Rakennettu Uusikaupunki museon näyttelyssä

1600-luvun Uusikaupunki

Uusikaupunki perustettiin 19.4.1617 puuastioiden valmistuksen ja -kaupan keskukseksi. Kaupungin perusti kuningas Kustaa II Aadolf. Hän määräsi jo perustamisasiakirjassaan kaupungille sinetin, jossa olisi kaksi kalaa päät ylöspäin ja pyrstöt alaspäin. Tästä sinetistä muodostui Uudenkaupungin vaakuna.

Kaupunki alkoi muodostua melko epäsäännöllisesti. Kuningas kuitenkin kehotti kaupunkilaisia rakentamaan "kunnollisia katuja ja taloja". Kaupungissa ei ollut rakentamista valvovaa virkamiestä, esim. maanmittaria. Pormestari huolehti rakentamisen valvonnasta.

1600-luvun Uudestakaupungista ei ole säilynyt puurakennuksia. Tuolta ajalta on säilynyt ainoastaan vanha kirkko, joka valmistui 1629. 1600-luvun asuintalot olivat todennäköisesti suorakaiteen muotoisia, yhden huoneen levyisiä, satulakattoisia ja hirsipintaisia. Katot olivat malka- tai turvekattoisia.

Uusikaupunki kaavoitettiin ensimmäistä kertaa 1649. Maanmittari Hans Hansson laati kaupunkimittauksen, jonka päälle uusi ruutukaava suunniteltiin. Pohjalla siis näkyy se kaupunki, joka oli jo rakennettu ja päällä oleva ruudukko on uusi suunnitelma. Kaupunkilaiset saivat verohelpotuksia, koska joutuivat rakentamaan talonsa uudelleen uuden järjestyksen mukaisesti. Uusi asemakaava muodostui kolmesta korttelirivistä, joissa oli yhteensä 27 korttelia.

1700-luvun Uusikaupunki

1700-luvun alussa kaupungin rakennukset kärsivät suuria tuhoja Suuren pohjan sodan venäläismiehityksessä. Kaupungin alueelle kun oli sijoittunut tuhansien sotilaiden venäläisjoukot. Uudenkaupungin rauha lopetti sodan 1721 ja uusikaupunkilaiset pääsivät muuttamaan takaisin omaan kaupunkiinsa ja rakentamaan kaupunkia uudelleen.

1700-luvun kaupunkinäkymä oli vielä melko paljas. Aikalaisten kirjoitusten mukaan kaupunkilaiset olivat kyllä ryhtyneet istuttamaan koristepuita tonteilleen. Puistoja ei kaupungissa kuitenkaan vielä ollut, rakentamattomat alueet olivat yleensä niittynä tai kaalimaana. Asuinrakennukset olivat hirrestä rakennettuja ja tuohon aikaan jo yleensä myös punamullalla maalatut. Talot olivat vielä yksikerroksisina leveyttään korkeampia taloja. Asukkaita kaupungissa oli vajaat puolitoista tuhatta. Vuonna 1799 kaupunki päätettiin kartoittaa. Maanmittari Anders Ringbom teki kartoitustyön.

1800-luvun Uusikaupunki

1800-luvulla Uudenkaupungin taloudellinen kehitys oli suotuisaa. Tapulioikeudet kaupunkiin saatiin 1830-luvulla. Väkiluku kasvoi 1800-luvun alkupuolella nopeasti ja kaksinkertaistui vuosien 1810 ja 1850 välisenä aikana. 1800-luvun puolivälissä asukasmäärä oli noin 3000. Uusikaupunki oli tuolloin Suomen kymmeneksi suurin kaupunki. Koska kaupunkia ei ollut kaavoitettu, oli tonttipula kipeä ja vuokralla asuminen yleistä.

1800-luvun puolivälissä oli kaupungin kaavoitustyö alkanut. Tavoitteena oli kaupungin laajentaminen ja tontti- ja korttelirakenteen säännönmukaistaminen. Tarkoituksena oli kaupungin laajentaminen yhdellä korttelirivillä pohjoiseen. Kaupunkipalo kuitenkin katkaisi suunnitelmat.

Kaupunki paloi kaksi kertaa 1800-luvulla

Elokuun 22.-23. välisenä yönä 1846 iski salama kauppiaanleski Helena Södermanin taloon Myllykadun ja Alisenkadun kulmassa. Palovartijat havaitsivat palon ja räikkää kiertäen herättivät kaupunkilaisia sammutustöihin. Kirkon kelloja soitettiin ja kaupungin rummuttaja hakkasi rumpuja. Palopurjeilla koitettiin estää tulen leviäminen naapuritaloihin tässä kuitenkin onnistumatta. Yön aikana tuhoutui huomattava osa kaupungin itäistä puolta. Kaikkiaan 97 täysin rakennettua tonttia tuhoutui ja 1100 eli puolet kaupungin asukkaista oli yön aikana jäänyt kodittomaksi.

Tulipalon jälkeen oli palanut alue kaavoitettava uudelleen ennen jälleenrakentamista. Ensimmäisen ehdotuksen teki maanmittari H.J. Hellenius. Tämä suunnitelma koski vain palaneen alueen uudelleenjärjestelyä. Keskikaupungilla kortteli jaettiin neljään, laitamilla kuuteen tonttiin. Tässä yhteydessä annettiin myös tiukat rakennusmääräykset mm. paloturvallisuuden takaamiseksi. Monien vaihtoehtojen jälkeen antoi B.C. Mallén lopullisen muodon palon osittain hävittämän Uudenkaupungin jälleenrakentamista varten vuonna 1850.

Heinäkuun 27.-28. päivänä 1855 syttyi leipurimestari Palmroosin talosta Sepänkadun ja Rantakadun kulmassa tulipalo. Palo oli saanut alkunsa leivinuunin takaa ja levinnyt nopeasti koko taloon. Voimakkaan itätuulen myötä palo levisi yön aikana kaupungin läntisiin kortteleihin. Alueelle, joka oli säästynyt edellisestä kaupunkipalosta. Kesä oli ollut sateeton, joten kaupunki oli ollut kuiva. Nyt paloi kaikkiaan 93 tonttia.

Koko keskustan uuden asemakaavasuunnitelman laati lääninarkkitehti Georg P.Th. Chiewitz. Kaupunki laajeni pohjoisen suuntaan, tori palautettiin alkuperäiseen kokoonsa, uusi kirkko rakennettiin. Uudessa asemakaavassa viheralueiden merkitys oli suuri. Ylisellekadulle, Rantakadulle ja poikkikaduille suunniteltiin lehtipuuistutukset.

Palojen jälkeen rakennettiin komeita, suuria - nyt jo vähintään kahden huoneen levyisiä hirsitaloja, jotka vuorattiin vaakalaudoituksella. Erilaiset koristelistat, pylväät, koristeikkunat, kulmikkaat kuistit, taidokkaat portit jne.

Uudenkaupungin 1800-luvun puolivälin jälkeiselle rakennuskannalle oli tyypillistä juuri tuo koristeellisuus. Muuten melko selkeä ns. empiretyylinen puuarkkitehtuuri, johon yhdistettiin sveitsiläistyylistä koristelua. Vaikutteita saatiin myös ulkomailta, samoin suuret rakennushankkeet kuten esim. uuden kirkon rakentaminen toi rakentajia ja vaikutteita myös asuintalojen rakentamiseen.

Näyttelyssä esitellään myös uusikaupunkilaisia palovartijoita ja heidän työtään. Tätä varten teetettiin museon kokoelmissa olevasta palovartijan päiväkirjasta kopio, jota nyt myös myydään museossa 10 € hintaan.