uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Murtoja työmaakoppeihin

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä on Uudessakaupungissa murtauduttu kolmeen rakennustyömaan työmaakoppiin, joista on viety työkaluja.

Yksi murto tehtiin Seikowin koulun työmaan koppiin, josta vietiin mm. painepesuri. Kaksi muuta murtoa tehtiin Palometän asuntoalueella Aurinkokujalla.

15.9.2004 19.55.05



Kuvan raatihuoneen pihalla oleva vaakahuonekin saattaa olla kuvataidekoulun töitten kohteena.
Kuvassa kuvataidekoulun opettajat Susanna Pihlaja (vasemmalla) ja Mervi Levanen sekä museonjohtaja Mari Jalava ja va. kansalaisopiston johtaja Tomi Kangas.

Puutaloalue tutuksi kuvataidekoululaisille

Museovirasto Uudenkaupungin museolle myöntämän 8000 euron avustuksen turvin lasten ja nuorten kuvataidekoulussa järjestetään "Puutalokaupunki tutuksi" -hanke, jossa tunneilla tehtävät työt käsittelevät eri tekniikoiden avulla kaupungin puutaloaluetta. Tarkoituksena on, että oppilaat mm. piirtävät, maalaavat, muotoilevat ja valokuvaavat puutalokaupungin ilmettä.

Normaalin opetustuntimäärän lisäksi tarjotaan aiheeseen liittyviä työpajoja viikonloppuisin. Ensi keväänä julkaistaan ehkä kirja, jossa lasten töiden avulla kerrotaan Uudenkaupungin puutaloalueesta.

Lue lisää >>>

15.9.2004 13.26.20


Ensimmäinen linja-auto Ugissa
Bussiluento ensi keskiviikkona

Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisen linja-auton hankinnasta. Tuo maamme ensimmäinen "omnibussi" hankittiin Uuteenkaupunkiin talvella 1905.

Miksi Uudessakaupungissa oli tarvetta linja-autolle? Ketkä hankkeen rahoittivat? Mikä oli linja-auton kohtalo?

Mielenkiintoista ja osin aivan uuttakin tietoa aiheesta on mahdollista kuulla ensi keskiviikkona, 22.9 kello 18.00 Uudenkaupungin kulttuurihistoriallisessa museossa, Ylinenkatu 11.


Ainoa tunnettu valokuva Uudenkaupungin ensimmäisestä omnibussista. Auton moottoria korjataan. Kuva: Museovirasto / Uudenkaupungin museo

Insinööri Jukka Marttila on selvittänyt seikkaperäisesti linja-auton vaiheita ja hän kertoo niistä illan esitelmässä. Hän on kiinnostunut myös kaikista lisätiedoista ja valokuvista, joita uusikaupunkilaisilla tästä autosta mahdollisesti on. Tähän Uudenkaupungin kansalaisopiston ja museon yhdessä järjestämään iltaan on vapaa pääsy.

15.9.2004 7.31.28


12 nykyistä ei enää ehdokkaana Ugissa

Nykyisistä valtuutetuista 12 ei enää ole ehdokkaana syksyn kunnallisvaaleissa. Heidät on merkitty alempana olevaan kuvaan valkealla.

Ryhmien vaihdoksia on myös tapahtunut. Juha Aaltonen oli viimeksi remonttiryhmän ehdokkaana ja on nyt SDP:n listalla. Helle Vahtera ja Jean Suominen olivat viimeksi kristillisten listalla, Nyt Suominen on Kokoomuksessa ja Vahtera Keskustassa. Tarmo Kangas oli viime vaaleissa vihreä, nyt kokoomuslainen.


Aikaisemmin olemme kertoneet ehdokkaista >>>

15.9.2004 7.22.00


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla