uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Ministeri Paula Lehtomäki Uudessakaupungissa

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki (kesk.) tapasi perjantaina Uudenkaupungin ja uusikaupunkilaisten vientiyritysten edustajia. Edustettuna oli toistakymmentä yritystä.

Lehdistötilaisuudessa ministeri kertoi, että keskustelu oli ollut vilkasta ja oli käsitelty yritysten kannalta hyvinkin konkreettisia asioita. Esille oli tullut joidenkin osalta myös työvoiman rekrytointivaikeuksia. Erona monilla muilla paikkakunnilla tavattuihin yrityksiin täällä ei ministerin mukaan ollut kritisoitu yritysverotusta.

Lue lisää >>>

27.8.2004 20.16.54


Leijonapuiston Seikkailurata avataan lauantaina

Keväällä Suuren Seikkailun innoittamana syntynyt ajatus Leijonapuiston Seikkailuradasta on toteutunut ja avajaiset ovat lauantaina kello 16. Kukkulan juuresta lähtevä seikkailurata soveltuu monenikäisille haasteellisena ratana, joka päätyy lopulta laivan valloitukseen, kuten esikuvansakin, tv:stä tuttu Suuri Seikkailu.

Avajaisten ohjelmassa Juha Lipposen esitys puiston syntyhistoriaa ja seikkailuradan vaiheet, kaupungin edustajan Helvi Heiniön puheenvuoro ja pääsihteeri Eeva Kuuskosken avauspuheenvuoro.

Sen jälkeen vuorossa on Onni-Pelle Show ja kello 17.00 alkaen seikkailuratakisailu lapsille. Tapahtuman aikana on myös hevosajelua ja LC-Uudenkaupungin ladyt tarjoavat mehua ja keksejä.

Lue lisää >>>

27.8.2004 14.53.28


Uuteenkaupunkiin maan ainoa jäähdytyslaboratorio?

Uuteenkaupunkiin ollaan perustamassa koko maan tarpeita palveleva kylmälaboratorio, kertoo Turun Sanomat. Vastaavaa erityislaboratoriota ei Suomessa ole. Laboratorio keskittyisi tutkimaan ja kehittämään esimerkiksi kodinkoneissa tarvittavaa jäähdytystekniikkaa. Laboratorio sijoittuisi vuokratiloihin. Laboratorioyksikkö olisi osa Tampereen teknisen yliopiston (TTY) energia- ja prosessitekniikan laitosta.

Kolmivuotisen hankkeen kustannusarvio on 226 000 euroa, jonka jälkeen laboratorion toivotaan olevan itsekannattava. Varsinais-Suomen maakuntahallitus päättää rahoituksesta 13.9.

27.8.2004 7.03.22


Vakka-Suomeen yritystukia 2 milj. euroa

Perjantain Vakka-Suomen Sanomat kertoo, että valtioneuvoston torstaina päättämistä yritystukien alueellisista kiintiöistä voidaan Vakka-Suomen seutukuntaan myöntää kaksi miljoonaa yritysten investointi- ja kehittämishankkeisiin. Raha jaetaan TE-keskuksen kautta. Tiedon on lehdelle kertonut ministeri Liisa Hyssälä.

Valtioneuvoston päätöksen mukaan 3,5 milj. euroa käytetään äkillisestä rakennemuutoksesta kärsivälle kolmelle vaikealle työttömyysalueelle.

27.8.2004 7.03.22


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla