uutylaos.gif (28057 bytes)
 


Sari Helminen odottaa tukea autotehtaalle

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen on lunastettava lupauksensa taantuvien teollisuuspaikkakuntien tukemisesta. Valmet Automotiven merkitys Uudellekaupungille ja kaupungin tulevaisuudelle on keskeinen. Nyt on määrätietoisten toimenpiteiden aika autoteollisuuden säilymiseksi Suomessa, sanoo Sari Helminen Metallityöväen Liiton lähettämässä tiedotteessa.

Helminen korostaa, että maailmanlaajuisesti autoteollisuus on suuressa rakennemurroksessa.

"Autoteollisuuden tuotantoa on valunut Euroopasta ja Yhdysvalloista Kiinaan ja Intiaan. On tietenkin luonnollista, että siellä on uudet markkina-alueet. Euroopassa tulee kuitenkin säilyttää autoteollisuuden perusrunko. Suomen on oltava mukana turvaamassa autoteollisuuden toiminnan jatkuminen Euroopan maissa."

Helmisen mukaan Metson johdon on tiukasti pyrittävä neuvottelemaan valtion hallinnon kanssa.

"Autoteollisuuden koveneva kilpailu on saanut Euroopan maat eriarvoiseen asemaan valtion tukien myötä. Valtio ei ole tukenut Suomen autoteollisuutta. Tulevaisuudessa päätökset vaikuttavat olennaisesti siihen, säilyykö autoteollisuus Suomessa. Koska muut Euroopan maat ovat ottaneet tukijärjestelmiä käyttöön, on Suomen seurattava perässä", Sari Helminen sanoo.

22.10.2004 12.30.38


Takaisin Tämän uutissivun alkuun

Otsikko.gif (293 bytes)

Uutisvihjeitä voit lähettää tai kertoa mielipiteesi meille sähköpostilla