![]() |
Vesiluontoilta Janhualla torstaina 9.9.Vesikansa-yhteistyöhanke järjestää vesiluontoiltojen sarjan varsinaissuomalaisissa kunnissa syyskuun aikana. Illoissa tutustutaan ensin rantaluontoon biologi Jyrki Matikaisen opastamana (sateen sattuessa katsotaan diaesitys). Kierroksen päätteeksi juodaan kahvit ja keskustellaan vesiensuojelusta.Uudessakaupungissa vesiluontoiltaan kokoontuminen on Janhuan entisen varuskunnan parkkipaikalla torstaina 9.9. Laitilassa vastaava tapahtuma on Leirikeskus Lehtoniemessä maanantaina 13.9. Tilaisuudet alkavat kello 17.30 ja kestävät pari tuntia. Vesiensuojelusta keskutellaan seuraavista aiheista yleisemmin: Miten jokainen voi tutkia ja tarkkailla sitä, miten oma lähivesistö voi? Miten kukin voi tehdä pieniä, arkisia vesiystävän tekoja, jotta sekä lähivedet että hieman kaukaisemmatkin voisivat paremmin? Miten vesiensuojeluasioita voisi ottaa esille esim. oman yhdistyksen, koulun tai työpaikan toiminnassa? Miten esimerkiksi sinilevät ja haja-asutuksen jätevesihuolto liittyvät lähiveden tilaan? Mikä Vesikansa-hanke on ja miten se pyrkii edistämään vesiensuojelua? Vesiluontoillat alkavat klo 17.30 ja kestävät kaikkiaan noin 2 tuntia. Illat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kiinnostuneille. Kahvituksen vuoksi pyydetään kuitenkin mieluiten ennakkoilmoittautumista Varsinais-Suomen Agendatoimistoon Kristina Karpille, puh. 02-2623 465, 040-7790 481, s-posti kristina.karppi@turku.fi. Vesiluontoiltojen aikataulu ja tapaamispaikat:
-Ma 6.9. Mynämäki-Mietoisten Kivijärven Vapaa-aikakeskus Taustalla huoli Saaristomeren tilasta Alkukesästä 2004 käynnistetty Vesikansa-yhteistyöhanke tarjoaa jokamiehen työkaluja omatoimiseen vesiensuojelutoimintaan Saaristomerellä ja sen valuma-alueella. Hankkeen osakkaina ovat Pro Saaristomeri -ohjelma, Pidä Saaristo Siistinä ry. ja Varsinais-Suomen Agenda 21. Tavoitteena on innostaa lounaissuomalaisia ja Lounais-Suomessa liikkuvia vesiensuojeluun. Syyskaudella 2004 alkavat hankkeen tilaisuudet eri puolilla Varsinais-Suomea. Hanke jatkuu aina vuoden 2006 loppuun saakka ja sitä rahoitetaan Varsinais-Suomen liiton hallinnoimasta ESR-rahastosta. Vesikansa-hankkeen taustalla on huoli Saaristomeren ja sen valuma-alueen ympäristön tilasta. Rehevöityminen monipolvisine seurausvaikutuksineen on ympäristöhaasteista suurin ja tuntuvin. Ongelmien juuret ovat arkisiin elämäntapoihimme liittyvissä ainevirroissa. Tämän vuoksi Saaristomeren vesiympäristöjen- ja vesiensuojelu vaatiikin kaikkien osallisten, niin asukkaiden, loma-asukkaiden, veneilijöiden kuin muidenkin matkailijoiden sekä yritysten, yhteisöjen ja maa- ja metsätaloustuottajien panostusta kestävämpien toimintatapojen vahvistamiseksi. Vesikansa-yhteistyöhankkeen ohjelma sekä muuta lisätietoa löytyy parhaiten Pro Saaristomeri -ohjelman verkkosivujen Osallistuminen-sivuilta osoitteessa www.ymparisto.fi/prosaaristomeri. 31.8.2004 19.22.01
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa
mielipiteesi meille sähköpostilla |