uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Vilpas nurin vieraissa

Korihaiden SM-sarjaan valmistautuva edustusmiehistö pelasi keskiviikkona Perniössä Salon Vilpasta vastaan harjoitusottelun. Syksyn kolmesta harjoitusottelusta on tullut yhtä monta voittoa, sillä Vilpas kaatui keskiviikkona lukemin 74-80 (38-35).

Keskiviikon ottelu oli tyypillinen harjoitusottelu. Molemmilla joukkueilla oli vielä vaikeuksia löytää tasapainosta esitystä. Suoritusten taso vaihteli hetkittäin runsaastikin ja hyökkäyspäässä nähtiin malttamattomia suorituksia.

Korihait sai keskiviikkona otteluun mukavan alun. Uusikaupunkilaiset siirtyivät heti alusta alkaen johtajan paikalle ja johtivat 12 minuutin jälkeen lupaavasti 21-28 ja hetkeä myöhemmin vielä 25-31. Vilppaan puolen kentän paikkaprässi sekoitti kuitenkin vieraiden peliä ja kun samaan aikaan pelaajat esittivät kurittomia otteita hyökkäyksessä, siirtyi Vilpas tauolle mentäessä 38-35 johtoon.

Eniten Korihaiden valmentajaa Gerald Leetä sapetti puoliajalla joukkueen hinku hakea ratkaisuja kaukaa. Muutaman syötön jälkeen palloa laitettiin lentoradalle ilman, että ratkaisua edes yritettiin lähempää.

Ensimmäisen puoliajan valovoimaisin esitys nähtiin Dondrell Whitmorelta. Amerikkalainen pussitti läheltä ja kaukaa tarkalla prosentilla puoliaikaan mennessä jo 18 pistettä.

Puoliajan jälkeen valmennusporras odotti näkevänsä kentällä joukkueen, joka haluaa hakea ratkaisuja myös läheltä. Puoliajan ohjeet olivat kuitenkin menneet kuuroille korville, sillä Korihaiden pelaajat hakivat edelleen ratkaisuja kaukaa. Vasta Gerald Leen äänekäs ohjeistus aikalisällä tilanteessa 44-37 muutti Korihaiden pelin suunnan. Hetkessä vieraat nousivat 44-47 johtoon, eivätkä enää loppupelissä johtoasemaansa luovuttaneet.

Korihaiden nousun takana oli aggressiivinen puolustus sekä hyökkäyspään hyvä syöttötyöskentely, joka vapautti pelaajat korintekopaikkoihin sekä läheltä että kaukaa. Hyvän kolmannen jakson rypistyksen ainoa miinus tuli jakson lopussa, kun Vilpas pääsi lukemista 48-55 nousemaan hetkessä tilanteeseen 53-55.

Viimeisellä jaksolla Korihait pelasi fiksusti tehden korinsa opeteltujen kuvioiden päätteeksi. Eniten korisukkaa heilutti vasta 16-vuotias, mutta 203 cm pitkä, Gerald Lee Jr., joka teki viimeisellä kymmenminuuttisella 10 pistettä kasaten koko ottelussa 12 pistettä. Kokemattomuus ja nuoruus näkyi vielä puolustuspäässä, mutta hyökkäyspään onnistumiset antavat varmasti lisää itseluottamusta.

Juho Terho kasasi puoliajan jälkeen seitsemän pistettä ja otti muutaman tärkeän riiston loppuhetkillä. Dondrell Whitmore teki niin ikään toisella puoliajalla seitsemän pistettä, mutta haki levypalloja hyvin ja riisti myös useasti.

Positiivinen esitys nähtiin myös Heikki Saaristolta. "Hese" heitti rohkeasti ja tarkasti kasaten joukkueen toiseksi korkeimman pistesaldon 14.

Vilppaalla oli heittää kentälle isoja miehiä. 212-senttinen Chuks Nobah nosti päätä lyhyempien uusikaupunkilaisten edestä 26 pistettä ja oli vahva torjuntauhka korin alla. Saksalainen Philp Dejworek heitti 206 cm varrestaan huolimatta kaukaa ja kovalla tarkkuudella kasaten yhteensä 31 pistettä. Liettualainen Laurynas Inokaitis (205cm) teki seitsemän pistettä.

Korihaiden Gerald Lee oli tyytyväinen voittoon ja osittain myös peliin.

- Kun maltoimme pelata opetellulla tavalla, niin tulostakin syntyi. Välillä puolustus oli aika karmeaa ja hyökkäyspäässä kuritonta, tukisti Lee kuitenkin omiaan.

Korihaiden vahvuudesta puuttui tiistaina harjoituksissa potkun sääreensä saanut Pasi Kauha. Jalka oli keskiviikkona arka, mutta selvästi tiistaita parempi. EU-pelaaja Robin Grey saapuu Suomeen keskiviikkona 22.9.

Vilppaalta puuttui rivistöstä nilkkansa telonut Jukka Kataja sekä takamies Tuomas Aro. Molemmilla joukkueilla oli vielä keskiviikkona toinen amerikkalaispelaaja varmistumatta.

Sunnuntaina ottelu Pohitullissa

Korihait pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 19.9. Pohitulliin saapuu tuolloin klo 19 alkavassa ottelussa I-divisioonan Kauhajoen Karhu. Keskiviikkona 22.9. klo 18.30 Korihait ja Vilpas mittaavat toisiaan seuraavan kerran ja sunnuntaina 26.9. Pohitullissa kohtaavat Korihait ja Pyrbasket. Kaikkiin harjoitusotteluihin maksavat liput kaksi euroa.

Korihait pisteet:
Juho Terho 10, Mika Pitkäranta 5, Johannes Ankelo 2, Mikko Jalonen 5, Gerald Lee Jr. 12, Dondrell Whitmore 25, Marko Vehniäinen 2, Heikki Saaristo 14

Vilpas pisteet: Kimmo Tuomi 4, Ilpo Jalonen 9, Philip Dejworek 31, Laurynas Inokaitis 7, Chuks Neboh 26

16.9.2004 14.15.47


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla