![]() |
Talvinopeusrajoitukset lokakuun aikanaTiehallinto on päättänyt tulevan talven nopeusrajoitusjärjestelystä liikenne- ja viestintäministeriön antamien uusien ohjeiden ja tiepiirien esitysten perusteella.Pääteiden 100 km/h -nopeusrajoituksia alenee kahdeksaan kymppiin noin 600 kilometriä enemmän kuin aikaisempina vuosina. Lisäksi teille asetetaan 70 km/h - rajoituksia 230 tiekilometrille. Kaikkiaan rajoituksia muuttuu 10 600 tiekilometrillä. Tiepiirit merkitsevät alemmat nopeusrajoitukset lokakuun aikana sää- ja keliolojen mukaan. Tiepiirit tiedottavat merkkien vaihdosta myöhemmin erikseen. Talviaikaisen 80 km/h - rajoituksen piiriin tulee lisää lähinnä maan etelä- ja keskiosien vilkkaita pääteitä. Muutosten päämääränä on vähentää erityisesti vakaviin seurauksiin johtavien kohtaamis- ja ohitusonnettomuuksien määrää. Pohjois-Suomessa 100 km/h - rajoitukset säilyvät pääosin ennallaan kaikkein vilkkaimpia tieosuuksia lukuun ottamatta. Moottoriteiden ohella 100 km/h - rajoitus jää voimaan mm. teille, joilla eri ajosuunnat on erotettu keskikaistan tai keskikaiteen avulla. Rajoitusta ei alenneta myöskään eräillä uusilla korkealuokkaisilla tieosuuksilla. Ajantasaisesti sään ja kelin mukaan ohjattavissa nopeusrajoituksissa käytetään edelleen 100 km/h - rajoitusarvoa talvikautena hyvissä olosuhteissa.
Karttojen osoittamia punaisia 100 km/h nopeusrajoituksia ei juuri näy Uudenkaupungin lähellä, jossa talvella ajetaan enintään 80 km/h tai 70 km/h nopeutta. Siniset ovat sään mukaan vaihtuvia 80 tai 100 km/h nopeuksia. Kahdeksankympin rajoituksia alennetaan 70 km/h - tasolle kapeilla tieosuuksilla, joilla on paljon rekkaliikennettä ja tiivistä tienvarsiasutusta. Muutosten lähtökohtana ovat osaksi paikallisilta tienkäyttäjiltä saadut aloitteet. Talvinopeusrajoitusten on todettu vähentäneen erityisesti vakaviin seurauksiin johtaneita onnettomuuksia. Seurantatutkimusten mukaan tienkäyttäjien selvä enemmistö hyväksyy nopeusrajoitusten alentamisen talviajaksi. Talvirajoituksia odotellessa on hyvä hiljentää jo vauhtia hirvionnettomuuksien välttämiseksi. Niiden vaara on suuri nimenomaan syys-lokakuussa. Tällöin eläimet liikkuvat eritoten aamu- ja iltahämärän aikaan, jolloin liikenne on vielä vilkasta. Tienkäyttäjillä on usein vaikeuksia tunnistaa liukkautta. Talvirajoitukset auttavatkin pitämään ajonopeuden paremmin talven vaihteleviin kelitilanteisiin sopivana. 4.10.2004 11.31.15
|
|
|
Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa
mielipiteesi meille sähköpostilla |