulusta. Koski on vakuuttunut, että lajittelukeskus rakennetaan joka tapauksessa.

Yrittäjä Tommi Lindroth kertoo, että elintarvikesilakan pyyntikiellon takia kalastusaluksen miehistö on ollut lomautettuna, mutta aluksen kunnostustöiden takia osa on nyt töissä. Pyyntikielto alkoi 13. toukokuuta ja se päättyy elokuun puolessa välissä. Uudessa aluksessa tehdään välttämättömät muutos- ja siistimistyöt. Mm. sammutusjärjestelmä joudutaan uusimaan kokonaan hiilidioksidipohjaiseksi.

Olympos työllistää kahdeksan henkeä, joista neljä on kerrallaan merellä.

2.8.2004 16.11.14


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla toimitus@vakkamedia.fi